Vaatteet on mun aatteet

En oo pitkiin aikoihin kirjoitellut mitään vaatehankinnoistani, osittain sen vuoksi, että ei oo ihan hirveästi tullut mitään ostettua, mutta toisaalta ei ole ehtinytkään. Nyt kuitenkin on viimeisen kuukauden sisään taas tullut hieman shoppailtua, enimmäkseen netissä. Joten kun Turun reissulla oli mahdollisuus ottaa asukuvia, tuli kerralla poseerattua kaikkien uusien hankintojen kanssa :)

Kaikissa kuvissa on jalassa samat farkut. Tilasin noi mustat pillit H&M:n verkkokaupasta muutama viikko sitten, koska ihan pikimustia sopivia farkkuja mulla ei kaapissa enää ollut. Samoin vaaleansininen farkkupaita, kuten tuo burgundy kirjava kauluspaitakin, jota mun työkaveri nimitti kwanzapaidaksi, on samasta puljusta peräisin. Henkkamaukan netissä on ollut nyt koko ajan niin hyviä tarjouksia, että ei ole tullut liikkeissä edes käytyä.

Vaikka aika oli rajallinen talvilomareissulla, ostin Tallinnan Bershkasta kuitenkin edes jotain, nimittäin tuon raidallisen t-paidan, jossa on tasku toisen rinnan kohdalla. Punainen Cousteau -henkinen pipo taas on peruja siitä, kun katsoin muutama viikko takaperin tuon Wes Andersonin Steve Zissoun vedenalaisen maailman. Tilasin pipon heti elokuvalle perustetun fanisivuston, thelifeaquatic.orgin kautta. Myös mustat Converset ovat suhteellisen tuore ostos, sillä vanhat olivat niin huonossa hapessa, ja joutivat jo roskiin.

Ympyrä sulkeutuu, kun kuvat on otettu Turusta Voice of Finlandin finaalireissulta ja Maukka Perusjätkän videossa esiintyy saksofonia soittava nuori Michael Monroe, jonka tiimiin kisan voittaja Siru Airistola kuului :)

Takaisin Koulun penkille

Yksi jännä asia, mikä tulee aina ensimmäisenä mieleen, kun puhutaan Turusta, on sen monipuolinen baarikirjo. Aurajoen varteen pysyvästi ankkuroidut jokilaivat terasseineen lienevät kesäisin useimmille Turun kävijöille niitä mieluisimpia kohteita, mutta erittäin tunnettu kaupunki on myös entiseen pankkiin, apteekkiin, kouluun, ja jopa yleisöwc:hen perustetuista baareistaan.

Huoneenluovutuksen jälkeen mulla oli muutama tunti aikaa käppäillä Turun katuja, ja jokivartta silmäillessäni katselin parin laivaterassin auki olevankin. Niissä ei kuitenkaan ollut asiakkaita, joten jatkoin tuolloin matkaani. Olen kerran aiemmin käynyt Panimoravintola Koulussa, ja tälläkin kertaa sen ohi kävellessäni huomasin viihtyisällä terassilla olevan useampiakin ihmisiä nauttimassa aamupäivän kahvista ja raikkaista juomista.

Lauantaipäivä oli todella lämmin, eikä siis ollut mikään ihme, että ihmiset olivat aikaisin liikenteessä. Koulun takapiha on niin laaja, että todennäköisesti kesä-aikaan sen terassi on yksi Suomen suurimmista, ellei jopa suurin. Asiakaspaikkoja ulkona pelkästään on kuulemma mahdollista laajentaa aina 800 saakka, ja kun tämän lisäksi lasketaan kaikki sisällä sijaitsevat lukuisat tilat, on tämä ainakin asiakaspaikoilla mitattuna varmasti isoin ravintola jossa olen käynyt. Lisäksi sisällä on myös useita ruokasaleja illallisen viettoon tai jopa vuokrakäyttöön, joten pelkkä juomapaikka tämä ei suinkaan ole.







Koska terassin houkutus oli näin suuri, vaihtui myöskin suunnittelemani lounas nestemäiseen, ja käynti Kortteliravintola Kertussa jäi tältä kertaa toteuttamatta. Sen sijaan maistoin Koulussa sekä perinteistä Pils-tyyppistä Juhla-Auraa, että tummaa Münchner-tyyppistä Maisteria. Molemmat oluet olivat todella hyviä, mutta erityisesti jälkimmäinen jäi näistä mieleen ykkössuosikkinani. Näin hyvää tummaa lageria valmistaa Suomessa ainoastaan Nokian Panimo, jonka Keisari Müchener on aivan yhtä loistavaa kuin nyt juomani Maisteri.

