keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Indie Joonas ja kadonneen ääniaarteen metsästys

Näinhän se alkoi, mun ensimmäinen talvilomani kolmeen vuoteen, 12 vapaapäivää putkeen. Jippey!

Vaikka vauhtia piisaa, niin nyt on hyvää aikaa paneutua pariin alkuvuonna ilmestyneeseen mielenkiintoiseen levyyn. Dutch Uncles oli mulle entuudestaan tuttu jo viime vuodelta, ja heidän viimeisin levynsä 'Out of Touch in the Wild' on ilmestynyt jo tammikuussa. Samoin Peacen löysin 'Delicious EP':n myötä viime syksynä. Jälkimmäisen mainitsin sen vuoksi, että heiltä on ilmestymässä albumi ensi maanantaina. Ensimmäisen EP:n myötä luottoni sitä kohtaan on melko kova. Myös The Mary Onettesin viime viikolla julkaistu 'Hit The Waves' täyttää sopivasti mun lomaindienälkääni.

Bonuksena vielä pari biisiä toiselta viime vuoden löydöistäni, Kalifornian sisaruksilta Haimilta. Levyä heiltä saadaan vielä odotella, mutta sitä ennen ovat tulossa kesällä kylläkin Flow:hun! Muutenkin tarjonta on lisääntynyt viime aikoina parilla aivan tajuttoman kovalla artistilla, nimittäin esiintyjiin lukeutuu nyt mukaan kyseisten festivaalien yleislinjaa ajatellen mun mielestäni vähintäänkin erikoinen valinta, Pää Kii. Tuorempien joukossa mukaan ilmoitettiin myös Bat For Lashes, jonka viime vuotisen levyn nimesin vuoden 2012 levykatsauksessa yhdeksi parhaista. Kelpaavat kuitenkin itselle oikein mainiosti, yay!

Ps- Aika huikeeta, millaisen äänivyöryn itsekin eilen allekirjoittamani kansalaisaloite sai aikaan. Iltaan mennessä vaadittu minimiäänimäärä oli jo tuplaantunut yli 100 000 ääneen.
















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.