Ravintolasuosituksia

Taaskaan ei voi kyllin hehkuttaa. Kyllähän mä olen käynyt kahden käden sormilla laskettavan määrän kertoja Zarillossa Otavalankadulla, useimmiten vieläpä juuri tiistaisin, mutta eilen vain tuntui osuvan kaikki odotukset kohdalleen.

Niille tamperelaisille, ja miksei ulkopaikkakuntalaisillekin, jotka eivät vielä ole paikkaan tutustuneet, pitää Zarilloa suositella vahvasti. En ole koskaan pitänyt sen ruokaa mitenkään erikoisena, sillä burger- ja tex-mex paikoista ei todellakaan tässä kaupungissa ole vajetta, niitä kun on lähes joka korttelissa vähintään yksi. Mutta nimenomaan hinta ja laatu Zarillossa kyllä kohtaavat useimmiten.

Tämä hauskasti Villin Lännen henkeen sisustettu ravintola on yksi Tampereen ensimmäisiä tuon tyylisiä paikkoja, ajalta kun hampurilaista halutessaan pikaruokapaikkojen vaihtoehtona oikeastaan oli vain silloinen Colorado (R.I.P.). Amarillokin taisi tulla kaupunkiin vasta myöhemmin. Järin suurihan se ei ole, ja usein etenkin juuri tiistaisin joutuu hiukan jonottelemaan istumapaikkaa vahvan suosion vuoksi, mutta onneksi odotellessa voi istua baaritiskin satuloilla ja siemailla edullisia juomia.



Mentiin eilen kaverin kanssa syömään töitten jälkeen ja kävi vielä niin onnellisesti, että ei jouduttu juuri viittä minuuttia kauemmin odottelemaan. Siinä ehdittiin kyllä tilata yhdet alehintaiset tuopit olutta, ja ruokatilauksenkin sai jätettyä jo baaritiskille. Vähän ajan päästä pöytään tuli itselle BBQ-burger, jonka väitän hakkaavan suurimman osan vastaavista burgereista Tampereella. Ja vaikka Zarillon käyttämät sämpylät ovat juuri sitä kaameinta vehnähöttöä joka suurinpiirtein leikatessa tussahtaa atomeiksi, ei se ainakaan itseäni haittaa, sillä hattua harvoin jaksaa syödä annoksen koon vuoksi.

Zarillossa toki on normaalistikin erittäin edulliset hinnat ravintolaksi, burgerit ovat alkaen 8,50€, mutta tosiaan tiistaisin vain 5,80€. Ja kun kylkeen tulee vielä tuhti satsi ranskalaisia, tämä selittää jonkin verran tiistaipäivän suosiota siellä. Myös juomia on tosiaan tiistaisin tarjoilla kustannustehokkaaseen hintaan, ja kun itsekin burgerin syötyäni ja kolme tuoppia keskikaljaa myöhemmin makselin ravintolakäynnistäni 13,30€, lähdin sieltä hymyssä suin ja vyörymällä kohti Europaa :)

Tarjolla tänään

Itse en eilen sittenkään päässyt Sähköä-klubille, joten tyydyin kuuntelemaan bändejä Spotifystä mutta tänään on pakko päästä jo hieman tuulettumaan. Jos menovinkeistä on pulaa, niin tänään tamperelaisille on tarjolla vain parasta, eli tietenkin Hang The DJ! Klubilla. Musiikillista tarjontaa tulee nimittäin myös vahvistamaan juuri levynsä julkaissut turkulainen Sans Parade.

Sähköä ilmassa

Jos eilen oltiin folkin ja lähes luomun alkulähteillä musiikillisesti, niin tänään olisi tarjolla huomattavasti synteettisempää ja sähköisempää meininkiä. Paikallinen Lionheart Records järjestää nimittäin Telakalla Sähköä-klubin, jossa esiintyy liuta kiinnostavia bändejä.

Streak and the Raven on itselle uusi tuttavuus, ja kuulostaa jo Soundcloudista kuultujen biisien perusteella todella pätevältä. Soundi oli antanut levylle neljä tähteä viidestä ja Rumbakin on noteerannut levyn. Heti kärkeen suosikkibiisikseni uudelta levyltä nousi tuo 'Speed of Light', joskin myös jo vanhempi 'The Federation Begins' iski kovaa.

Avasaxan keikat olen onnistunut skippaamaan aiemmin joka kerta, vaikka bändi on usein ollut esiintymässä Monsters of Popissa ja Lost In Musicissakin, mutta kyllä sekin ihan toisaalta kiinnostaa. Ja kun samalla kertaa kuitenkin pääsee kuulemaan yhtä lempibändeistäni, I Was A Teenage Satan Worshipperiä, voisi ilta olla huonompikin musiikillisesti. Toisaalta päällekkäisyyttäkin on vähän harmillisesti, samaan aikaan vastapäätä Klubilla olisivat Eva & Manu ja Ninni Forever Band.

The Tallest Man On Earth

Voisin kutsua itseäni vähän myöhäisherännäiseksi, sillä vasta tänään tutustuin tähän itselleni uuteen artistiin, ja vieläpä aika perustavanlaatuisesti. Pari yksittäistä biisiä olin Herra Matssonilta jo ennenkin kuullut, mutta sattumalta huomioni kiinnittyi vasta tänään erityisesti tuohon 'Wind And Walls' kappaleeseen, ja sitä myöten nälkä kasvoi nopeasti.

