Tein päivän kunniaksi pari syntisen herkullista synttärijuustokakkua, yhden ison vein töihin ja pienemmän jätin itselle. Mistään kevyestä kakusta ei oo kyse kun mä joskus äärimmäisen harvoin leivon. Tähänkin tuli reilusti valkosuklaata, Daim-suklaata, mascarponea, vaniljakermaa ja keksipohjaan tietysti kunnon voita. Valkosuklaata tuli täytteen lisäksi pohjaan, Daimia puolestaan täytteen lisäksi kuorrutukseenkin. Kirjoitinkin työpaikalla suositukseksi käydä tuon herkun jälkeen ripittäytymässä. Suksee se olikin, kaikki kävivät kehuskelemassa. Tosin ei kai noilla täytteillä voi pieleen mennäkään ;)



Mutta parasta näissä synttäreissä on se, et mä sain tyttöystävältä lahjaksi Kånkenin (!). Oon haaveillut siitä niin kauan kuin muistan, ja vaikka oonkin tän ikäinen, niin muistan silti ainakin 15 vuoden taakse ;) En siis oo ikinä omistanu Fjällräveniä, mut nyt mulla vihdoin sellainen on, upeana metsän vihreänä.
Rakensin jo etukäteen soittolistaa vuoden 1978 kuumimmista biiseistä töihin. Disco ja soul olivat silloin kova juttu maailmalla, ja sen kyllä huomaa. Vaikka teinkin listan kieli poskessa, niin kaikki biisit ovat silti ehdottomasti sellaisia, joita voin hyvällä mielellä kuunnella irvistelemättä. Kieltä ehkä voin näyttää, vaikka osa niistä on oikeastaan todella hyviä. Lista löytyy TÄÄLTÄ!
Lopuksi jo 'Kauniit ja Rohkeat' -uransankin päättänyt Ronn 'Ridge' Moss esittää Spotifyttömille ilmeisesti myös comebackia suunnittelevan Player -bändinsä kanssa hopeareunuksin koristellun kappaleen. Tämä alkuperäinen versio on kuitenkin mun syntymävuodelta.