Kun pienpanimo-oluista puhutaan, menivät molemmat Koulun merkit vaikkapa tamperelaisten ylpeyden, Plevnan ohitse. Myöskään lahtelainen Teerenpeli ei pärjää tässä kilvassa lainkaan, tosin en muutenkaan ole erityisesti heidän oluisiinsa ollut mieltynyt, joten kyseessä on vain oma henkilökohtainen mielipiteeni.

Käynti terassilla oli muuten ensimmäiseni tänä vuonna, joten terassikautta tuskin olisi voinut paremmin aloittaa. Ja kevääseen kuuluu aina se, että en osaa varoa vaarallista keskipäivän aurinkoa, ja poltan itseni. Niin kävi nytkin, sillä vaikka mulla oli takki päällä, oli se auki, ja onnistuin saamaan kunnon punoitukset otsaan ja kaulaani. Se jos joku, on varma kevään merkki!

Nythän olen jo ehtinyt tosin täälläkin istua terassilla. Eilen nimittäin tuli ennen Tapparan peliä istuttua hetki Passionin terassilla. Kesä ja terassit, odotan teitä :) Eikä jääkiekon MM-kisoihinkaan enää pitkästi ole!

Ruokaa länsirannikolta

Turussa kun olin, piti tietysti kokeilla kaupungin hampurilaistarjontaa. Yritin jo etukäteen selvitellä paikan paremmin tuntevilta, että mistä saa kaupungin parhaat purilaiset. Internet tietysti tarjoaa oivan pohjan tarkastella useammankin paikan arvosteluja, mutta itse halusin luottaa nykyisiin ja entisiin paikallisiin tuttuihin, ja kyselin mielipiteitä heiltä Facebookissa.

Näistä kaksi valikoitui edukseen. Nimittäin lähellä rautatieasemaa sijaitseva Kortteliravintola Kerttu, jonka viikonlopun hampparibuffa sai huimaa kannatusta, sekä täl pual jokke Martinsillan lähellä oleva Sloppy Joe West Coast Grill, joka siis oikeasti oli tois pual jokke, ainakin Kerttuun ja hotelliini nähden :)

Koska hampurilaisbuffettia ei perjantaina ollut tarjolla, valitsin näistä kahdesta vaihtoehdosta jälkimmäisen, enkä vähiten paikan omistajien aiempien näyttöjen perusteella. Sloppy Joe'ta nimittäin pyörittää Dahlin pariskunta, jotka Tampereella tunnetaan ehkä parhaiten Sorsapuiston lähellä sijaitsevasta ravintola Hella & Huoneesta. Nykyään tuota tosin pyörittää yksin Arto Rastas, joka on noussut enemmän viime aikoina esiin Le Potin ja lähiaikoina Keskustorille avattavan Bar Burriton kautta. Lisäksi Sloppy Joen paikalla sijaitsi aiemmin saman pariskunnan pyörittämä Le Porc, myöskin ranskalaisen keittiön herkkuja tarjoava ravintola. Käydessäni täällä pitkäperjantaina, oli Herra Dahl nytkin keittiössä, ja valmisti annokset itse meille.







Toki konsepti on nyt aivan eri kuin fine diningissa, sillä kokki itse on palannut juurilleen, ja tarjoaa nyt amerikkalaista pikaruokaa laadukkaista ja tuoreista raaka-aineista. Kuitenkin tinkimättä asiakasystävällisestä hinnoittelusta. Montgomery Dahl on syntynyt Seattlessa ja tullut aikanaan Lontoon kautta Suomeen.

Sloppyssä on tarjolla kokonainen kirjo Cal-Mex (California-Mexico, joka oli muuten uusi termi itselle) tyyppisiä ruokavaihtoehtoja, mutta koska olin burgerille ollut menossa, sellaisen myöskin tilasin. Omalle lautaselleni päätyi Mojo Burger, johon tulee pihvin lisäksi BBQ-jauhelihakastiketta, juustoa, herkkukurkkumajoneesia, salaattia, tomaattia ja friteerattua sipulia. Itseasiassa kaikkiin paikan hampurilaisiin tulee tuota sipulia, joka toimii mielestäni aina purilaisessa kuin purilaisessa. Niinpä lähtökohdat olivat enemmän kuin kohdillaan annoksessani.