Tämän jälkeen kuuntelin putkeen miehen jokaikisen levyn ja EP:n, jotka muuten kaikki löytyvät Spotifystäkin, ja sain todellisen superannoksen indiefolkia. Hemmetin hyvältähän tuo kuulostaa, jaa karheasta äänestä tuli hetkittäin mieleen (ja tämä ei ole negatiivista mun tapauksessani) kotimaisittain J. Karjalaisen mies ja kitara-combot. Matssonin musiikki sopi täydellisesti torstain työaamuun ja rauhoitti hektisessä työkiireessä mielen. Nyt kun olen lopultakin päässyt folksaundin maailmaan sisälle (Mumford & Sons, Of Monsters And Men, Husky, Wake Owl, The Lighthouse And The Whaler jne.), tulen palaamaan The Tallest Man On Earthiinkin vielä uudelleen ja uudelleen.

Iihhahana lasagne

Osa on jo ehtinyt huomata, että olen kaikessa hiljaisuudessa päivittänyt blogin ulkoasua uuteen uskoon. Projekti alkaa vanhojen postausten osalta olla enimmäkseen kunnossa. Kovin pitkälle en viitsinyt tämän sapluunan takia tekstejä lähteä muuttamaan, mutta uudet postaukset tulevat noudattamaan enemmän yhtenevää linjaa ulkonäön osalta.

Viime viikkoina on kohuttu suuresti hevosenlihasta lasagnessa. Ensin sitä siis oli Finduksen eineslasagnessa, sen jälkeen sitä on alkanut löytymään vähän yhdestä jos toisestakin lihaa sisältävästä elintarvikkeesta. En ole seurannut kaikkea tämän ympärillä vellonutta keskustelua, mutta en toisaalta onnistunut ymmärtämään tässä ongelmaakaan, eikä moni muukaan.



Tuoteselosteet ja valmisruokien tuotesisällöt ylipäänsäkin ovat niin absurdia kamaa, ja ruuat täynnä kaiken maailman lisäaineita ja kummalisuuksia että jos ruuassa on yksi ainesosa enemmän, vieläpä varsin arvostettua ja kallista lihaa monessa maassa, ei se voi sitä mitenkään pilata. Silti tuntuu että koko Eurooppa, ja kohta maailma on varpaillaan, ja tuotteita vedetään takaisin kauppojen hyllyltä. Käsittämätöntä, ja taas heitetään älyvapaita määriä hyvää ruokaa hukkaan. Kulinaarimuruja-bloggari Jaana kokeilikin tehdä rehellistä ja aitoa, hevoslasagnea kunnon raaka-aineista, ilman turhia härpättimiä. Alkoi ihan kieli kostua :) Itse en ole kuin muistaakseni kerran maistanut hevosenlihaa, ja mielestäni se oli varsin hyvänmakuista. Tietenkin sitä on varmasti ollut useamman kerran esimerkiksi osana meetvurstin ainesluetteloa, mutta sieltä se ei ole maistunut senkään vertaa. Miksi siis kohu?

Ainoa puoltava pointti tuli hevosten parissa vapaa-aikanaan työskentelevältä työkaverilta, joka mainitsi että hevosenlihassa, jos se ei ole käynyt tiukkoja seulontoja, voi olla sellaisia tauteja, mitä lehmillä ei ole. Hirveän vaikea minusta on kuitenkaan kuvitella, että tuotteeseen vahingossa olisi saastunutta hevosenlihaa eksynyt. Yhtä lailla tuotantolaitokset, jotka jopa Mats-Eric Nilssonin ja Henrik Ennartin kirjassa 'Vaara vaanii kattilassa' kuvataan lähes laboratoriomaisiksi, ja käsittelevät muutakin lihaa, käsittelevät hevosenlihansa oikeaoppisesti. Ei sinne jotain satunnaista kehäraakkia kaakkia ole heitetty sekaan. Jos jotakin lääkejäämiä lihasta löytyy, niin löytyy yhtä lailla naudan kuin sianlihastakin.



Päädyin valitsemaan tähän postaukseen lähinnä keventävää kuvamateriaalia, mutta toivon että jokainen miettii asian vakavaakin puolta. Asiahan ei ole uusi, mutta ruokaa, erityisesti juuri lihaa, ei välttämättä riitä tulevina vuosikymmeninä kaikille maailman ihmisille muutenkaan, ja jo nyt suuri osa maailmasta näkee nälkää. Itse kuitenkin syön lihaa, vaikka viime vuosina olenkin lisännyt kasvissyöntiä. Suunta on olemassa, mutta henkilökohtaisesti tottumusten muuttaminen tulee viemään pitkään, jos se koskaan täysin muuttuukaan. Ihan vielä en ole kuitenkaan valmis siirtymään hyönteisten syömiseenkään, vaikka ne varmasti hyvä proteiinin korvike olisivatkin :)

Eettisyys on kieltämättä kasvanut merkitykseltään omassa kulutuksessani. Norjalaisen merilohen syönnin olen lopettanut jo viime kesänä, tonnikalan syönnin viimeisimpänä. Katkarapujen syöntiä olen vähentänyt, vaikkakin se on vaikea paikka itselleni. Aasialaiset jokiravut nyt ainakin olen jättänyt ostamatta. Muutenkin yritän kuluttaa siten, että en joutuisi heittämään suuria määriä ruokaa hukkaan. Tämä on se ensimmäinen asia, mitä toivoisin muidenkin miettivän omassa kulutuksessaan.

