Delistä viinibaariksi

Ehdin vasta viime viikolla kirjoitella Tuomiokirkonkadun Armaksesta, ja heti sen nimi ehti muuttua. Entinen Katukeittiö & Deli tunnetaan tästä edespäin nimellä Katukeittiö & Viinibaari.

Konsepti ei toki ole tässä viikon sisään muuttunut mihinkään, mutta uuden viinioikeuksin varustetun ravintolan nimi on muutettu kuvaamaan paremmin vuoden vaihteen nurkilla muuttunutta ravintolatoimintaa.

Uuden Armaksen virallisia avajaisia vietettiin eilen kutsuvierastapahtuman puitteissa, ja vihdoin pääsin myös maistelemaan myynnissä olevia Viinitallin maahantuomia viinejä. Maria Casanovaksen cava oli mielestäni parasta kuohuviiniä, jota olen maistanut miesmuistiin, Bodega El Angoston Angosto Blanco taas aivan valtavan hyvää valkoviiniä. Eikä se saman firman punaviini, La Tribu 2012:kaan paljoa näistä jäänyt. Kaikkia kolmea merkkiä on Armaksessa siis saatavilla laseittain, joten varsinkin näitä pitää suositella.









Ja nautiskelun kruunaa entisestään laajentuva ruokalista. Listalta tuskin kestosuosikki kasviskebab häviää vähään aikaan minnekään, mutta sitä tulee täydentämään tapasvalikoima. Vastaavia pieniä tapaksia Armaksen omalla twistillä tulee saataville sekä lajitelmina, että kappalehintaan. Hyvästä ruuasta ja viinistä nautiskelu ei ole vielä koskaan ollut näin mukavaa Tampereella! Ja kaiken lisäksi, jos olet yksin liikenteessä, baarista löytyy lainaan muutamia tabletteja surffailua varten. Tietenkin niillä voi myös hakea tarkempaa tietoa Viinitallin viineistä.

Avajaisissa tarjolla oli myös monenlaista pikkupurtavaa. Oli kolmea juustoa, joista Herkkujuustolan Metsuri -punahomejuusto oli uutena tuttavuutena aivan ylivoimainen suosikkini. Toivottavasta tuota on tarjolla, kun ensi kerralla käyn Kauppahallissa Juustosopissa. Lisäksi oli spelttinäkkäriä, browniesia ja porkkanakakkua. Tapaksista löytyi hevosenlihaa, savulohta, ylikypsää possua ja karitsaa sellerillä. Myös kaikki tapakset tarjoiltiin näppärästi spelttinäkkärin päältä. Kiitokset kutsusta Ahopellon Heikille.

Vilkaisu Valoa Festivalin tarjontaan

Valoa Festival tosiaan alkaa perjantaina, ja keikkapaikat olen jo ehtinyt oikeastaan päättää ennenkuin reilu viikko sitten sain iloisia uutisia. Vasta tuolloin kuitenkin varmistui osanottoni molempiin festaripäiviin.

Vaikka en mikään suuri suomiräpin fani olekaan, olisi tietysti ollut makea käydä katsastamassa ne parhaat, eli Solonen & Kosola perjantai-iltana Pakkahuoneella. Viime vuonna ilmestynyt 'Kolmetoista kertaa kovempi ku kukaan' kuitenkin on yksi suomiräpin ylivoimaisesti parhaita albumeita koskaan! Mutta koska festareiden ykkösnimi Sin Cos Tan, soittaa samaan aikaan Yo-talolla, on valinta mun osaltani selvä.

Ja kun nyt jälkimmäistä katsomaan menee, niin ajattelin Iisankin käydä katsastamassa. Reginan laulajan ensimmäinen soololevy ilmestyi vasta perjantaina, myös Spotifyyn, joten itsekin sen kuuntelin kertaalleen läpi. Jossain määrin voisin sanoa, että kyllä se Reginan päihittää. Sitä ennen taas kiinnostaa The New Tigers Artturissa, saapa nähdä, mahtuuko sinne. Uusinta viime vuonna julkaistua 'The Badgeria' ei Spotifystä löydy, mutta omaa nimeä kantava debyyttilevy kyllä.

