Kaikki on niin kaunista

Tämä artisti ei taida monenkaan mielestä esittelyjä kaivata. Englantilainen Birdy julkaisi syyskuulla jo toisen albuminsa. Omaa taitelijanimeä kantava debyytti julkaistiin jo pari vuotta sitten, ja itse löysin artistin kunnolla vasta alkuvuodesta, paria biisiä lukuunottamatta. Juuri ne kaksi ensinnä kuultua, 'People Help The People' ja 'Shelter', ovat edelleenkin ovat sitä kauneinta Birdyä.

Se, mikä tekee tästä monin verroin tavallista ainutkertaisempaa, on se, että Jasmine van den Bogaerde on vain 17-vuotias. Pianoa hän aloitti soittamaan 7-vuotiaana ja suurelle yleisölle hän on ollut tunnettu jo 12-vuotiaasta saakka voitettuaan television Open Mic UK kykykilpailun.

Ensilevyn akustinen ja herkempi tatsi on vaihtunut uudella levyllä huomattavasti isompaan saundiin, taustalla on selkeästi isompi bändi ja joissakin biiseissä orkesterikin. Levy kuulostaa kaikilla mittareilla paljon tuotetummalta. Se on sekä hyvä, että huono asia. Pidän molemmista tasapuolisesti, mutta silti kaikkein lähimpänä sydäntä ovat nuo rauhalliset ja yksinkertaiset akustiset versioinnit. Niinpä päätinkin tästä kirjoittaa, kun näin tuon The Mahogany Sessionsissa taltioidun version 'No Angelista'.

Levyn parhaimmistoon kuuluvat alla olevien lisäksi hiukan riisutummat 'Words As Weapons', 'Strange Birds', 'Shine' ja huikea lopetusraita 'Home'. Myös niistä tuotetummista kappaleista erityisesti levyn avaava 'Wings', 'Standing In The Way of The Light' ja 'The Same' toimivat.