Hyvän ruuan puolesta

Kaupungilla näytti melko hiljaiselta Ravintolapäivänä. Ainoastaan Tapakselaan sai jälleen jonottaa, sehän on jo ties kuinka monetta kertaa peräjälkeen saavuttanut suurta suosiota. Myös Klubin yläkerrassa Tampere Film Festivalin toimistolla järjestetty Crazy Asian Kitschen vaikutti kannattavalta yleisömäärän perusteella, istumapaikkaa sai odotella. Tapakselassa valitsin listalta lohinappeja, katkarapumakeja, pekoni-sipulipiirakan ja valkohomejuustoa mansikkahillolla. Crazy Kitschenissä vietnamilaiset kevätrullat yllättivät positiivisesti.

Näiden lisäksi napattiin Klubin edustalta mukaan vielä espanjalaisvaihto-oppilailta chorizotapakset ja mentiin Café Mosekseen (Mosesiin?), joka oli pystytetty tamperelaisen Mainostoimisto Moseksen tiloihin Koskikeskusta vastapäätä. Tämä paikka yllätti meidät totaalisen positiivisesti. Syömämme valkosuklaajuustokakku ylitti kaikkien aiempien Ravintolapäivien kaikki aiemmat makeat ruuat. Se oli myös yksi parhaista koskaan syömistäni kakkupaloista, ja pala riittoisa. Erityisesti lisäpisteitä näin visuaalisena ihmisenä toi mainostoimiston todella viihtyisä interiööri. Kuvia ei ikävä kyllä tullut räpsittyä, mutta tuolta toimiston nettisivulta näkee hieman puitteita.

Lauantaina tehtiin jo etukäteen kehumaani kasvispizzaa. Täytteinä oli punasipulia, paprikaa, kirsikkatomaattia, oliivia, rucolaa, pinjansiemeniä, goudaa, mozzarellaa ja Aura-juustoa. Lisäksi reunojen sisään käärittiin siivut cheddarsulatejuustoa. Vaikka itse kehunkin, niin pizzasta tuli mielettömän hyvää. Jälkkäriksi oli Pappagallon valkosuklaajäätelöä (maailman parasta) ja mansikoita. Ei oikein meillä toi kausi ole menossa, mutta onneksi Espanjasta saa oikein makeita yksilöitä.

Rakkautta ruokaan ja musiikkiin

Tääkin viikonloppu on pyhitetty elämästä, ruuasta ja hyvästä musiikista nauttimiselle. Huomenna on Ravintolapäivä ja tänään kun on Putouksen vuoro, olisi tarkoitus tehdä taas pitsaa. Kasvispitsaa hiukan aiempien Napoli-kertojen innoittamana mutta pienellä twistillä.

Voice of Finland eilen oli sen sijaan monelta osaa pettymys, koska mun mielestä oikein mikään kaksintaisteluista ei mennyt kovin hyvin. Jotenkin kaikkien esitykset olivat melko heikkoja tällä kertaa. Tietenkin tuli edellisessä postauksessa jo tehtyä ensimmäinen virhearvio, kun ajattelin Katrin pärjäävän kisassa pidempään, mutta hävisi taistelun Jepalle. No, ainakin Tomas jatkaa vielä tässä vaiheessa.





Mitä tulee musiikista nauttimiseen, sehän tietysti soi mulla aina Spotifyssä kun kuljen ulkona, mutta bongasin jälleen tänään pitkästä aikaa taas sellaisen uuden artistin, joka yllätti mut aivan totaalisen positiivisesti ja josta en koskaan aiemmin ollut vielä kuullut.

Nuorgamin pohjoismaisessa artistiesittelyssä tuli vastaan ruotsalainen Noonie Bao. Artikkelissa häntä on verrattu mm. Robyniin, mutta vertaus on omasta mielestäni vähintäänkin outo, sillä yhtäläisyyttä löytyy vaikkapa Kate Bushiin huomattavasti enemmän. Jotkut biisit taas tuovat mieleen Enyan. 80-luku tulee siis vahvasti läpi tällä levyllä ja lisäksi kuulen Noonien äänessä myös hieman Karin Dreijer Anderssonia, joten ehkä se kuitenkin sitten on se ruotsalaisuus. Tykästyin jo ensimmäiseen biisiin kovin, mutta kuunneltuani koko levyn, huomasin sen olleen täsmäisku mun sydämeeni.





Aivan käsittämättömän kaunista ja monipuolista musiikkia, piru vie kun koko albumilla ei ole yhtään keskinkertaista biisiä! Levyn sisältö vaihtelee taidokkaasti pääosin särmikkäistä tanssiraidoista herkkiin ja lähes balladinomaisiin kappaleisiin, kuten taivaita kohti kurotteleva 'Big Boys Do Cry' tai 'No One Knows'. Myös tuo 'Do You Still Care?' sinkun huikea B-puoli, akustinen versio 'About To Tell' raidasta (yllä) on melkoinen pommi. Huh.

Baby, tell me who was dancing with you?
With you now, dancing with you now.
Who was dancing with you now?

Taas sitten täysin erilaiset diggailufiilikset toi kesällä Flow Festivalillekin tulevan Azealia Banksin uusi "biisi". Tälläistä lisää, perseet keikkumaan :) Ja jos olette menopärinöissä tänään, pyytäkää tätä deejiiltä!



Azealia tykkää räppäillä toisten biiseihin. Aivan kuten aiempi hitti '212' perustui Lazy Jayn biisiin, tämä on alun perin Baauerin kipale. Lopputuloksena on joka tapauksessa aina puhdasta kultaa.