Antero Lindgren olisi lauantaina Artturissa, ja vaikka se kiinnostaa kovasti, päivän aikataulut taitavat mennä sen verran päällekkäin muilta osin, että en ehdi vielä festivaaleille tuohon aikaan. Päivällä on tietysti Tampere Roller Derbyn koitos, mutta ennen iltaa on muutakin ohjelmaa.

Sen sijaan festareiden lauantai taitaa mennä konemusiikkiin keskittyen Klubilla ja Pakkahuoneella. En ole tätä vielä päättänyt varmaksi, sillä toisaalta alkuilta siellä ei hirveästi kiinnosta Colaa & Jimmua ja Lennoa lukuunottamatta, mutta koska ensimmäisen keikka-aika siirtyi aiemmaksi, en varmaankaan siiheksi edes sinne ehdi ja Yo-talolla taas olisi todella kova kattaus.

Lavalle siellä nousevat Kauko Röyhkä, Kakka-hätä 77 ja mm. viime vuoden henkilökohtaiseen levyjen TOP 10:n yltänyt Death Hawks. Voi kuitenkin tosiaan olla, että aikataulut eivät anna myöten, koska alkuilta kuitenkin menee Tammelan suunnassa ja viimeistään Pakkahuoneelle pitää ehtiä Huoratronia ja Jori Hulkkosta kuuntelemaan (ja tanssimaan). Huoratron ei petä koskaan, mutta koska olen nähnyt Akun jo sen verran monta kertaa, eniten odotan nimenomaan Jorin dj-settiä. Tietysti vanha tuttu, Tampereen oma Rico Tubbs on myöskin ilmeinen valinta, mikäli Yo-talolle ei tule mentyä.

Raporttia tulee ensi viikonlopun jälkeen. Sitä ennen tässä muutamia poimintoja festareille tulevilta artisteilta.

Oikea ulkoasu kaksisuuntaiseen auringonpaisteeseen

Spotify on ollut viime aikoina kyllä ehtymätön uuden musiikin bongauskanava. Löysin sieltä reilu pari viikkoa sitten mm. tämän Liverpoolista lähtöisin olevan Outfit -orkesterin, joka itse kutsuu musiikkiaan psykedeeliseksi popiksi. Ensimmäinen levy 'Performance' on ilmestynyt tosin jo viime kesänä, mutta oli uusi tuttavuus minulle ja melkoisen mielenkiintoisen kuuloisia biisejä sieltä löytyykin.

Outfitin esikoinen on erikoinen yhdistelmä useita tyylejä, jotka tuovat mieleen muistoja joistakin aiemmasta, mitä on vaikea nimetä. Samaan aikaan niin oman kuuloista, mutta myös hyvin tuttua. Jossain kuulee ehkä hiukan kaikuja Radioheadista, Arcade Firesta ja jopa David Bowiesta, sitten taas välillä 80-luvun obskuurimmeista artisteista. Toisaalta bändi nimeää esikuvikseen mm. Brian Enon ja Portisheadin, ehkä näissä jotakin tuttua juuri sieltä suunnalta on. Äänimailma menee välillä aika maalailevaksikin ja uppoaa synkkiin vesiin, joten ei ehkä se helpoin levy, mutta aukeaa jos aukeaa (tilulilulii!) :) Itsellä tämä on parantunut kuuntelu kuuntelulta.

Taas kerran kuitenkin ne hieman duurivoittoisemmat kappaleet toimivat parhaiten. Suosikkejani levyltä ovatkin 'Nothing Big', 'I Want What's Best', 'Thank God I Was Dreaming' 'Elephant Days', 'Phone Ghost', 'The Great Outdoors' ja kerrassaan upea levyn lopettava 'Two Islands', joka tuo hiukan mieleen yhden ruotsalaisista lempibändeistäni Bye Bye Bicyclen ja progressiivisuudessaan jopa sen Arcade Firen.







