Näytetään tekstit, joissa on tunniste Burgerviikot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Burgerviikot. Näytä kaikki tekstit

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Sound, light, action!

Perjantainen Voice of Finland oli täynnä yllätyksiä. Ensiksi oma ykkössuosikkini Inga putosi skaboista. Toisaalta riski oli ollut jo olemassa pidemmän aikaa, koska Elastisen joukkueen keskinäinen taso on koko ajan ollut kilpailun kovinta. Toisaalta myöskin Ikennan veto eilen oli ylivoimaisesti parhainta koko illassa, vaikka ei mikään monipuolinen laulaja olekaan.

Iken vahvuus on pehmeä ääni, ja biisivalinta oli huikea! Inga ei ehkä aivan päässyt samalle tasolle tällä kertaa, vaikka oli lähes jokaisessa aiemmassa jaksossa ollut vahvempi. Elastisen joukkueesta Tomas pääsi mun mielestäni kaikkein vähiten tasolleen eilen, mutta muut katsojat olivat eri mieltä kuin minä. Lopputulos olisi muutoin voinut olla jotain aivan muuta, Ikennan sijoituksesta en kuitenkaan voi olla pahoillani. Kuvat tähän postaukseen kaappasin Ruutu.fi:stä.



Michael Monroen joukkueesta mut viimein viikko sitten vakuuttaneelle Christian Casagrandelle löytyi nappiin mennyt biisivalinta, yksi mun kaikkien aikojen Gunnarien suosikeista. Kuten ohjelmassakin todettiin, Christianin ääntä olisi näkemättä ollut lähes mahdoton erottaa Axl Rosen omasta.

Christian rokkasi! Hän siis ehti nousta omien suosikkilaulajien kärkijoukkoon parin viikon aikana, mutta illan toisena suurena yllätyksenä joutui kuitenkin jättämään kisat Michaelin päätyessä Gary Revel Jr.:n. Ei Garyn vedossakaan mitään vikaa ollut, pidin siitä itse asiassa kohtuullisen paljon, ja mielestäni se oli ensimmäistä kertaa häneltä oikeasti hyvä esitys koko kilpailun aikana.



Pari kovinta on nyt kuitenkin poissa, samoin tietysti myös pari keskinkertaista esiintyjää, ja yht'äkkiä kokonaistilanne tasottui huomattavasti semifinaaleita silmällä pitäen. Iskelmällä taidetaan viedä tänä vuonna Voice of Finlandin voitto. Spotifystä löytyy muuten nyt myös kaikki eilisen biisit studioversioina.

Ja viikonloppuhan on täällä, eilen käytiin kaverin kanssa Panchossa jossa on tämän kuun loppuun asti Burgerviikot. Tänään on Hang The DJ! Klubilla, ja sitä ennen näen vihdoin yhden kaikkien aikojen kovimmista kultti-action-pläjäyksistä. Kaverin kanssa kun on nimittäin tarkoitus katsoa Ron "Ridge" Mossin tähdittämä 'Hard Ticket To Hawaii' kultaiselta 80-luvulta. Tätä on odotettu! Vaikka en ole Kauniita ja Rohkeita katsellutkaan, on miehen poistuminen sarjasta huomionosoituksen arvoinen.


torstai 27. syyskuuta 2012

Bassoo ja burgeria

Meinasi alkaa tulla kiire Burgerviikkojen kanssa kun kalenteri rientää vauhdilla ja vapaita päiviä ei liikaa ole. Eilen kuitenkin löytyi aikaa istua alas jutustelemaan ja mutustelemaan.

Kiertelin ensin Koskikeskuksessa etsimässä syntymäpäivälahjaa, jonka jälkeen näin kaveriani ja mentiin syömään Ruby and Fellasiin.





Mä kyllä todella tykkään Rubyn sisustuksesta. Se vain on paikka mun makuun, ja kun olutvalikoima on niin laaja ja ruoka loistavaa, mitä muuta voi toivoa? Harmi vain kun aiempi suosikkiolueni 'Caledonian 80' on valikoimista poistunut. Tällä kertaa tuli kuitenkin nautittua Wychwood Breweryn 'Hopgoblinia' joka on ihan parhaita aleja joita olen juonut.

