keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Teollisuustodellisuus

Loppuviikon sääennustus lupasi jo eilen melkoisen upeaa keliä tänne suunnalle, ja näyttäisi pitävän paikkansa, eikä kyllä yhtään haittaa. Heti tuntuu mieli virkeämmältä ja olo paremmalta, kun aurinko on taas paistanut ja on lämpöä. Lomalta paluu tapahtui yllättävänkin kivuttomasti, ja töissä on ollut ihan rennon rauhallista. Se on meillä harvinaista herkkua, mutta silloin siitä nauttii tietysti senkin edestä.

Kauniista ilmasta huolimatta tämä postaus keskittyy karuuteen, niin äänessä kuin kuvassakin. Sään vuoksi lähdin tänään alkuillasta kuvailemaan Nekalan teollisuusalueelle ja tässä lopputulosta siitä. Taustalle vielä soimaan uutta Nine Inch Nailsia, joka kuulostaa pitkästä aikaa melko asialliselta.

Uskaltaisikohan 'Came Back Haunted' biisin perusteella lähteä tekemään johtopäätöksiä sen suhteen, että syksyllä ilmestyvä levy olisi saundillisesti palaamassa vanhaan hyvään NIN:iin? Bändiltä kun ei ole 2000-luvulla tullut kovinkaan montaa merkittävää biisiä. Postauksen lopusta löytyy vielä läjä joitakin vanhoja, mun kaikkien aikojen EBM-suosikkeja, kun nyt teemaan päästiin :)

Karuutta sivuaa muuten toinenkin, aika iso juttu mulle. Pistin nimittäin tilaukseen jotakin, mistä oon haaveillut jo monta vuotta, mutta ei vain ole tullut tilattua. Postipaketti on lähtenyt tänään tulemaan, joten toiveikkaana odotan viikon sisään lähetystä kotiin, siitä enemmän sitten aikanaan.
























































6 kommenttia:

  1. Enpä koskaan Tampereella asuessa bussilla Nekalan läpi kulkiessa osannut katsella sitä kaupunginosaa noin :)
    Hienoja kuvia jälleen kerran, mitähän kaikkia tarinoita kätkevätkään taakseen nuo paikat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh. Miten mä oon missannu että oot asunut Tampereella! Vai onko siitä ollu puhetta? o.O

      Paljonhan tuollakin on paikkoja minne ei pääse, mutta kun katselee matoperspektiivistä, saattaa jotain huomata. Harmi että tuonne siiloon ei oo pääsyä, kaikki ovet ja alakerrosten ikkunat on muurattu umpeen.

      Poista
  2. Vapaa pääsy olis tosiaan aika jees :P
    Joo, asuin Tampereella (Muotialassa) n. yhdeksän kuukautta, kunnes helmikuussa 2012 lähdin tänne Savonlinnaan. Että en mitenkään älyttömän kauaa ehtinyt siellä majailla, vaikka aina ollut unelmana asua Tampereella. No, elämä vie yllättäviin paikkoihin, tiiä vaikka jossain vaiheessa muutankin takaisin sinne, jos kyllästyn näihin savolaisiin ;)
    Pikkuveli asuu Tampereella parhaillaan, muutti sinne itse asiassa jo ennen kuin minä silloin, joten hyvä syy mennä joskus siellä käymään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei! Mut tarpeeks kuitenkin linkkejä, että Tampere on tullu tutuks :) Ja onhan Savonlinnakin nätti kaupunki. Itsellä tosin ei hirveän hyviä henkilökohtasia muistikuvia (mutta esim. sun kuvissa), kun oon ollu about 10v. kun siellä viimeksi käynyt.

      Poista
  3. Ehtihän siellä kierrellä, nyt kateellisena luen ja kattelen sun blogia ja Tampereen menovinkkejä :D
    Juu on nätti kaupunki tämäkin, kesällä, kyllä se vesistö ympärillä on vaan jotenkin maaginen juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh heh. No onneksi sun "haavekaupunkiin" pääsee takaisin, sitten kunhan tilanteet sen sallii :)

      Poista

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.