torstai 9. toukokuuta 2013

Tsiläks ja eiku levyttään

Helatorstai on lähtenyt koko lailla chillisti liikkeelle. Heräsin kyllä ensin aikasin, mutta sain sitten nukuttua melkein puolille päiville. Sen jälkeen vain kokkaillut ja kattellu Twin Peaksiä jonka pariin viikko sitten tuli taas palattua. Vapaapäivät keskellä viikkoa on todellakin jees ;)

Piti kokeilla Lainakengissä -blogin innoittamana tuollaisia Hälsans Kökin soijaburgerpihvejä ja väsäsin jo toistamiseen kunnon burgerit. On itse asiassa aika hämmentävää, miten hyvän makuisia nuo pihvit ovat. Suutuntumakin on kutakuinkin lihamainen, tai ainakin einesjauhelihapihvimäinen.



Paistoin ja karamellisoin myös hiukan sipulia, ja laitoin väliin maustekurkun, kirsikkatomaatin, cheddarin, babypinaatin, ketsupin, sinapin, majoneesin ja Poppamiehen Jalosavu- ja Savuchili-kastikkeiden kanssa. Tuli todella maukasta. Kotona tulee jostain syystä tehtyä kaikkein eniten kasvisburgereita, vaikka käytänkin niihin yleensä valmiita pihvejä.

Harmi vain että tänään ei oo yhtä kaunis päivä kuin tuossa koko alkuviikon oli. Vapaapäivänä olis mielellään lähtenyt kävelylenkille tai keskustaan, mutta koko aamuyön ja aamun satoi, ja ennuste on luvannut epävakaista loppupäivällekin. Sitä aurinkoahan mä nyt kuitenkin lähinnä olisin kaivannut, mutta mikäs tässä kotona ollessa. Ja eilen ehdin illasta hetken istua parvekkeella facebookkaamassa ja kahvittelemassa melkein parinkymmenen asteen lämmössä. Kesä <3



Kertoilin aikanaan musiikkiblogini puolella syitä, jotka johtivat omalta kohdalta musiikin tekemisen lopettamiseen yli 20 aktiivisen vuoden jälkeen. Ja edelleenkään en ole täysin sen pariin palannut, vaikka jouluna jo asensin tiettyjä ohjelmia koneelleni.

Tiistaina kuitenkin tapahtui jotain uskomattoman hienoa. Kytkin jo pari vuotta irrallaan olleen backup-kovalevyn kiinni koneeseen, ja löysin sieltä paljon, joskaan en kaikkia, niitä kadonneita biisejä vuosien varrelta. Ilmeisesti olin jossakin vaiheessa ehtinyt kuitenkin kopioimaan materiaalia talteen tälle nyt jo unohdetulle kovalevylle, ja aivan kaikki biisit eivät ehtineet kadota bittiavaruuteen Vuoden 2010 Suuressa Kovalevytuhossa :) Koska joukossa on runsaasti myös sellaista materiaalia, joka ei koskaan ole ehtinyt kenenkään muun korviin, mm. kaverini kanssa sävellettyä Nervous+Anxious tavaraa, oli löytö arvokas. Toivottavasti noille löytyisi lähitulevaisuudessa sopiva jakelukanava.

2 kommenttia:

  1. Nam! Turhan perinteinen juttu tämä, että vapaa päivänä ei aurinko paista. Mutta eilen kerkesin minäkin tovin nauttia upeesta ilmasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Joskus se on hyve, että en työpäivän aikana näe mistään ulos. Voisi pistää suotta harmittamaan :>

      Poista

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.