perjantai 5. heinäkuuta 2013

Sukellus lentosatamaan

Lennusadam on siis Tallinnan Kalamajan alueella sijaitseva Viron merenkulkumuseo, jonka ylivoimaisesti suurimmat nähtävyydet ovat entiset vesitasohallit itsessään, jotka on kunnostettu vasta pari vuotta sitten museokäyttöön, ja sen sisällä sijaitseva vanha sukellusvene Lembit. Jälkimmäisen sisällä pääsee itse kokemaan, miten pienessä tilassa merimiehet joutuivat ennen pärjäämään.

Museossa on myös paljon muuta, enimmäkseen sotilaallista museotavaraa, mutta myös siviilitarkoitukseen käytettyjä merenkulkuvälineitä. Tälläisiä mm. ovat höyryjäänmurtaja Suur Tõll, vanhin Viron vesiltä koskaan löydetty hylky Maasilinn, sekä vanhat moottori- kuin purjeveneet.

Hangaarien tunnelmaa ja museoaluetta pääsee myös halutessaan katsastamaan lippua ostamatta. Kahvila-Ravintola Maru sijaitsee hangaarien yläkerrassa, ja sieltä on hyvät näköalat halliin. Sen lisäksi ravintolalla on mitä viihtyisin kattoterassi ulkopuolella. Itsellä ei hotelliaamiaisen jäljiltä ollut tällä kertaa nälkä, mutta ravintolan tarjonta näytti kyllä varsin houkuttelevalta.



























Sukellusvene Lembit on siis rakennettu jo 1930-luvulla, jolloin se risteili maailman ja erityisesti Itämeren vesillä parinkymmenen vuoden ajan. Kuvista ei kunnolla välity se ahdas tunnelma, joka sukellusveneessä oli. Tilaa ei liiemmin ollut, ja vaikka sisälle päästettiinkin kerrallaan vain rajallinen määrä viereilijoita, erityisesti laipiosta toiseen siirtyminen tapahtui useassa kohtaa vain hädin tuskin itseäni leveämpien reikien kautta.

Sisällä sukellusveneessä oli aivan omanlaisensa fiilis, mittareita, putkia, venttiileitä ja nipukoita oli joka lähtöön. Itseasiassa tuollaisen laitteen operoiminen on varmasti ollut käsipelillä melkoisen haasteellista puuhaa, automatiikkaa ei nimittäin vielä 80 vuotta sitten ole ollut helpottamassa merimiesten arkea. Itseä lähinnä jäi mietityttämään, että miten niin pieneen veneeseen saatiin varastoitua riittävästi dieseliä pitkiä purjehduksia varten, ja miten tälläisten sukellusveneiden pakokaasut saadaan poistettua veden alla.
























keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Tallinnassa vihdoin ja viimein!

Kuten ensimmäisessä kuva-arvoituksessa vähän vinkkailin, niin tuo ensimmäinen kesälomareissu suuntautui pitkästä aikaa eteläiseen naapuriimme Viroon, ja siellä Tallinnaan. Edellisestä pikavisiitistäkin oli ehtinyt vierähtää jo aika tarkalleen kaksi vuotta, ja pidemmästä reissusta vieläkin kauemmin, mikä on ollut mun Tallinna-historiani huomioiden erittäin harvinaista. Takavuosina kun siellä tuli käytyä 2-4 kertaa vuodessa, parhaina kesinä saman kuukauden aikana pariinkin otteeseen :)

No, nyt se vihdoin onnistui, ja vaikka kyseessä olikin vain miniloma, niin pari tehokasta päivää tuli käytettyä kaikkeen sellaiseen, mikä Tallinnassa on parasta. Olkoonkin, että shoppailua ei tälle reissulle oltu edes kaavailtukaan. Oikeastaan suurin syy oli päästä vain ottamaan heti loman alkuun kunnon irtiotto arjesta, sekä kokemaan Tallinnan Lentosatama, varmastikin Viron historian suureellisin museoprojekti, joka onkin vasta valmistunut edellisen käyntini jälkeen. Tästä jälkimmäisestä on tulossa vielä oma postauksensa, kaiken kaikkiaan kun valokuvia tuli nimittäin räpsittyä kohtuullisen paljon.







Osittain myös kyseisen Lentosataman, mutta myös laivasatamamme kanssa keskeisen sijaintinsa vuoksi hotelliksi valikoitui tällä kertaa edullinen Gotthard Residents aivan vanhankaupungin laidalla. Valintaan kyllä vaikutti myös aika lailla valokuvat tuosta 1300-luvulla rakennetusta talosta, siis mikä upea linna olikaan kyseessä. Hotelli taloon on valmistunut vasta viime vuonna, mutta vanhan ajan tunnelma oli aistittavissa joka puolella. Hissejä ei ollut, ja rappukäytävätkin sokkeloisia, portaat vinoja ja natisevia. Kaikissa tiloissa oli paksut hirsikatot ja paljon tiiltä näkyvissä. Upeaa!

