lauantai 2. elokuuta 2014

Ei testi, vaan Palikkafesti

Ensinnäkin suuret kiitokset Blockfestille, koska teitte mun festariperjantaista vieläkin paremman.

Snoop Doggia lähdin katsomaan, mutta loppujen lopuksi kokonaisuus ratkaisi, eikä odotettu länsirannikon klassikkoräppärin setti yllättäen ollutkaan parasta festien perjantaissa. En tosin käynyt kaikkia bändejä katsomassa, mutta Solonen & Kosola, jotka räjäyttivät festarit käyntiin Lakeside -teltassa eilen iltapäivällä, taitavat kuitenkin viedä potin jälleen kerran.

Aivan loistavaa hiphoppia, ja melkein kolmasosa setin biiseistä oli myöskin freestyleä josta kaksikko on erityisen tunnettu. Räpissä freestyle on tavallaan hyvin samanlaista, mitä näyttelemisessä improvisaatio. En ehtinyt yhteen biisiin ihan ensiriimeistä mukaan, mutta alta löytyy myös puhelimella kuvattu video tilanteesta, jossa yleisöstä annetaan omia tavaroita Soloselle, ja mies tekee niistä räppiä. Kosola vetää beatboxia.

Timi Lexikonin pari viimeistä biisiä ehdin myös tsekata, ja KC/MD Mafia ja Tuuttimörkö oli livenä ihan yllättävän hyvä, ottaen huomioon, että en jaksa juurikaan heidän musiikkiaan kotona kuunnella. Myös Koksukoo, Eevil Stöö ja Kridlokk toastasivat mikrofoniin yhdessä ja vuoron perään eri biiseissä vakuuttavasti. Heidän jälkeensä esiintynyt kestosuosikkini Asa lunasti paikkansa Suomen parhaiden räppärien joukossa. Asia ei toki tullut mulle yllätyksenä, sillä vajaa 15 vuotta sitten ilmestynyt silloisella Avaimen nimellä julkaistu 'Punainen Tiili' oli todella tiukka lätty, ja on ihmeen hyvin kestänyt myös aikaa. Myös siltä kuultiin pari biisiä.



















Enimmäkseen aika kului chillaillessa keikkojen välillä oikein viihtyisäksi luodulla festarialueella, ja alueeseen liitetyllä Players Boatilla, jossa deejiit soittivat vanhaa hyvää oldschoolräppiä. Etenkin anniskelualueiden reunoille rakennetut puistomaiset tilat toivat mieleen parhaimmillaankin Flow Festivalin takapihan.

Koska festivaalin ruokatarjonta ei makkaraperunoineen ja pyttipannuineen vaikuttanut houkuttelevalta, ja kiinnostavien keikkojen välissä oli kuitenkin reilusti luppoaikaa, ennen KC/MD Mafian keikkaa lähdin käymään alueelta pois syömässä Ravinteli Huberissa. Safka oli jälleen täyden kympin arvoista, ja voin vannoa, että ensi kerralla lähden sinne syömään jotakin aivan muuta. Maistoin nimittäin paikan Iron Steakia haarukallisen, ja voin sanoa, että en edes muista, milloin olen yhtä taivaallista lihaa maistanut.

Snoop Dogg esiintyi tosiaan illan viimeisenä, ja odotin keikalta kieltämättä kohtuuttoman paljon. Toki vanhoja hittejä kuultiin jonkin verran, mutta setin pääpaino oli kuitenkin uudemmassa materiaalissa. Pääasiassa kuultiin näitä viime vuosien suurimpia eri tuottajien kanssa tehtyjä tanssilattiahittejä, sekä Snoop Lion nimellä tehtailtuja reggaeraitoja. Kaiken lisäksi en ehtinyt päästä tarpeeksi eteen keikalla, joten kuvat Snoopin keikalta ovat melko heikkolaatuisia. Ainoastaan se jäi tosiaan hiukan harmittamaan, että en käyttänyt minulle suotuja mediapassin tarjoamia mahdollisuuksia kunnolla hyväkseni. Varsinkin Snoopin keikkaa olisi hyvä ollut käydä kuvaamassa pressialueelta, mutta valitsin siinä vaiheessa ennemmin seuran, kuin sooloilun.

Kaiken kaikkiaan Blockfest -perjantai oli siis oikein mainio, ja juhlathan jatkuvat edelleen tänään. Itse en vain pääse paikalle koska lähden syvään etelään sukujuhliin. Toisaalta ei artistitarjontakaan niin kovin paljoa mua tänä toisena päivänä enää puhuttele.


















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.