Perjantaipörinät

Viikonloppu on ovella taas. Tällä viikolla on töissä ollut todella hyvän musiikin viikko, mitä nyt Ystävänpäivänä teema liittyi enemmän päivän aiheeseen. Eilen musiikki oli kyllä melkoista kuraa :D

Lähinnä soittimessa on pyörinyt 80-luvun alkupuolen rock ja new wave-suuntauksen kärkiartisteja. Laitan loppuun vielä perjantain kunniaksi muutamia bändejä, joita on tullut soiteltua, ja edelleen tänäänkin soi. Seassa on myös jonkin verran uudempaakin matskua, erityisesti mieltä lämmitti kun eilen huomasin että Pää Kii:n levy oli vihdoin ilmestynyt Spotifyyn. Vielä n. kuukausi sitten sitä ei ollut siellä. Ehdottomasti yksi parhaita suomalaisia punk tai rocklevyjä vuosiin! Huh huh.

Näillä on hyvä aloittaa perjantai, ja älkääpä unohtako että sunnuntaina on jälleen Ravintolapäivä! Tsekatkaa tuolta linkistä oman kaupunkinne tarjonta.

Flow tulee kovempana kuin ikinä!

Oli todellinen jumituspäivä töissä ja aamu ei meinannut lähteä käyntiin millään, ainakaan ennen kuin sain litran verran kahvia polttoaineeksi. Kyllä se siltikin tuntui pitkältä, onneksi päivän ehdottomasti kovin piristysruiske tuli ennen puolta päivää.

Flow Festival nimittäin julkaisi tänään lisää artistipäivityksiä ja mulla meinas mennä kahvi väärään kurkkuun. Pelkästään ensimmäinen artistijulkistus sisälsi lähes tarpeeksi esiintyjiä joiden takia festarit voi tänäkin vuonna lyödä lukkoon, mutta että nyt sitten vielä yksi mulle kaikkien aikojen merkittävimmistä bändeistä, Kraftwerk tuo 3D-shownsa Suvilahteen.





Papathan esiintyivät Flown avauskonsertissa jo vuonna 2009, jolloin en ollut paikan päällä näkemässä, ja luulin jo menettäneeni mahdollisuuden vielä nähdä show omin silmin. Tässä on oikeudenmukaisuutta, näin asioiden kuuluukin mennä! :)

Kraftwerkin musiikki on olennainen osa meidän konemusapäiden henkisen evoluution rakennuspiirroksia, sen tukipilareita ja jokainen saundi herättää mussa vahvoja tunteita. Näitä livepätkiä katsoessa kylmät väreet vaan kulkee koko ajan päästä varpaisiin.

Enkä lainkaan pistä pahaksi, että tänä vuonna saadaan jälleen nauttia maailman yhden kovimman remiksaajadeejiin setistä, nimittäin Tensnake tulee myös festareille jälleen. Norjalainen pitkän linjan konemuusikko Todd Terje lukeutuu myös yhdeksi mua eniten kiinnostavista uusista julkistuksista. Festariliput on syytä hankkia tänä vuonna vähän aiemmin kuin viime vuonna.

Huomenna onkin sitten Ystävänpäivä, muistakaa niitä ihmisiä jotka ovat teille tärkeitä!

VoFin ensimmäinen vaihe paketissa

Oli tosiaan jäänyt tää mieletön jakso näkemättä ennen eilistä iltapäivää, koska olin niin kiireinen koko viikonlopun, mutta vihdoin sen sain katsottua ja voi piru...

Niin päräyttävää, tajunnan räjäyttävää. Sitä fiilistä minkä Inga Söderin veto Voice of Finlandissa sai aikaan, todella ei ole vielä kukaan toinen artisti pystynyt tänä vuonna ylittämään, eikä tule mieleen että olisi missään muussakaan yhteydessä todella pitkään aikaan!

Inga lauloi Jessie J:n biisin 'Who You Are' ja mulla meni kylmät väreet ihan jatkuvasti läpi koko biisin ajan. Tulkinta oli vielä niin paljon alkuperäistä parempikin, eikä ne väristykset loppuneet moneen minuuttiin esityksen jälkeenkään. Aivan tajutonta, tässä todella on kisojen paras laulaja, ja Elastisella niitä hyviä on aika hurjasti. Aivan pirusti kyllä harmittaa jo etukäteen, millainen määrä upeita ääniä pelkästään tuosta joukkueesta vielä tippuu.



Eikä Paulan joukkueeseen matkannut Daniela Perssonkaan hurjasti huonommaksi jäänyt, vaikka ei samanlaista tunnepurkausta mussa saanutkaan aikaan. Laulaja oli todella kovaa tasoa ja Kings Of Leonin biisi hyvä. Myös Katri Korpisaaren ja Linda Herrasen esitykset olivat oikein mallikkaita, mutta jäivät niin auttamattomasti näiden kahden muun varjoon, että multa ei enää riitä tarpeeksi sanoja kehua niitä normaalia enempää :)

Kaikki valmentajat jo ensimmäisellä kertaa vakuuttaneet esiintyjät on tänä vuonna valittu. Ensi viikolla mukaan tulee vielä tavallaan ne, jotka saavat tavallaan toisen mahdollisuuden säälistä radio-ohjelman kautta, mutta itselläni katse on näiden jo valittujen laulajien kaksintaisteluissa.