Meidän huoneemme oli melko pieni, mutta tarkoitus ei ollutkaan näin lyhyellä lomalla viettää siellä liikaa aikaa. Huoneesta löytyi kuitenkin kaikki tarvittavat mukavuudet jopa jääkaappi mukaan lukien. Alla olevista hotellikuvista viimeinen on näkymä ikkunastamme, joten vaikka näkymä oli hiukan rajoitettu, päihitti sekin sympaattisuudessaan valtaosan kaupungin hotellien näkymistä.







Ensimmäinen päivä oli varattu lähinnä vanhassakaupungissa kiertelyyn. Perille saavuttuamme keli oli hieman sateinen, mutta parani iltaa kohti merkittävästi. Niinpä ensimmäisissä kuvissa on hieman synkkä tunnelma. Keskiaikainen ja muutenkin satoja vuosia vanha arkkitehtuuri vain on niin hienoa, että en kyllästy lainkaan tallailemaan Tallinnan katuja. Kuitenkin käyntikertoja itselleni on kertynyt likipitäen parikymmentä, ja lähes jokaisella kerralla myös vanhassakaupungissa on tullut pyörittyä.

Toinen toistaan upeampia vanhoja rakennuksia yksityiskohtineen, upeasti entisöitynä. Kun kävin ensimmäisiä kertoja Virossa 2000-luvun taitteessa, jo parin korttelin päässä vanhankaupungin Raatihuoneen torilta oli runsaasti vielä ränsistyneitä taloja, osa täysin huonoon kuntoon jääneenä ja osassa remontti meneillään. Nykypäivänä tallinnalaiset voivat olla ylpeitä tuosta kaupunginosastaan.

















Harmi tietysti, että aika tällä reissulla oli niin rajallinen, ettei siitä riittänyt kiertää laajemminkin Tallinnaa. Tulossa on kuitenkin vielä monenlaista menoa tälle lomalle, joten kaikkea ei nyt vain voinut tehdä.

Erinäisissä baareissakin tuli poikettua, mutta nykyään, ja etenkin vanhassakaupungissa niiden hintataso ei juurikaan poikkea Suomesta edukseen. Tuopin olutta kyllä edelleenkin saa alle neljään euroon, mutta kun liikkuu vähän sivummalle, niin jo heti muurin ulkopuolella hinta putoaa alle kolmeen. Oluttuoppi on hyvä mittari vertaillessa eri maiden hintatasoa :) Yksi minua eniten kiinnostaneita uusia paikkoja oli Red Emperor Bar. Olin nähnyt sieltä kuvia, ja se näytti sen verran kummalliselta vanhoista autoista irrotettuine penkkeineen ja funkkaavasti maalattuine seinineen, että pitihän tuo päästä kokemaan.











Red Emperor on baarin lisäksi varsinaisesti hostelli aivan vanhankaupungin laidalla, tai oikeastaan jo muurien ulkopuolella. Vaikka se ei varsinaisesti ole samasta puusta veistetty, niin kuuluu kuitenkin hieman saman tyylisiin ns. ruin pubeihin, jollaisia esim. Berliinissä tai Budapestissä on runsaasti, tai kuten Antipop's Pub Kaunasissa, jossa itsekin olen käynyt. Näissä paikoissa baari on perustettu mihin nyt on pystynyt baarin pistämään pystyyn, monesti jokin kellari, sisäpihan perällä oleva hieman vaikeasti löydettävämpi luukku, tai hylätty kiinteistö. Huonekalut ja muukin sisustus on haalittu tai rakennettu milloin mistäkin saatavilla olevasta, ja juuri tämä tekee näistä paikoista kiehtovia.

Tässä paikassa tosiaan suurin osa sohvista oli vanhojen autonpenkkien ja istuinten lisäksi kierrätystavaraa tai romua. Pöydät oli enimmäkseen rakennettu joko eurolavoista tai ovista. Seinille oli ripustettu niin autojen ovia kuin muutakin krääsää ja graffitia löytyi myös eri puolilta taloa. Lopputulos ehkä oli ennemminkin pitkälle viety nuorisotila kuin hostelli tai baari, mutta myös täällä tuopin hinta oli varsin kohtuullinen. Tarkkaa hintaa en kysellyt, mutta yksi siideri ja Saku Rock-tuoppi (joka on A-olutta) kustansivat reilun neljä euroa yhteensä. Sehän vain käy!