Vinkkinä mahdollisille omistajille jos nyt sattuvat eksymään blogiini, niin niitä kantistarjouksia voisi olla hieman useamminkin! ;)



Vaikka olin jo kuolannut ruokalistaa etukäteen, oli lopulta ruuan valitseminen todella vaikeaa. Takaraivossa kuumotti Chicken Fingers Burger joka hieman muistutti täytteidensä puolesta viime talvella syömääni burgeria, mutta koska siihen ei tullut naudanlihapihviä joka mun mielestä on hampurilaisen edellytys, päädyin valitsemaan herkulliselta kuulostavan Jalluburgerin.



Tähän tuli kaksi täyslihapihviä, savujuustoa, pekoni-jallukastiketta, sipulirenkaita, salaattia, punasipulia ja hunajasinappimajoneesia. En yleensä koskaan voi vastustaa hampurilaisia joiden väliin saa paneroituja sipulirenkaita, se nyt vain maistuu todella hyvältä burgerin välissä ja tässä myös kastikkeet olivat mukavaa vaihtelua tavanomaiseen. Ja tietenkin Rubyn oma sämpylä, kuten olen ennenkin maininnut, on jo itsessään yksi syy miksi pidän tätä Tampereen parhaana burgerpaikkana.



WARNING: LOW BASS CAN DAMAGE SPEAKERS

Posti toi eilen aamulla töihin myös mun Dynamik Bass Systemin levyn jonka tilasin toista viikkoa sitten Saksasta. En ehtinyt kuin kuunnella sen vasta kerran levyltä ennen lähtöä, koska otin töiden jälkeen pikku päikkäritkin. Spotifyssähän se on soinut jo useita kertoja, mutta pitää tänään jatkaa fiilistelyä.

Vaikka löysinkin jo lahjan, ajattelin kierrellä katselemassa jotain kivaa myös itselleni tänään. Tarkoitus on lähteä töiden jälkeen vielä ainakin ikkunashoppailemaan jos ei muuta. Tilasin juuri kyllä jo yhden todella siistin bändipaidankin netistä, näette sitten :)



Eilisen asu oli hiukan tylsä, H&M:n farkut ja New Yorkerin ruutupaita, mutta jälkimmäisestä on kuitenkin muodostunut parissa vuodessa mun luottopaitani. Pianhan New Yorkerin pitäisi vihdoin aueta täälläkin, Ideaparkissa. Tuskin maltan pysyä housuissani!

Syksy muuten on sellainen vuodenaika että tykkään pukeutua vain mahdollisimman paljon mustaan sekä harmaan ja vihreän sävyihin. Värejä ei kauheasti tuu käytettyä toisin kuin kesäaikaan. Pitäisiköhän tästä tavasta pyrkiä eroon?

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Se siitä kotiviikonlopusta...

Enhän mä kovin pitkäksi aikaa sitten kuitenkaan malttanut jäädä kotiin :) Nausicä:n tosiaan kuitenkin katselin aamupäivästä.

Havahduin vähän jälkijunassa availlessani kuukauden asiakasomistajapostia perjantaina, että Ilveksessä oli taas vuoden kohokohta, Kasaribileet tänä lauantaina. Vähän se harmitti, mutta ajattelin että enhän tässä ehdi mitenkään edes valmistella, saati saada sinne seuraa.



Eilen kuitenkin kaveri pyysi mua lähtemään mukaan heidän kanssaan ja niinpä rupesin ajamaan partaa ja paniikissa kaivelemaan kaappeja mahdollisen illan asun osalta. Loppu hyvin kaikki hyvin kuitenkin, ja löysin nuo valkoiset farkut jotka valkaisin ja revin jo viime vuonna mutta olen silti käyttänyt vain pariin kertaan. Paidan valinta oli selviö heti siitä saakka kun mua pyydettiin lähtemään mukaan.



Paita vain oli auttamattomasti jäänyt liian isoksi mutta leikkasin siitä kauluksen ja hihat auki ja niin se tavallaan sai uuden elämän 80-luvun tyyliin uskollisesti löysänä yläosana. Henkselitkin pitivät hieman vyötäröstä löystyneet farkut ylhäällä sinne saakka kun meno yltyi niin rajuksi että henkselitkin hajosivat!



Mutta ai että oli hauskaa! Niin hyvää musiikkia ei olekaan vähään aikaan missään kuullut sellaista määrää. Pysyin tästä syystä lähestulkoon pelkästään yökerhon puolella, vaikka Amarillossa ja Ukko Nooassa olisi livemeininkiä ollut.

