torstai 20. kesäkuuta 2013

Juhannustunnelmissa

Juhannus on alkamassa. Vielä kun tän työpäivän loputkin tunnit suorittaa alta pois, saa ottaa jo esimakua viikon päästä alkavaan kesälomaan pitkän viikonlopun kautta.

Päivän fiilistä verotti ainoastaan synkän pilvinen aamu, ja tieto James Gandolfinin poismenosta. Lepää rauhassa "Tony". True Romance on yksi mun kaikkien aikojen suosikkielokuvista, ja Tony Sopranon rooli käsinkosketeltavan hienoa. Harvoin uppoudun mihinkään televisiosarjaan niin paljoa, että se tuntuu yhtä todenmukaiselta, kuin The Sopranos mulle oli. Ainahan kuolema on tietenkin surullinen, mutta erityisen murheellista on, että ilman isää jäi mm. vasta viime syksynä syntynyt tytär.

Mutta suru-uutisia tulee ja menee. Toivottavasti sadepilvetkin väistyisivät illaksi, positiivisena puolena kun tässä päivässä on kuitenkin se, että Eva & Manu heittävät Valtteri Festivalilla ilmaiskeikan. Sinne siis olisi tarkoitus suunnata, ja aloittaa tämä juhannuksen vietto kunnolla. Alunperin oli ajatuksena lähteä mökille, mutta koska ei saatu kyytejä järjestymään sinne tarpeeksi ajoissa, ne suunnitelmat kariutuivat ja tästäkin tuli yksi kaupunkijuhannus muiden jatkoksi. Mutta eipä haittaa, täälläkin on onneksi vaihtoehtoja runsaasti jo edellä mainitusta Valtterista Pispalan Juhannuksen kautta tietenkin saunomiseen, ja Pelago kulkee. Eilen hain juomat ja kuusi pakettia makkaraa :) Mukavaa jussia kaikille!





R.I.P. James Gandolfini


1 kommentti:

  1. Iltalehden artikkelissa oli hieno lainaus Kevin Smithiltä: "Sinun Tony Sopraanon ikoninen mafiapomon roolihahmosi antoi sielun hirviölle."

    http://www.iltalehti.fi/viihde/2013062017177756_vi.shtml

    VastaaPoista

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.