Lopputulos ei aivan päässyt vaikkapa Ravinteli Huberin tai Midhillin tasolle, mutta toisaalta hintakin oli lähempänä Zarillon tai Pancho Villan annoksia, joiden purilaisista tuo oli valovuosia edellä.

Myös Sloppyn jälkiruokien hinnat ovat erittäin kuluttajaystävälliset, vai kuinka monesta ravintolasta saa jälkiruuan neljällä eurolla? En tiedä yhtään! Harvoin otan jälkkäriä ravintolassa, mutta nyt oli pakko kokeilla kahta erilaista jäätelösandwichiä. Toisessa oli suklaakeksin välissä minttujäätelöä, ja toisessa suklaajäätelöä maapähkinävoikeksin välissä. Erityisesti jälkimmäinen oli enemmän omaan makuuni, mutta ei minttujäätelökään todellakaan heikko esitys ollut. Lisäksi ruuan yhteydessä saa espresson parilla eurolla, tai laten kahdella ja puolella, eikä kyse ole mistään automaattikahvista. Jos olet Turusta, tai siellä käymässä, kannattaa ehdottomasti ottaa muutama sivuaskel sillan toiselle puolelle, ja käydä syömässä Sloppy Joe West Coast Grillissä!

Suomen ääni

...on Tampereen oma Siru Airistola! Voice of Finlandin kolmas kausi huipentui kisan kaikkien aikojen tasokkaimpien laulajien kaksintaisteluun, kun odotetusti neljästä jäljelle jäivät vain Emma Schnitt ja Siru.

Sitä ennen kuitenkin kuultiin jokaiselta finalistilta yksi duetto valmentajansa kanssa ja yksi uusi biisi, joka oli varta vasten artistia varten sävelletty. Kuitenkin, kuten yleensäkin tämän kisan edetessä, nuo uudet kappaleet eivät pankkia räjäyttäneet, vaikka tämä paras kausi tähän mennessä olikin.

Mutta siihen syy ei oo laulajien, vaan tuottajien, jotka tekevät vain tusinabiisejä artisteille, jotka eivät vielä ole breikanneet isommin. Suomessa on muutenkin niin pieni määrä tuottajia, jotka kykenevät tekemään maailmanluokan biisejä, joita juuri tämä kaksikko vähintäänkin olisi tarvinnut, että lopputulos on väkisinkin hieman pliisu. Myöskään suomenkielellä lauletut kappaleet eivät koskaan itseäni puhuttele samalla tavalla, kuin englanninkieliset. Kaikesta huolimatta onneksi olkoon kahdelle kaikkien aikojen finalistille!

Pliisua ei kuitenkaan ollut paikan päällä. Meininki oli katossa, yleisö sai hillittömän tunnelman aikaan, ja oli upea olla osa tuota showta. Olenhan mä kahdesti aiemminkin ollut televisioyleisössä, ja silloinkin musiikin parissa, kun sekä PMMP että 22-Pistepirkko heittivät spesiaalikeikat YLE:ltäkin tulleessa Kosketuksessa tv-sarjassa. Noilla keikoilla oli kuitenkin vain n. 100 henkeä, ja tunnelma intiimimpi. Logomossa oli perjantaina liki 2000 ihmistä ;)

















Lavalla kävivät uudet biisinsä heittämässä myös Sunrise Avenue, joka ei millään tavalla minua puhuttele, mutta jonka ilmeisen tarttuva renkutus soi päässä vielä lauantaiaamunakin, kun hotellista heräsin, sekä Paloma Faith, jolta on aivan hiljattain tullut uusi albumi. Paloman edellisestä, 'Fall To Gracesta' pidin niin paljon, että nostin sen tuolloin vuoden 2012 parhaiden levyjen joukkoon. Uusi 'A Perfect Contradiction' on enemmänkin laulajan paluu soul- ja funkjuurille, eikä yhtä melodinen kuin edeltäjänsä. Tältä osin se ei ainakaan ensikuuntelulla vakuuttanut allekirjoittanutta, mutta voit tietysti kuunnella sen itse Spotifystä klikkaamalla linkkiä.