Koska loistavia laulajia on koko kausi täynnä, ja itsellenikin on matkan varrella tullut huomattavasti suurempi määrä suosikkeja kuin viime vuonna, joudun osasta niistäkin karsimaan ja nauttimaan jatkossa vain yksinomaan hyvistä esityksistä. Jätän esimerkiksi kaikki omat rokkimimmit (mm. Tea, Maya, Linda) nyt jo listalta pois. Tunteet ja sielukkuus vievät voiton aina mulle hyvästä showmeiningistä. Ingasta kuitenkin tuli nyt jo kertaheitolla se ykkössuosikki.

Tämän kertaisten Ingan, Danielan ja Katrin lisäksi ennustan vahvoimmiksi voittajaehdokkaiksi lukeutuvan Tomas Höglundin, Joonas Salosen, Roope Permannon, Carolina Storrankin ja Ikenna Ikegwuonun.

Suomi-Italia maaottelu

Hemmetti kun tajusin vasta eilen, että unohdin ihan tyystin kattoa Voice of Finlandin perjantaina. Meillä oli sen verran kiirettä ja hauskaa siinä saunoessa ja jauhaessa, että ei sitä ehtinyt edes kaivata. Onneksi se tulee uusintana parin tunnin kuluttua!

Putoustakaan en ehtinyt suorana katsoa kun lähdettiin illasta ulos syömään ja leffaan. Katsoin sen kuitenkin vielä yöllä Katsomosta, ja surkeuden kamaluus kun toinen suosikeistani putosi sketsihahmokilpailusta pois. En pysty ymmärtämään Veli Sikiön tai Samppa Linnan suosiota kilpailussa. Putous myös liittyi epäsuorasti leffaan joka käytiin katsomassa, nimittäin tuo '21 tapaa pilata avioliitto'.



Ja ihan hulvatonhan se olikin. Nyt on joku Suomileffojen kukoistuskausi selvästi meneillään, ja vaikka huonojakin leffoja tiettävästi pääsee seulasta läpi, olen kuitenkin nähnyt peräjälkeen jo viikon sisään kaksi hyvää suomalaista pätkää.

Sinänsä uskalsin tähän elokuvaan jo etukäteen luottaakin, sillä se on Johanna Vuoksenmaan ohjaama ja käsikirjoittama. Johanna vakuutti mut jo vahvasti 'Nousukausi'-elokuvallaan kymmenisen vuotta sitten. Tässäkin elokuvassa, kuten Nousukaudessakin oli kesä, ja kaunis sää koko ajan. Tuli aivan hirmuinen ikävä kesää. Onneksi ollaan menossa koko ajan vauhdilla sitä kohti.



Elokuva keskittyy erotutkija Sannan (Armi Toivanen, Sanna-Raipe Helminen) väitöskirjan ympärille. Elokuvan päähenkilö ei itse usko avioliittoon, tai siihen että parisuhteet voisivat toimia ja kestää. Hän näkee ongelmakohtia joka puolella ympärillään ja näistä tilanteista ja havainnoista muodostuu hauskoja yhtälöitä pitkin elokuvaa. Kaikki ihmiset Sannan elämässä elävät pirstoutuneessa parisuhdetilanteessa hänen vanhempansa (Vesa Vierikko, Hannele Lauri) mukaan lukien. Kukaan ei ole onnistunut siinä mielessä elämässään, mutta jotain yllättävää voi odottaa nurkan takana.

Tarina kulkee poukkoillen, mutta kuitenkin ihmissuhteesta ja tilanteesta toiseen varsin luontevasti, ja matkalla tutustutaan toinen toistaan hauskempiin rooleihin. Erityisesti Elli (Pamela Tola) näyttelee roolinsa oikein mallikkaasti, ja on näin yksi elokuvan hauskimpia hahmoja. Ylipäänsä kaikki näyttelijät hoitavat tonttinsa todella hyvin, tämä on kyllä pakko nähdä vielä uudestaankin :)



Ennen leffaa tosiaan käytiin syömässä, ja hauskojen yhteensattumien seurauksena päädyttiin jälleen Napoliin. Ensinnäkin oltiin töissä jo puhuttu perjantaina Napolin pitsoista, sitten lähes viimeinen tikki oli, kun Nata juuri kertoi Skiffersin pitsoista blogissaan. Kun vieläpä useampi meidän seurueesta halusi samaan paikkaan, oli valinta selvä.

Mä päädyin jo kolmatta kertaa peräjälkeen tilaamaan saman pitsan, eli Garibaldin. Ja ihan sairaan päräyttäväähän se taas kerran olikin. Mä en vain voi ymmärtää, miten jokin pitsa voi maistua näin hyvältä. Mun on pakko ens kerralla, kun teen kotona pitsaa, laittaa siihen rucolaa ja pinjansiemeniä ;)

Liskoilua

Eikä ees oo liskodiskoo vaikka yhdistetty siipi- ja saunailta vähän venähtikin, vaan Reptile Youthin debyyttialbumi! Mut hauskaa oli myös eilen ja Hookin safkat räjäyttivät jälleen tajunnan.

Mä en tajua miten oon voinu täysin unohtaa tämänkin levyn. Vähän vastaavasti kävi juurikin aiemmin Bye Bye Bicyclen levyn kanssa, tosin heiltä en edes tiennyt olevan tulossa uutta lättyä. Tätä sen sijaan odotin jo toissavuoden musiikkikatsauksessa melkoisesti.



