Musa taskussa pulteriairalla

Otsikko on röyhkeästi varastettu Hannu Hyttisen saman nimisestä Tampereen taskusanakirjasta. Pulteri taas on isohko kivi, ja Pispalan Pulteri klassinen tamperelainen ravintola, Pispalassa tietysti.

Tarkoitus oli ollut käydä myös tuolla syömässä jo pitkän aikaa, edellisestä ruokailusta kun oli ehtinyt vierähtää ainakin viisi vuotta. Puolitoista vuotta sitten siellä kaljalla istuessani alkoi vanha suola niin sanotusti janottaa ja päätin palata sinne syömään. Näin kauan se kuitenkin kesti, sillä en asu aivan naapurissa. Kuitenkin nyt Ohranjyvässä käytyäni, tämä toinenkin kulttipaikka alkoi poltella sen verran pahasti, että otin itseäni niskasta kiinni ja hurautin viikko sitten bussilla Pispalaan.

Pulteri avattiin Alkon kokeiluravintolaksi jo vuonna 1968, tiloissa oli sitä ennen maitokauppa. Ruokaa tarjoili lähellä ainoastaan Rajaportin kioski, ja sieltäkin sai vain makkaraa. Tässä suhteessa Pispalassa oli kysyntää monipuolisemmallekin ruokatarjonnalle johon Pulteri tuli vastaamaan. Kuten Ohranjyväkin, Pulteri on instituutio, klassikko itsessään ja täysin ansaitusti. Näitä ravintoloita, jotka ovat vuosikymmenet pysyneet toiminnassa, on Tampereella vain kourallinen. Edellä mainittujen lisäksi muita ruokaa tarjoavia paikkoja taitaa olla ainoastaan Coussicca ja Salud, jotka ovat kuitenkin olleet osa tamperelaista ruokaskeneä vasta 70-luvun alusta. Pelkkiä juomaa tarjoavia paikkoja sen sijaan ovat Pyynikintorin Tuoppi ja Salhojankadun Pub.











Ja klassikko on myös paikan erikoisuus, porsaan sisäfileestä valmistettu Superpihvi. Ruokalista on pitkä, ja täynnä mitä herkullisimpia ruokia, mutta Superpihvi tilataan listan ohitse. Sitä varten ruokailija saa lappusen, johon voi itse rustata pihvin koon, kastikkeen, maustevoin, paistoasteen ja lisukkeet. Tämä annetaan tarjoilijalle ja hetken päästä pöytään kannetaan tarjottimellinen hyvää. Aiemminkin olen syönyt Pulterissa nimenomaan tämän saman annoksen, joten tulevaisuudessa pitää testata listalta muutakin. Ainakin naapuripöytiä silmäillessä annos kuin annos näytti herkulliselta. Rehtiä ja krouvia ruokaa, epäterveellistä ehdottomasti.

Paikkaa ei voi kuin suositella. Ruokailijoita oli lauantaina paljon, mutta tuurilla onnistuin saada pöydän ilman varausta. Isommalla porukalla tai kauempaa tullessa suosittelen tekemään pöytävarauksen ehdottomasti. Toisaalta, jos niin huonosti kävisi, että istumaan ei sovi, on Vaakon Nakki onneksi lähietäisyydellä :)

Ohranjyvässä

Kirjoittelin jo viime viikkoisten Tampere Film Festivalin aikaisista syömisistä yhden postauksen verran alkuviikosta, mutta ajattelin, että tämä ansaitsee ihan oman mainintansa.

Olen aiemminkin puhunut paljon siitä, että Tampereella on yksinkertaisesti niin paljon niin loistavaa ravintolatarjontaa, että kaikkia mielenkiintoisia paikkoja ei vain ehdi käydä kokeilemassa. Ei vaikka kuinka yrittäisi. Legendaariseen Ohranjyväänkin olin jo miettinyt menemistä miltei pari vuotta, mutta niin se vain antoi odottaa vuoroaan. Kuitenkin reilu viikko sitten perjantaina esityksen jälkeen mentiin kunnon isolla köörillä vihdoinkin sinne syömään, ja kaikki odotukset todellakin palkittiin.

Ravintolasta on muodostunut täällä varsinainen instituutio, sillä se on sijainnut samassa paikassa Näsilinnankadulla jo lähes 50 vuotta, aina vuodesta 1965 saakka. Se on hurja ikä mille tahansa ravintolalle, mutta kertoo ennen kaikkea tinkimättömän laadukkaasta ruoka- ja juomatarjonnasta. Ei mikään paikka pysyisi pystyssä näin pitkään, ellei se tarjoaisi upeaa tunnelmaa ja vahvoja makuelämyksiä.

Meitä oli kuuden porukka, ja pöytävaraus perjantai-iltana oli tarpeen, tämä vinkkinä, sillä paikka on pienehkö ja nytkin täyteen pakattu. Mukaan liittyi vielä myöhemmin työkaverini tyttöystävä, mutta me pojat + yksi naispuolinen kaverini syötiin kuvut täyteen, ja yksimielisesti jokainen ruokailija kehui omaa annostaan hyväksi.







Pöytään tilattiin niin Talon pippuripihviä, Ohranjyvän pannua, Valkosipuliranskalaisia kuin Kana-vuohenjuustotoastiakin. Itse päädyin pitkän harkinnan tuloksena Makkarapannuun, joka pätki kyllä mennen tullen kaikki aiemmat Suomessa ravintolassa syömäni makkara-annokset. Ainoastaan Tallinnan Beer Housessa olen syönyt parempia makkaroita, eivätkä nekään tätä niin selvästi kuitenkaan peitonneet. Ohranjyvässä taas voiton vie esimerkiksi talon oma sinappi, sekä aivan käsittämättömän herkullinen smetanassa haudutettu hapankaali, joka ylitti kaikki odotukseni. Parasta hapankaalia ikinä!

Kaiken lisäksi musta tuntui, että olin pakotettu yhden lukijani suosituksesta itsekin kokeilemaan noita valkosipuliranskalaisia, vaikka en olisi jaksanutkaan enempää syödä. En toki missään nimessä joutunut niihin pettymään ja onneksi kaveri auttoi makkarapannun kanssa, niin täyttävä annos se oli. Voin tältä istumalta heti sanoa, että Ohranjyvän ranskalaiset ovat muutoin aivan Tampereen kärkeä, mitä yleensä ranskalaisiin perunoihin tulee, mutta jäin kaipaamaan niissä rapeutta. Mausta saattoi päätellä, että ne olivat myöskin itse tuoreesta perunasta tehtyjä, joka nostaa pisteet korkealle, mutta tuplapaisto olisi tehnyt niistä aivan täydellisiä. Lötköt ranskalaiset kun eivät koskaan ole olleet suosikkejani.

Kaikesta huolimatta, söin itse yhden parhaista ravintola-annoksistani ikinä, olut oli hyvää ja kohtuuhintaista ja maistoin myös paikan omaa Pale Ale olutta kaverilta, joka oli ehdottoman maukasta. Jos vain olisi ollut tarkoitus jäädä viettämään sinne iltaa, olisin tilannut sitä itsekin. Täytyy siis suunnata pian tänne uudelleen!