Ja mitä duurivoittoisiin biiseihin tulee, Spotifystä löytyi myös tämä uusi tuttavuus, Bipolar Sunshine. Bändi on manchesterilaisen Adio Marchantin sooloprojekti, joka on ilmeisesti saanut viime vuonna jo kohtuullisen paljon tunnustusta Brittein saarilla, ainakin jos mediaan on uskominen. Mies on aiemmin vaikuttanut Kid British -nimisessä yhtyeessä, joka itselleni on yhtä lailla jäänyt tuntemattomaksi.

Sen verran heidänkin biisejään tuli kuitenkin tsekattua, että Bipolar Sunshinen tyyli onkin enemmän juuri omaan makuuni. Kannattaa tsekata Spotifystä sekä 'Aesthetics', että 'Drowning Butterflies EP'. Jos Outfitin sisäistäminen on kestänyt vähän pidempään, on tämä syöksynyt suoraan sydämeeni.

Televisiossa ja valkokankaalla

Voice of Finlandissa oli nyt aika loistava ilta perjantaina. Pitkästä aikaa nähtiin monta todella hyvää laulajaa yhden tai kahden sijasta. Tamperelainen Kerttu Suonpää oli täydellisyyttä alusta loppuun, ja biisivalinta oli Alicia Keysin upea 'Falling'. Ymmärrän kyllä, että Elastinen on se valmentaja, kenen tiimissä tuollaiselle laulajalle on käyttöä, mutta miksi oi miksi sinne piti taas mennä?

Rupean ihan pian surulliseksi, koska Elalla on tiimissä pelkästään aivan äärimmäisen hyviä laulajia, ja lisää näyttää edelleen tulevan ovista ja ikkunoista. Samaan tiimiin meni myös toinen loistava laulaja, Netta Pietilä. Tietenkin finaalissa on kaikista tiimeistä vain yksi jäljellä, mutta koska en luota Suomen kansaan, niin itselle tämä formaatti menee aina siinä vaiheessa pieleen, kun kilpailijoita aletaan tiputtaa katsojien arvioiden perusteella.

Tuuli Okkonen oli myös aivan ihastuttavan pirteä ilmestys, ja ennen kaikkea lauloi sielukkuudella tiensä myös tämän katsojan sydämeen. Onneksi Mira sai sentään hänet.

Eikä Tuulia Raidankaan Coldplay -veto paljon heikommaksi jäänyt, aika mielenkiintoinen esitys ja laulutapa hänellä ainakin oli. Ensi viikon jälkeen ei enää uusia laulajia tulekaan. Ja pian sen jälkeen alkaa mun painajaiseni, kun yksi kerrallan Elastisen tiimistä tippuu Suomen parhaita laulajia!



Mutta Putous veti eilen jalat alta. Nauroin Sketsihahmo with twist -kilpailulle, ja etenkin Aku Hirviniemen Jäbä Leissönille niin paljon, että meinasin tukehtua. Vedet tulivat vain silmistä. Kyseinen pätkä oli aivan varmuudella parasta, mitä koko Putouksen historiassa on nähty. Muutenkin koko jakso oli jälleen loistava, tosin itse olisin pudottanut tässä vaiheessa Slaikka Gustafssonin. Saijjonaarasta vaan Jamolle!

Lähiaikoina on tulossa teatteriin paljon elokuvia jotka kiinnostavat, ja niistä ensimmäinen, jonka olen menossa katsomaan, itseasiassa tänään, on Dallas Buyers Club. Elokuva pohjautuu tosi tapahtumiin ja kertoo AIDS:iin sairastuvan rodeocowboy Ron Woodroofin tarinan.

Vuonna '85 virus on vasta opittu tuntemaan, eikä siihen ole saatavilla tarpeeksi hyviä lääkkeitä. Matthew McConaugheyn näyttelemä Woodroof lähteekin Meksikoon etsimään ongelmaan ratkaisua, ja saa siellä lääkityksen, jonka vuoksi hän huomaa vointinsa kohenevan. Koska kyseiset aineet ovat USA:ssa laittomia, ryhtyy hän salakuljettamaan niitä rajan ylitse, ja myymään Jared Leton esittämän transvestiitin kanssa muille AIDS-potilaille antaakseen edes pientä toivoa näille elämän ja kuoleman välillä tasapainotteleville potilaille.