Bändin nimeä kantava 'Reptile Youth' on ilmestynyt siis jo viime syyskuussa, mutta vasta nyt muistin sen tsekata, ja oli ilo huomata, että vaikka edelleen tuo ylläoleva raita 'Speeddance' onkin se kovin biisi, levyltä löytyy kohtuullisen laaja variaatio erilaista musiikkia kuitenkin siten että se painottuu selkeästi tanssittaviin raitoihin. Pistänpä tästä kotidiskon pystyyn ja lähden jamittelemaan. Kaveri tosin tulee kohta piipahtamaan, että ei voi tanssia kunnolla :)

Myöhemmin tänään oli vähän suunnitelmissa mennä elokuviin. Saa nyt nähdä, silmäpussien ehdoilla...

Metsurin puvussa ja vähän hipsterinkin

Jos metsään haluat mennä nyt... Viime aikoina on ollut hetkittäin todella leutoja talvisäitä ja syystakilla on pärjännyt useampanakin päivänä. Tänään tosin lisälämpöä toi kerrospukeutuminen, eli farkkuliivi takin alla. Kokonaisuudesta muodostui lähes erähenkinen asu. Ulkona jalassa oli tietenkin Conssit.





Viikko on mennyt melko hitaasti tällä kertaa, mutta onneksi jäljellä on enää yksi päivä ja viikonloppu voi alkaa. Huomenna pääsee taas syömään siipiä ja sen jälkeen ollaan kaverin kanssa kaavailtu saunailtaa. Oluet on jo kylmässä odottamassa kärsimättöminä huulille pääsyä :)

Tässä muutama tänään soitossa ollut kappale. Tuo Wake Owl pääsi postaukseen jo toistamiseen ihan vain sen vuoksi että siitä on ilmestynyt edellisen kerran jälkeen myöskin video. Kanadalainen Paper Lions ja australialainen (yllätys) Big Scary ovat aivan tuoreita bongauksia, The Lighthouse And The Whaleria ja Wake Owlia on jo tullut kuunneltua enemmän. Loistavia bändejä kaikki tyynni.

Kaikella rakkaudella

Wow! Ensimmäinen fiilis leffan jälkeen. Tälläistä oloa ei usein tule kotimaisen elokuvan jälkeen. Mä kun oon vähän snobi elokuvien suhteen ja täällä vain harvoin osataan tehdä pätkiä jotka ovat niin hyviä, että vetoavat muhun. Eikä 'Kaikella rakkaudellakaan' silti täydellinen ollut, mutta hyvä kokonaisuus.

Käytiin siis eilen Niagaran vitosen tiistaissa katsomassa tämä uusi suomalainen pätkä, jossa ns. isoista nimistä näyttelevät pääosissa Krista Kosonen, Tommi Korpela, Hannu-Pekka Björkman.



Elokuva kertoo valokuvaajan ja lappalaisnaisen yhteisen tarinan, mutta ollen kuitenkin harvinaisen epätavallinen jotta ennalta-arvattavia kohtia ei kauheasti matkan varrelle sovi. Valokuvaaja rakastuu naiseen, mutta naisella on entuudestaan tarpeeksi muitakin ongelmia, jotta tarinan kulkua voisi millään tavoin verrata niihin romanttisiin komedioihin, jossa kaikki tapahtuu helposti ja huolettomasti. Tässä onkin enemmän elämän makua. Näyttelijäsuoritukset ovat kohtuullisen onnistuneita, ja turhaa dialogia on vältetty, jopa hetkittäin kaurismäkeläiseen malliin. Roolihahmojen vuorovaikutus toimii.

Ylivoimaisesti hienoimmaksi puoleksi nousee kuitenkin henkeäsalpaavat maisemat ja onnistuneet kuvakulmat. Elokuva on kuvattu kokonaisuudessaan Suomen ja Norjan Lapissa, joten puitteet ovat valmiiksi olemassa. Luonto näyttäytyy kauniina ja merkittävänä osana näiden henkilöiden arkea, muu on vain plussaa. Pienet yksityiskohdat ja lämminhenkinen tunnelma tekevät tästä onnistuneen elokuvan. Harvoin yllätyn positiivisesti elokuvaa katsoessani, varsinkaan suomalaista. Vahva suositus!







Tehtiin treffit 931:n, eli teatterin "lämpiöön". Safkaa en ole koskaan tuolla kokeillut, vaikka sellaistakin saa, mutta muffinsit ainakin ovat hyviä. 931 on toiminut usein myös Ravintolapäivän aikaan pop-up ravintolana, jossa tarjolla on ollut muutakin ruokaa kuin vain listan tavaraa. Kannattaa tsekata joskus. Tästä päästäänkin kätevästi aasinsiltaa tulevaan Ravintolapäivään, joka on jo seuraavan kerran vajaan parin viikon kuluttua. Alustavia suunnitelmia oli toisaalle, mutta toivottavasti olisin silloin kaupungissa.

Muutenkin tykkään ravintolan askeettisesta sisustustuksesta. Pehmeitä sohvia ja tuoleja voisi tosin olla enemmän, se ainoa sohvaryhmä kun on aina buukattu. Kävisin varmaan muuten hengailemassa useamminkin, mutta eihän tuo mikään Europa ole... ;)



Leffan jälkeen oli maha täynnä karkkia, mutta se ei silti estänyt herkuttelun jatkamista. Iltapalaksi sain aivan mielettömän hyvää salaattia, jossa oli mm. fetaa, oliiveja, omenaa ja paahdettuja auringonkukan siemeniä. Pitäisi itsekin tehdä pitkästä aikaa salaattia joku kerta, talvella vain tulee syötyä sitä yleensä harvemmin. Ideoin heti jo tästä pastasalaatista pastatonta versiota, johon lisäisin sekaan enemmän erilaisia salaatteja ja pähkinöitä. Njamm!

