lauantai 5. lokakuuta 2013

Terra

Nyt se on ulkona, nimittäin Jenni Vartiaisen kolmas albumi 'Terra' ilmestyi eilen.

Onneksi suhtauduin ensimmäiseen 'Junat ja Naiset' sinkkuun varauksella. Edellisen levyn jälkeen olisi ollut vaikea kuvitella, että siinä olisi levyn paras hittipotentiaali. Vaikka uutta levyä on tullut kuunneltua vasta muutaman kerran, on jo heti helppo nostaa esiin suurin osa ennen kuulemattomista raidoista.

Levy lähtee käyntiin äänimaailmallisesti ja lyyrisesti suhteellisen mystisellä 'Muistan kirkkauden' nimisellä avausraidalla. Ehkä juuri tämä oli omiaan innoittamaan Jari Sarasvuota, kun tämä kutsui Jenniä jo ennen levyn julkaisua noidaksi. Biisissä kun on mielestäni selkeitä shamanistisia piirteitä. Muutoin avausraita poikkeaa levyn linjasta eniten, ja seuraavaksi tuleekin jo tuttu 'Junat ja naiset'.

Niiden jälkeen levyn alkupuolelta parhaimmistoon nousevat teinivuosia muisteleva 'Selvästi päihtynyt', joka muistuttaa tällä levyllä ehkä eniten edellisen levyn linjaa, ja sitä seuraavat mahtipontinen 'Kaukaa', joka lainaa eniten edelliselevyjen 'Kiittämätön' ja 'Tunnoton' raitojen äänimaailmaa, sekä rennon raukea 'Päivät ovat täällä hitaita'. Niiden herkkä tunnelma ja Jennin käheä ääni tekevät näistä kolmesta omia suosikkibiisejäni. Loppupuolelta löytyvät myös erittäin vahvat suosikkiehdokkaat 'Suru on kunniavieras' ja 'Sivullinen'. Levyn lopettava 'Tule meille jouluksi' on sekin upea, mutta tematiikka jää kuitenkin itselleni etäiseksi ja biisi ehkä liian iskelmävoittoiseksi. Muilta osin levy pysyy ensisinkun tasolla.

Tältä pohjalta en pysty tätä kakkoslevyn tasoiseksi kokonaisuudeksi nostamaan, mutta levyllä on monta upeaa hetkeä jotka takaavat sen, että 'Terra' tulee kuitenkin soimaan debyyttiä enemmän Spotifyssäni.

Ps- myös Haimilta ja Glasvegasilta on molemmilta ilmestynyt levyt jo syyskuussa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.