Kaikki Voice of Finlandin finaaliesitykset pääset katsomaan helposti tästä linkistä. Mahdollisuus päästä paikan päälle oli kyllä jotakin huikeaa, ja siitä tosiaan suurkiitos kuuluu Nelosen porukalle, jotka tekivät mulle näistä unelmista totta! Neljäs kausi on tosiasia, joten sitä ja ensi vuotta odotellessa :)

Mutta ei nyt liian pian kannata ensi talvea odottaa, vastahan tässä on kevät lähtenyt käyntiin ja lomailua piisaa. Mulla on tässä 1,5 kuukauden aikana vain kaksi viisipäiväistä työviikkoa, sillä sain sumplittua nuo ylijääneet talvilomapäivät siten, että teen lyhyempää viikkoa, ja muutenkin on vappua ja helatorstaita tulossa. Lisäksi olen toivonut kesälomia parissa osassa kesä- ja heinäkuulle, joten ehtii tässä ottaan välillä lungistikin.

Terveissi Turust!

Tuli pistäydyttyä tässä lomalla Turussa, mutta täytyy myöntää että jo toistamiseen talvella koettuna se ei ihan niin mukava paikka ole. Rapsakka -10 astetta pakkasta ja merituuli kun on kirjaimellisesti jäätävä yhdistelmä. Turku on kyllä mitä loistavin kesäkaupunki, mutta talvella sinne ei ole asiaa :)



Onneksi oli paljon sisätiloja joissa viettää aikaa. Kierrettiin kauppoja, kahviloita ja putiikkeja, erityisesti ihailtiin sisustusdesignia ja muotia erikoisliikkeissä, vaikka niistä ei sen ihmeemmin mitään tarttunutkaan matkaan. Reissun ainoa ostamani vaate kun oli Zaran raitapaita.

Tois' puol' jokkee ei käyty sen kauempana, kuin Hämeenkadun Televisiossa. Mutta se osoittautui todelliseksi aarreaitaksi, sopii kaikille design- ja muotidiggareille. Itse kuolasin tuota seuraavassa kuvassa vasemmalla näkyvää Baggun raidallista kangaskassia, mutta en kuitenkaan viitsinyt sitä ostaa. Vaikka Joey olisi mitä tahansa mieltä manbageista, oli se kuitenkin selvästi naisille suunniteltu :)









Viihtyisiä ravintoloita ja kahviloita on Turku täynnä, kesällä voisi olla syytä tehdä uusi kulttuurimatka jotta ehtisi käydä syömässä kaikissa niissä iki-ihanissa ravintoloissa. Tintåssa tuli käytyä nytkin ja se on jo paikkana oma lukunsa, mutta että ruokakin on niin hyvää.

Lounaaksi tarjolla olevan salaattipöydän antimista kokoomani salaattilautanen oli monipuolisuudessaan ehkäkin parasta koskaan syömääni salaattia, ja jälkiruuaksi valitsemani mustikka-valkosuklaajuustokakku vei sekin kielen mennessään. Turkuun mennessä koe ehdottomasti Tintå!





Aikaa jäi kuitenkin muuhunkin kuin syömiseen ja shoppailuun ja käytiin myös istumassa iltaa vanhassa tutussa Bar Kukassa, joka vetää vertoja jopa Café Europalle. Jos asuisin Turussa, viettäisin varmaankin siellä yhtä paljon aikaa :)







Turun reissu oli tosiaan vain tälläinen pikavisiitti tällä kertaa, mutta ehdittiin myös käydä ihastelemassa yhtä ylivoimaisesti Turun hienointa nähtävyyttä, nimittäin pääkirjastoa. Voi äkkiseltään kuulostaa tylsältä, mutta on kaikkea muuta.

Vasta muutama vuosi sitten rakennettu uusi lisäosa on kuin suoraan Alvar Aallon kynästä. Rakennus on todellinen arkkitehtooninen taidonnäyte niin sisältä kuin ulkoakin, ja vei aikamatkalle jonnekin 60-luvun modernismiin aina huonekaluja ja tekstiilivalintoja myöten. Kirjastossa voit istua alas esimerkiksi Eero Aarnion Kupla-tuoliin. Vahva suositus kaikille joilla on enemmän aikaa vietettävänä Turussa!