Onnistuneita covereita

Vähänpä muistin, kun olen fiilistellyt tätä Delilahin 'Inside My Love'-biisiä. En nimittäin saanut päähäni sitä, että biisi onkin alun perin kuultu upeaäänisen liian nuorena kuolleen Minnie Ripertonin suusta jo 70-luvulla. Monelle, kuten itselle, tämän olisi viimeistään pitänyt tulla mieleen 'Jackie Brown'-elokuvasta. En kuitenkaan muistanut. Ihmettelin kyllä hiukan, kun tätä biisiä ei löytynyt Delilahin levyltä, mutta en jäänyt syytä sen enempää miettimään.

Mutta uuden version paremmuus on silti ihan selkeä. Vaikka vanhasta soulista pidänkin, on tunnelma Delilahin kappaleessa paljon lämpimämpi ja unenomaisen haaveileva. Se tulee ihon alle ja on ennen kaikkea moderni. Harvoin tulee vastaan uudelleenversiointi, joka on alkuperäistä parempi. Aiemmista tälläisistä harvinaisuuksista tulee äkkiseltään mieleen vain Guns 'n Rosesin Paul McCartney-laina 'Live and Let Die' sekä Pet Shop Boysin Elvis-cover 'Always On My Mind'. Tämäkin tietysti riippuu kuulijasta ja hänen fanitusasteestaan. Jos lukijoilla on hyviä esimerkkejä mielessään, jatkan mielelläni juttua tämän postauksen kommenttiosiossa.

Tässä vielä pari loistavaa versiointia joko suoraan Ripertonin kappaleista, tai mutkan kautta. Ensiksikin 'Les Fleurs' ja 4heron upea päivitys 2000-luvulle omalla kappaleellaan. Lisäksi 'Loving You' ja sitä lainannut yksi kaikkien aikojen ambientmusiikin mestariteoksia parinkymmenen vuoden takaa, joka nyt ei ole sinänsä minkäänlainen cover vaan ihan oma biisinsä. The Orbin 'A Huge Ever Growing Pulsating Brain That Rules From The Centre of the Ultraworld', kaksikymmentä minuuttia silkkaa hyvyyttä tärykalvoille. Näistä oikeastaan jokainen on alkuperäistä parempi!

Double D pleasures

Lisää uutuuslevyjä tarjoilevat jenkkiläinen Ducktails, sekä brittiläinen Delphic. Edelliseltä olen postannut aiemmin jo tuon 'Letter of Intent' kappaleen, joka edelleen toimii levyltä parhaiten, mutta nyt koko 'The Flower Lane' löytyy Spotifystä!

Siinä missä Delphic tarjoilee elektronisempaa saundia hieman jo perjantaina hehkuttamani The Ruby Sunsin tapaan, on Ducktails kitaravetoista ja huomattavasti leppoisampaa kesämusiikkia. Levyn nimikkoraita lähentelee jo melkein hippifiiliksiä. Ducktailsin kitarakuvioita taituroi myös Real Estate nimisessä indiepumpussa vaikuttava Matt Mondanile. Delphicin kakkoslevynä 'Collections' uppoaa kokonaisuutena itseen hieman paremmin, mutta Ducktailsin vahvuus on juuri tuo letkeys ja ilmava saundi. Jokaiselle jotakin, mulle molempia kiitos :)

Juustoista ja imelää

En tiedä, voiko johtua vain siitä parista tunnista kun lähti töistä perjantaina aiemmin, vai muuten vain rauhallisista koti-illoista, mutta tämä on ollut taas pitkästä aikaa aika mukavan pituinen viikonloppu. Jotkut viikonloput kun menevät yleensä ihan hujauksessa ohi, mutta nyt tuntuu että on saanut levätä ja nautiskella. Koko viikonloppu on mennyt mulle aivan täydellisen herkuttelun parissa!

Herkuttelu on tietenkin aina mulle, tälläisenä lähes hedonistisena toimintana lähellä sydäntä. Juustosoppi Kauppahallissa tarjosi taas sellaiset suuorgasmit, että makunystyrät sojottivat nautinnoista herkkänä :) Mä kun en ole mikään suuri juustoasiantuntija, valitsen omaan makupalettiini sopivat juustot yleensä mutu-pohjalta, ja tällä kertaa jokaikinen eri juusto toimi täydellisesti yhteen.



Juustosopesta tarjottimelle päätyi samaa puoli vuotta vanhaa goudaa jota ostin jouluksikin. Samoin ostin toistaiseksi ehkä parasta koskaan syömääni valkohomejuustoa, Herkkujuustolan Väinöä. Todellinen lähituote, ja vieläpä aivan juuri tullutta erää. Tällä kertaa kypsyys ei ollut kriteeri, ja tuore juusto maistui todella kevyeltä, maussa oli ehkä häivähdys ruohoa. Tätä pitää hakea lisää! Ostin myös pienen palan maalaisemmentalia ja kirsikkahillopurnukan. Jälkimmäinen sopi juustoihin kuin nenä päähän.