Alkuillasta etkoiltiin kaupungin laitamilla porukalla, katseltiin vuoden 1984 ja 1985 Syksyn Säveliä telkkarista ja nostatettiin tunnelmaa kuuntelemalla Spotifystä kasarihittejä.







Tomi ja kultti-DJ Juissi soittivat mahtavan kimaran sekä tunnetumpia radiohittejä kuten mm. Modern Talkingia, Michael Jacksonia ja Bad Boys Blueta että omaan makuun täydellisesti istuvia house- ja italodiscoklassikoita kuten nuo edellä linkitetyt.

Jos täällä olisi yökerho tai baari jossa soitettaisiin vain kasaria, olisi se mun kantapaikkani :) Toisaalta luulisi moiselle konseptille olevan kysyntää koska sen verran täyttä Ilveksessäkin oli. Ehkä makeinta koko jutussa oli se että niin moni oli oikeasti jaksanut vaivautua pukeutumaan ajan henkeen.



Ja enhän mä päivälläkään malttanut kotiin jäädä. Tarkoitus oli lähteä kylläkin kauppaan ostamaan lähinnä kahvimaitoa, mutta matkalla bussipysäkille mieli vaihtui ja päätin lähteä mieluummin kahvilaan.

Olin vasta tehnyt ruokaa ja jälkiruokaa teki mieli, joten ajattelin pistäytyä todella pitkästä aikaa Kuninkaankadun Gopalissa joka on yksi Tampereen parhaista ja viihtyisimmistä kahviloista.



Gopalin miinus on virastoaikaan töitä tekeville epäsuotuisat aukioloajat. Viikolla se menee kiinni jo kuudelta kuten suurin osa pienemmistä kahviloista eikä sinne kovin usein tule siksi mentyä. Lauantaisin onneksi pääsee, mutta Europa kuitenkin tulee usein valittua hyvien aukioloaikojensa vuoksi.



Kaikki tähän asti Gopalissa maistamani leivonnaiset ovat olleet taivaallisia, itse asiassa parhaita leivonnaisia mitä missään kahvilassa olen syönyt. Tuo suklaakakku erityisesti. Myös latet ovat loistavia, ja suuria. Suosittelen paikan valkosuklaalattea vaikka nyt tosin otin itse kakun kanssa vain peruslaten.



Mulla oli viikonlopun ruokateemana Vege-weekend. Päätin tehdä molempina päivinä kasvisruokaa, ja niistä tulikin jopa vegaanisapuskaa.



Eilen oli enemmän puolivalmista; punajuuripihviä, seesaminugetteja, valmiita pakastepannukasviksia ja itse tehtyä porkkana-sipulipaistosta. Todella maukasta, kyllä välillä on mukava syödä muutakin kuin lihaa vaikka en sitä täysin koskaan jättäisikään pois muuten kuin pakon edessä. Kevyestä ei tällä kertaa kyllä voinut puhua sillä söin itseni ähkyyn :)



Tänään oli vaikeuksia pysyä suunnitelmassa, sillä lievän rapsakasta olosta johtuen mieli teki koko ajan kiinalaista noutoruokaa. Ei olekaan ollut useampaan kuukauteen krapulaa mutta nyt iski.

Pysyin silti tiukasti päätöksessäni ja laitoin yön ylitse liottamani kikherneet uuniin kypsymään kookoskermassa. Lisäksi paistoin siitakesieniä, sipulia ja paprikaa ja paahdoin pinjansiemeniä päälle. Kyllähän sitä söi, mutta ei se mitään kiinalaista tai vietnamilaista ollut :)



Ruby & Fellasissa alkavat taas huomenna Burgerviikot ja vaikka listalta ei löydykään samoja hampurilaisia kuin viime kerralla, söin silloin nimittäin yhden parhaista koskaan syömistäni burgereista, niin pitää viimeistään viimeisellä viikolla käydä aterioimassa siellä.

Aika monta herkullista vaihtoehtoa listalle nytkin on päässyt ja kyllähän ruoka siellä on aina ihan Tampereen parhainta pubiruuan osalta. Käykää ihmeessä kääntymässä jos ootte täältä päin tai tuutte seuraavan kahden viikon aikana Tampereella käymään!