sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Koontia viikonlopulta osa 4

Olipa viikonloppu, mutta aivan mahtava sellainen. Kelit suosi ja fiilis oli korkeella lukuunottamatta paria synkkää hetkeä, pilkkiretkeä, perjantai-iltana :D



Perjantaina tosiaan oli Jack The Roosterin kolmevuotispippalot ja ilta aloiteltiin Koskipuistossa. Pääsin testaamaan uusia matkakaiuttimiakin ja kyllä niistä ihan hyvin kuuluu, vaikkakin edelleen Koskipuistossa kosken pauhu peittää ääniä alleen. Kuitenkin parhaat kannettavat kaiuttimet jotka olen toistaiseksi omistanut ja niitä on vuosien saatossa tullut kokeiltua useita.



Kutsulla sai neljä drinkkilippua, joista kahdella sai mietoja ja kahdella väkeviä, Jägermeisteria ja Bacardia. Ihan nätiksi itseni join siinä ja syötiin todella hyviä lihapullia ja salaattia. Ehkä toisiksi parhaita lihapullia mitä olen koskaan syönyt, Teivoahan ei mikään päihitä :)

Keikan alkamisajaksi oli ilmoitettu klo 23 mutta silloin siellä aloittelikin lämppäri joka soitti lähinnä vain Bon Jovi-covereita, joten lähdettiin kohti Amarilloa vähän turhankin aikaisin.



Lopulta itse syy mennä, Otto, tuli lavalle. Kaikki meistä odottivat hieman enemmän Tehosekoittimen tuotantoa, mutta illan aikana kuultiin "vain" 'Patajätkä', 'C'mon Baby Yeah' ja 'Pillitä Elli Pillitä'. Muut biisit olivat sekalaista ulkomaista rokkia. Kaikesta huolimatta hyvä keikka, ja olin fiiliksissä.

Pientä häpeää tunsin siitä että paikalla ei juurikaan ollut yleisöä, hyvä jos 50 asiakasta keikan aikana. Toisaalta Amarillo onkin tylsä ja erityisesti ruuan puolesta yliarvostettu paikka.

Sieltä lähdettiin tarkoituksena mennä Ylä-Aleen jossa olikin palohälytys ja "jouduimme" vaihtamaan Grooven yläkertaan. Siellä soi paljon lisää Tehistä Hannan toivomuksesta. Mahtava ilta ja melkein pilkkuun astihan se menikin. Groove on kyllä alkuillasta helmi paikka, hyvää musiikkia ja edullista kaljaa, puolen yön jälkeen "Happy Hour" päättyy. Alakertaan ei muuta asiaa ole kuin vessaan.



Lauantaina herkuteltiin. Näin yhtä parhaista ystävistäni kaupungilla ja kierreltiin vihdoin Eurooppalaisella ruokatorilla. Tarjolla oli vaikka mitä, ja vaikka kaikkea olisi tehnyt mieli maistella, ei voinut kuin nauttia silmillään tarjonnasta. Aamiaiseksi söin kesän ensimmäisen pehmiksen. Harmi vaan että suklaa-vaniljasekoitusta myyvät kojut ovat todella harvassa. Mansikka-vanilja oli vähän sellainen hätäratkaisu :)



Torin ranskalaisesta leipomokärrystä tarttui mukaan kuitenkin pari patonkia ja muutama croissantti. Oli kaiken kaikkiaan ihan mahtava nähdä ja lopulta käytiinkin käyttämässä kuun lopussa vanhaksi menossa oleva Citydeal-lahjakortti Tallipihan kahvioon. Ehkä parasta pitkään aikaan saamaani kahvia ja mutakakkua, NOM!

Kaiken lisäksi sain kuulla sellaisesta yllätyksestä että en meinaa pysyä housuissani, kerron siitä sitten kun se on ajankohtaista.



Siellä bongasin illalla alkavan Tallipihalla Chillta-musiikkitapahtuman. Esiintyviä artiseja olivat Polartones, The Fifth Floor Band, The Monorail ja Graceful Guest. Muut bändit Polartonesia lukuunottamatta olivat mulle tuntemattomia. Päätin lähteä illalla Polartonesin tsekkaamaan, mutta katsoin tosin ilmoitusta väärin ja soittoajat eivät olleetkaan järjestyksessä.



Menin siis heti alkuun paikalle ja katsoin ensimmäisen bändin, The Fifth Floor Bandin. Polartonesiin olisi ollut vielä yli kahden tunnin odotus joten lähdin aika nopeasti Euroviisustudioon Hannan luokse.



Olin käynyt päivällä kaupassa hakemassa vähän täydennystä patonkeihin ja croissantteihin. Täytin pari patonkia ja croissanttia Tapolan maalaispalvilla (parempaa ei taida ollakaan), Philadelphia-tuorejuustolla, Goudalla, kurkulla, tomaatilla ja friseesalaatilla ja nappasin ne ja pullon Fresitaa mukaani. Euroviisut saivat alkaa!



Euroviisuissahan oli Ruotsi ennakkosuosikkina, vaikka se ei oma suosikkini ollutkaan. Hajonta omien suosikkieni sijoitusten osalta oli aika hurja ihan vain sen vuoksi että yksi vahvoimmista suosikeistani, Norja, jäi viimeiseksi. Sen sijaan ykkössuosikkini Serbia päätyi kolmoseksi, joka ei ollut lainkaan huono sijoitus, vaikka pitkän aikaa keikkui jopa toisella sijalla. Syy miksi ehkä tästä pidän niin paljon, on että biisi muistuttaa alussa aika paljon Joe Hisaishin elokuvasävellyksiä. Muutenkin mielenkiintoni tälläisiin ulkomaisiin kansansävelmäisiin biiseihin on vahvasti sydämessäni, sillä yksi suurista vaikuttajista konemusiikin saralla on toinen japanilainen, Kitaro. Tajusin myös vasta nyt että vuoden 2004 suosikkini oli saman artistin biisi.

Ruotsin matka oli kuitenkin koko ääntenlaskennan ajan voittokulkuista ja aika aikasessa vaiheessa peli olikin selvä. Ei tuo Loreenin biisi huono ole, mutta mielestäni se on kuitenkin kovin tavallista tanssimatskua eikä musiikillisesti yllätä. Onneksi olkoon kuitenkin Ruotsille, tässä alettiin jo alustavasti vähän suunnitella matkaa ensi kevään Euroviisuihin Tukholmaan! :)

 Tästä lähden vielä heittelemään tuohon rantaan frisbeetä kaverin kanssa! Enpä muista milloin näin mukava viikonloppu on viimeksi ollut, töihin menee ihan eri fiiliksellä tämän jälkeen.

4 kommenttia:

  1. Mulla ei kyl Teivon lihapullat mahu ees top kolmoseen. :) Ykköset löytyy täältä:

    http://www.tiinankotiruoka.fi/

    VastaaPoista
  2. Ihan käsittämättömän näkösiä herkkuja, OMNOMNOM!

    VastaaPoista

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.