Toinen kaikkien aikojen baarisuosikkejani Tallinnassa on DM Baar, eli tuttavallisemmin Depeche Mode-baari. Siis baari, jossa soi vain ja ainoastaan Depeche Moden musiikki. Telkkareissa pyörivät musiikkivideot, ja seinät ja pöydät on sisustettu bändin jäsenien kuvilla ja logoilla.

Itse asiassa paikka oli kokenut pientä sisustuksellista parannusta sitten viime visiittini, siis muuttunut edukseen. Aiemmin vain baarin etutilassa oli bändiaiheisia ripustuksia, mutta nyt myös suurempi takahuone tanssilattioineen oli saanut väriä. Yleisösuosikiksi tätä paikkaa ei voi kehua, sillä koskaan siellä käydessäni asiakkaita ei ole ollut maksimissaan pariakymmentä enempää. Tälläiselle DM-fanille se on kuitenkin aina lähes pyhiinvaelluskohteeksi luokiteltava paikka. Hinnat täällä ovat myöskin Tallinnalle korkeahkot, mutta toisaalta sijainti on aivan nurkan takana Raatihuoneen torilta.

Tulossa on toisen matkapäivän postaus heti kun ehdin. Lomalla kun ei koko ajan ehdi olla koneella ;)

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Tampereen uusin kahvilatulokas

Kävin viikonloppuna myös katsastamassa Tampereen uusimman kahvilan, nimittäin Pyymäen Oman Tuomiokirkonkadulla. Kuten nimikin jo viittaa, kyseessä on sastamalalaisen Pyymäen Leipomon aluevaltaus paikallisessa kahvilaskenessä. Pyymäen leipomo siis on se sama firma, joka valmistaa Sokoksen Delin taivaalliset kaurasämpylät.

Olen pari kertaa kävellyt kahvilan ohi, mutta en ensin noteerannut paikkaa mitenkään isosti. Vasta kun luin muutama viikko sitten siitä jutun Aamulehdestä, kiinnostuin paikasta toden teolla. Vielä tämänkin jälkeen asia jäi kuitenkin muhimaan, mutta onneksi vihdoin ehdin paikan testaamaan.

Ulkoapäin kahvila ei sisäterassia lukuunottamatta näytä kovin puoleensa vetävältä, mutta vika ei ole itse kahvilan, vaan todella tylsän näköisen liikerakennuksen jossa se sijaitsee. Terassi sinällään olisi loistava tapa viettää päivää rupattelun ja kahvittelun parissa. Tällä kertaa se oli kuitenkin täynnä, joten tuli istuttua sisätiloissa. Talviaikaan terassi muodostaa kotoisan jatkeen sisätilalle ikkunoiden ollessa kiinni.









Ensimmäinen fiilis sisään kävellessä oli "wau!", nimittäin sisustus oli todella viehättävä, ehkä hiukan romanttinenkin, mutta ennen kaikkea erittäin valkoinen. Tiedän varsinkin erään Katin, joka lämpenee näin valkoiselle sisustukselle ;) ...she Just Like White!

Sisällä edessä notkuvat ensimmäisenä leipäkorit täynnä herkullisen näköisiä erilaisia tuoreita sämpylöitä ja vuokaleipiä. Sitten vielä herkullisemman näköinen makeiden leivonnaisten vitriini ja vielä viimeisenä suolaisten leivonnaisten valikoima. Pyymäen Omassa vaihtoehtoja löytyy joka lähtöön, silläpä paikan terassilla voisikin viettää useamman kesäisen tunnin, aloittaen vaikkapa smoothiella ja äärimmäisen herkullisella katkarapuleivällä. Olenhan usein maininnut rakastavani katkarapuleipiä. Jälkiruuaksi kelpaisi erikoiskahvi ja mikä tahansa noin upeista kakkupaloista. Lauantaina valitsin mango-moussekakun joka vei kielen mennessään, varmasti muutkin leivonnaiset ovat yhtä taivaallisia.

Erityismaininta Pyymäen Omalle täytyy antaa erittäin sopusuhtaisista kahvilahinnoista. Monesti kun tälläisissä paikoissa hinnat ovat päätähuimaavat, maksoi oma kakkupalani suodatinkahvin kanssa vain reilun viisi euroa. Esimerkiksi Sokoksella siihen hintaan ei saa edes pelkkää kakunpalaa. Vahva suositus tälle paikalle, ja mikä parasta, se on iltaisin auki yhdeksään. Näitä kahviloita, jotka eivät mene kiinni jo kuudelta, on Tampereella vain kourallinen. Pyymäeltä jatkettiin matkaa korttelin toiselle puolelle Café Europaan pelailemaan. Tänä kesänä Ravintola.fi paikoissa on kanta-asiakastarjouksena uusi Hartwallin Original Long Drink Vodka Lime, joka maistui lomalaiselle ihanan raikkaalta.