En kuitenkaan kiirehtinyt postauksella ennen virallista julkaisupäivää, sillä olen kirjoittanut tästä levystä lähes kyllästymiseen saakka. Kuitenkin muutaman kerran olen nyt sitä itse ehtinyt kuunnella, ja täytyy kyllä todellakin kumota kaikki aiemmat epäilykseni heikosta levystä. Saattaa nimittäin olla, että se jopa menee 'Wounded Rhymesin' ohi Lykke Lin parhaana albumina. Onhan se melko erilainen, mutta toimii täysin itsenäisesti ja kuulostaa käsittämättömän hyvältä kokonaisuudelta. Saundi on paljon avarampaa, mutta melko mollivoittoista.
Parhaimpiin biiseihin silti edelleen lukeutuu tuo albumin nimiraita, josta pidin jo ensikuuntelulla kovasti. Levy on niin hienosti sattumiensa summa, että yksittäisiä suosikkiraitoja on vaikea edes nostaa esiin, ilman, että luettelee koko levylistauksen. Tämä on ehdottomasti albumi, jonka kuuntelee mielellään alusta loppuun.
Siitäkin huolimatta, että biisien parhausjärjestystä on melko vaikea määritellä, on muutamia mainitsemisen arvoisia kappaleita tuon avausraidan lisäksi upean surumielinen 'Gunshot' sekä veret seisauttava ja realistinen tunnustus 'Never Gonna Love Again'. Myös 'Heart of Steel', sekä levyn viimeinen raita 'Sleeping Alone' ovat mielettömän hienoja. Haluan edelleenkin painottaa, että näiden edellisten kappaleiden nostaminen kaikkien joukosta oli niin vaikeaa, että kun aloin kaikkia järjestykseen laittamaan, olisin todella joutunut mainitsemaan yhdeksästä biisistä vähintään seitsemän, mikäli olisin kaikki hyvät tässä maininnut. Näin ollen, vaikka en kaikkia lempikappaleitani maininnut, niitä on useita muitakin. Jopa ensimmäisessä postauksessani epäilemäni 'Love Me Like I'm Not Made Of Stone' sopii levyn välisoitoksi hyvin, vaikka levyn heikompaa puolta edustaakin.
'I Never Learn' on ennenkaikkea tunnelmallinen kuuntelulevy, jota kuuntelee mielellään taustamusiikkina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.