Sokoselta poimin cantaloupemelonia, rypäleitä ja päärynää tarjottimelle mukaan, samoin vielä palat nuorta goudaa ja englantilaista tammisavustettua cheddaria. Kuola valuu vieläkin kun mietin tuota juustojen ja hedelmien täydellistä kokonaisuutta.



Hyvän aamun kruunaa tietenkin myös loistava aamiainen. Pitkästä aikaa ostin aamiaistarpeiksi Tropicanan "tuorepuristettua" appelsiinimehua (vaikka Mats-Eric Nilsson tuon kyseisen tuotteen onkin tyrmännyt kirjassaan Petos Lautasella). Croissanttia ja paistopisteen lempparileipääni, Fazerin timanttisämpylää vastaavia leivonnaisia on tarjolla myös monesti hotelli- ja laiva-aamiaisilla, jotka ovat itselle aina olleet sydäntä lähellä.

Jälkimmäistä leipää ei aina ole saatavilla, mutta yleensä silloin kun sitä sattuu olemaan jäljellä, ostan sitä kotiin. Timanttisämpylää käytän aina mahdollisuuksien mukaan myös tässä valkosipulisessa parmesan-savulohisalaatissa, joka on yksi lempisalaateistani joita tarjoan vierailleni. Toki perjantailta jäi vielä juustojakin nautittavaksi.

Ja siis todellakin koko viikonloppu meni ihan vaan herkutellessa, vähän kyllä arkisemmissa merkeissä muuten. Sunnuntaina tosin kaveri teki tuollaisen brownien ja mutakakun tyylisen yhdistelmän täällä mun luona, mä kun olen maailman huonoin leipuri itse. Nyt kyllä taitaa maha kasvaa, yhdet housut joita sovitin tänään, ei mene enää edes kiinni. Hyvänä uutisena tosin sain perjantaina kuulla lääkäriltä, että kilpirauhasarvoni ovat palanneet nyt ensi kertaa normaalille tasolle. Lääkettä vähennetään taas.



Perjantaina Voice of Finlandissa oli ensimmäistä kertaa todella kova taso lähes koko ajan. Omaa suosikkia on vaikea nimetä, sillä tasaisen hyviä oli vain niin paljon. Esityksinä kuitenkin eniten ehkä itseen vetosivat todella rouheaääninen Tea Tähtinen, jonka näkisin mielelläni kaksintaistelussa vetämässä kisan toista rokkikuningatarta Maya Paakkaria vastaan.

Tietenkin Anna-Kaisa Riitijoki ihastutti ylivoimaisella Lana Del Rey-tulkinnallaan ja pehmeä-äänisen Jepa Lambertin lämminhenkinen soul upposi myös lievästä liikakikkailusta huolimatta. Anna Halmetojankin esitys oli kiinnostava, mutta haluan kuulla häneltä vielä vielä jotain muutakin. Jatkoon menneistä miehistä ei mitään erityisen mainittavaa ole, vaikkakin Jussi Määttä onnistui herättämään jonkinlaisia fiiliksiä. Kaarti alkaa olla pian kasassa toinen toistaan kovempia laulajia, ja kisan edetessä taas vääjäämätön tosiasia on se, että monta mahtavaa laulajaa joutuu jättämään tiensä kesken. Tämän tason laulukilpailussa se on ehdottomasti joka kerta yhtä ikävää.

Perjantain piristykset

Mun työpäivä oli vähän vajaa, kuten tietysti aina ;) mutta siis viikonloppu alkoi tänään vähän aiemmin. Mulla kun oli pari tuntia sisässä ja töissä pitkästä aikaa mukavan leppoisaa, ajattelin käyttää ne tänään pois ja lähteä viikonlopun viettoon ja hoitamaan asioita jo aiemmin. Pääsee taas kauppahalliinkin jo hyvissä ajoin, Juustosoppi mielessäin... :P~

Ajattelin vaihteeks postailla vähän uutta ja tuoreeltaan fiilistelemääni musiikkia viikonloppua varten. Bye Bye Bicyclen levy on soinut viime päivinä Huskyn ohella nyt loopilla eniten, joten välillä voi olla ihan hyvä kuunnella jotain muutakin :) Eilen kävin taas skannailemassa vähän lisää vanhoja valokuvia ja niitäkin varmaan jossain vaiheessa tippuu enemmän nähtäville. Pientä nostalgiafiilistä oli havaittavissa kyllä.



Yksi näistä "päivän" bändeistä on uusiseelantilainen The Ruby Suns, jolta on juuri tullut uusi albumi 'Christopher'. YouTubesta ei kaikkia parhaita biisejä löydy (esim. 'Dramatikk', 'Starlight', 'Jump In' ja 'Heart Attack'), joten Spotify on hyve. Tutustuin bändiin ensi kertaa kaverini kautta reilu pari vuotta sitten ja toissasyksynä kävin Klubilla Monsters of Popissa tsekkaamassa keikankin. Edellinen levy 'Fight Softly' tuli jo poistettua Levykauppa Äxän alennusmyynneistä viime vuonna ja nyt tämän uuden albumin myötä taso on noussut sen verran kovaksi että se pääsee ehdottomasti mulla vakiosoittoon!

Lisäksi ruotsalaisen Elliphantin mahtavan ihastuttava 'Down On Life' tuo samaan aikaan mieleen niin Robynin kuin M.I.A.:nkin. Aivan loistava tanssiraita, jota tulen toivomaan tulevaisuudessa deejiiltäkin. Muutoin 'Elliphant EP' jätti kuitenkin hieman kylmäksi.

Anyway, mukavat viikonloput!