perjantai 20. heinäkuuta 2012

Hyvää safkaa ja triviaalia harjoitusta


Mulla oli umpeutumassa oleva Kimppadiili jonka nappasin viime keväänä. Hirveästi ei ole tuota kyseistä palvelua tullut käytettyä, mutta kyseessä on täysin päinvastainen konsepti kuin Citydealillä. Eli nämä ovat rehellisiä alennuskuponkeja joista ei tarvitse maksaa etukäteen mitään.

Olen käynyt tämän paikan edeltäjässä Wok Wokissa kerran ja ihan kelvollista safkaa se silloinkin oli. Muutoin suosikkinuudelipaikkani on Wrong Noodle Bar Keskustorilla. Ei se väärin ole - eikun onpas :)


Fit Wokin safkassa tuntui tosin olevan laadukkaammat ainekset, ja pidän muutenkin mahdollisuudesta kasata annos itse pienemmistä osista kuin Wrongissa.

Nuudelipohjaan kuuluu kasviksia ja paistettua kananmunaa ja normaalihinnoilla tuon saa alle vitosella. Päälle voi kasata niin monta lisuketta kuin haluaa. Itse otin bambua, sipulia ja paprikaa, sekä cashewpähkinöitä ja kormakastikkeen. Ilman kananmunaa tuo olisi ollut täysin vegaani ateria ja vaikka ei tullut kysyttyä, uskon että annokseen ei ole pakko ottaa munaa.

Tykkäsin tosi paljon ja alle 9 euron annokseksi todella täyttävä. Täytyy käydä joskus ihan "omalla rahalla".


Minnekäs muuallekaan sitä olisi siitä sitten päädytty, kuin nurkan taakse Europaan ;)

Vaikka olen valehtelematta käynyt siellä kymmeniä kertoja, en ole koskaan aiemmin kokeillut Caffé Freddoa, eli kylmää kahvia. Jäitä ei mukaan tule, mutta olipa aivan todella loistava juoma! Tästä tuli ehdottomasti uusi suosikkini kuuman Latte Mochan tilalle.

Europaan on kiva leiriytyä pidemmäksi aikaa juttelemaan ja erityisesti pelailemaan, en minä sitä suotta nimitä toiseksi olohuoneekseni. Itse asiassa tahtoisin asua samassa talossa, pienempikin kämppä kävisi koska olisin kuitenkin aina alakerrassa :D

Musiikki siellä on aina letkeän mukavaa ja välillä bongaa mukavia uusiakin löytöjä. Shazamin avulla löysin tämänkin uuden tuttavuuden, joka tosin osoittautui jo tuon 'Friends' kappaleen osalta entuudestaan tutuksi. Harmi vain että Spotifystä sitä ei vielä paljoa löydy.



Lisäksi bongasin tämän hienon esityksen YouTubesta.



Harvoin tilaan mitään kanavia YouTubessa, mutta toinen sellainen johon ihastuin jo aiemmin talvella, oli Walk Off The Earth jolla on huikeita coverversioita myös. Kaikki erilaiset tavat soittaa perinteisiä instrumentteja kiehtovat ja The Piano Guysiin pitääkin tutustua paremmin!

Tässä vielä tämä WOTE:n paras veto. Biisi nyt on jo alkujaankin loistava.



Vielä yksi työpäivä ja sitten alkaa Hyvän Musiikin Ilta™ :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.