Matthew McConaughey laihdutti roolia varten 17 kiloa, ja onkin muuttunut lähes tunnistamattomaksi. Kuulostaa jäätävältä, mutta uskottavuutta se tietysti lisää. Oscar-ehdokkuuskin tästä elokuvasta on tarjolla.

Vihreä deli

Siihen ajatukseen perustuu Grelin toiminta: vihreää, nopeasti, terveellistä. Greli on siis uudehko salaattibaari Tampereen ruokaskenessä, jossa voi joko ostaa nopeasti mukaan valmiin salaatin, tai koota laajasta valikoimasta erilaisia täytteitä niin ison mieleisensä annoksen kuin vain haluaa.

Olin tästäkin lukenut jo viime syksynä ensimmäistä kertaa, mutta kävin vihdoin itse kokeilemassa paikan päällä tämänkin tällä viikolla. Greli sijaitsee Tuomiokirkonkadulla aivan Armas Katukeittiö & Delin välittömässä läheisyydessä. Olen aiemminkin kehunut, miten tuo Tampereen Sohoksikin nimetty alue on parasta seutua täällä, palveluita on joka lähtöön ja aika suuri osa tämän kaupungin ravintola- ja kahvilatarjonnasta on keskittynyt sinne.







Sali oli avara ja todella valoisa, mutta paikka oli stailattu hauskasti. Vaikuttaa silti, että takeaway myyntiin on panostettu enemmän. Ja mikäs siinä, jos osuu paikalle lounastunnilla ja käy nopeasti nappaamassa salaattirasian mukaan. Tai vaikkapa junaan evääksi, rautatieasema kun on vain korttelin toisella puolella. Lämpimästi tätä voi kyllä suositella erityisesti tuoreuden vuoksi. Kotisivuillakin mainostetaan näin:

Tuoreus, terveellisyys ja laatu ovat raaka-aineiden kriteerit. Tietyt perusannokset ja raaka-aineet ovat aina listalla, mutta vaihtelemme raaka-aineita ja suunnittelemme salaattiannoksia sesongin ja asiakkaiden toiveiden mukaan.

Paikka on avoinna iltakuuteen, ja kun itse kävin syömässä töiden jälkeen puoli viiden aikaan, kaikki valitsemani täytteet maistuivat todella freesiltä. En edes muista, milloin olen ravintolassa saanut näin raikasta ja rapeaa salaattia. Yleensä ne salaattipohjat tulevat valmiista vakuumipakatuista muovipusseista, ja sen kyllä maistaa.

Tiskistä voi valita kolmesta eri vihersalaattipohjasta, lähtöhinta salaatille on 2,5 euroa ja samaan hintaan saa salaatinkastikkeen, auringonkukansiemeniä ja paahdettua sipulia. Sen jälkeen jokainen täyte maksaa eurosta kolmeen kappaleelta, aina niin pitkälle kuin kulhoon mahtuu :) Omaan salaattiini otin lisäksi kirsikkatomaatteja, kurkkua, häränleikkelettä, savumozzarellaa ja paahdettua sipulia, hinnaksi tuli 8,5 euroa. Valinnanvaraa silti on vaikka kuinka, ja mm. viimeinen tiski oli täynnä toinen toistaan herkullisemman näköisiä marjoja ja hedelmiä.

Nyt konseptiin on tulossa mukaan vielä sunnuntaibrunssi, jota firma mainostaa Facebook-sivullaan. Pöytävaraus tarvitsee tehdä, mutta 19,90 euron kiinteään hintaan saa syödä laajasta, vielä tällä hetkellä salaisesta menusta. Jälkiruuaksi luvataan raakakakkuja. Vahva suositus Grelille, ja pitkää ikää. Nähdään taas pian!

EDIT 12.2. // Kävin Grelissä uudelleen ja pohjasalaatin hinta on noussut, nyt 2,90€