Musiikin vuosi 2012

Palataanpa vielä yhden postauksen ajaksi viime vuoteen, koska mä en ehtinyt toteuttaa tätä katsausta ajoissa, kun oli muutenkin niin kiirettä. Melkeinpä jokaisesta näistä olen jo aiemmin linkannut tänne, mutta niputan kaikki siis vielä yhteen pinoon.

Kehuin jo aiemmin että löysin viime vuonna todella paljon aivan mielettömän hyvää musiikkia, joista vielä suurin osa oli itselle tuoreita artistilöytöjä. Musiikillisesti vuosi 2012 oli siis todella mainio. Nämä albumit iskivät yleensä jo heti kertakuuntelulta ja ainoastaan vahvistuivat useamman kerran soitettuna. Paljon jäi myös hyviä levyjä pois, mutta mulle tärkeämpää oli näiden levyjen vaikutus ja se fiilis mikä mulle on jäänyt kokonaisuudesta.

Samaan tapaan kuin taannoisissa konemusapostauksissa, levy aukeaa kansikuvaa klikkaamalla.



Lana Del Reyn albumi ei enempää esittelyjä kaipaa, sillä kirjoitin siitä vuolaan postauksen jo marraskuulla. Ehdottomasti viime vuoden kärkialbumeita, ja omassa genressään parasta kuuntelumusiikkia mitä julkaistiin.



Emelin levy oli odotettu, kokonaisuutena monenlaisia genrejä yhdistelevä albumi toimii sekä yhdessä että erikseen. Levy on täynnä upeita balladeja ja menevämpiä tanssiraitoja, mutta kaikkea yhdistää suuri ja lämmin saundi. 'Heaven' räjäytti tajunnan ensimmäisenä, sitten 'Daddy' ja lopulta useampi biisi levyltä veivät täysin mut mennessään. Auraalista kauneutta parhaimmillaan.

Arvostelin levyn tuoreeltaan helmikuussa, postaus löytyy täältä. Tälle listalle valitsin muutaman ekstrabiisin sisältävän Special Editionin.



Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä tuli ulos siis myös Paloma Faithin kakkoslevy. Alkuvuosi toi mukanaan siis hurjan määrän toinen toistaan parempia naisartistien levyjä. Jos Paloman debyytti oli perinteisempää r&b:tä, oli tälle albumille saatu aikaan paljon monipuolisempi äänimaailma joka vahvoine melodioineen ja konesaundeineen puri meikäläiseen kuin häkä päähän.

Lisäksi sanoitukset purivat luihin ja ytimiin, omia suosikkiraitojani levyltä ylitse muiden ovat 'Blood Sweat & Tears', 'When You're Gone' ja 'Streets Of Glory'.



Vuoden kovin uuden naisartistin löytö on kuitenkin Jessie Waren debyytti. Aivan mieletön albumi alusta loppuun, rakastan. Tarkempi arvostelu löytyy täältä.



Myös Bat For Lashes on näitä uusia tuttavuuksia mulle, vaikka Natasha onkin ehtinyt julkaista useamman albumin.

Uusin 'The Haunted Man' on kuitenkin siinä määrin merkittävästi parempi kuin edeltäjänsä, että sen yhteinäinen linja on todella kaunista kuunneltavaa. Albumi muistuttaa parhaimmillaan monilta hetkin sitä, miltä toivoisi Björkin edelleen kuulostavan. Kuin paluu 90-luvulle. Löydän tältä levyltä myös klassiselle Twin peaks-tunnusmusiikille ominaisia piirteitä.



Antero Lindgrenin 'Mother' on ehdottomasti varmasti viime vuoden kansainvälisimmän kuuloinen suomalainen rocklevy. Artisti on jäänyt multa vähän taka-alalle, kuultuani lähinnä vain yhtä biisiä aiemmin, mutta koko albumin kuuntelin vasta hiljattain ja hämmennyin sen vahvasta ja aikuismaisesta saundista. Mies äänestettiin YleX:in ja Rumban Tulevaisuuden Tusina-kilpailun voittajaksi, ja kilpailua tai ei, uskon vahvasti että tällä musiikilla vielä saavutetaan mainetta ulkomaisissa musiikkipiireissä.

Anteron ääni on jäätävän upea ja biisien kevyet syntikkamatot akustisilla kitaroilla sävytettynä vetoavat muhun todella vahvasti. Äänestä ja saundista löydän selkeitä viitteitä 90-luvun grungeaikakauden kappaleisiin, vaikka tämä paljon kevyempää onkin. Levy on purettu osiin seuraavassa mielenkiintoisessa paikallislehden haastattelussa.



Toinen vuoden suomalainen albumi on tietenkin jo aiemmin kehumani Eva & Manun nimikkolevy. Ihanan kepeää ja herkän orgaanista soulia ja folkia joka kuulostaa aivan omanlaiseltaan. Tämä pariskunta ei esittelyjä enempää kaipaa, olivathan he aika vahvasti esillä julkisuudessa viime syksynä.



Myös The Hives julkaisi tiukkaakin tiukemman, ja kovasti odotetun albuminsa viime vuonna. 'Lex Hives' palaa saundissaan bändin suosituimpien vuosien tasolle ja etenkin avausraitaa 'Come On!':ia soisi kuuntelevansa useamman minuutin verran. Usein olenkin luupannut sitä vähintään viisi kertaa putkeen fiiliksen nostatusmielessä.

Levyltä on helppo nostaa energisiä raitoja esiin enemmänkin, niin 'Go Right Ahead', 'I Want More' tai 'Wait A Minute' ovat kaikki parasta rokissa yhtä lailla juuri nyt kuin on aina ollut. Sen sijaan 'Patrolling Days' muistuttaa räkäisyydessään jo kunnon klassista vanhaa rehellistä punkkia. Mun mielestä tää bändi ei enempää kaipaa kehuja, yksi parhaista rokkibändeistä kautta aikojen. Tämän kun näkisi vastaavalla pienellä klubilla, kuin tämä New Yorkin Webster Hallin keikka, kusisin hunajaa.



Metricin 'Synthetica' on soinut kesästä lähtien säännöllisen epäsäännöllisesti mulla Spotifyssä. Kuten kesällä vertasin, on yhtymäkohtia mun mielestä The Soundsiin paljon. Emily Hainesin heleä laulu, biisien melodisuus ja kauneus yhdistettynä reippaaseen poljentoon vain toimii täydellisesti itseen.



Zulu Winterin debyyttilevy on tämän postauksen levyistä Lana Del Reyn ohella soinut takuuvarmasti tänä vuonna eniten. Erityisesti kesällä ja syksyllä kuuntelin tätä kymmeniä kertoja. Jälleen kerran melodisuus on se avain mun sydämeeni. Myös Will Dauntin ääni erottuu edukseen. Levy on lähes pelkästään hittimateriaalia ja toivonkin bändille vilpittömästi suurempaa menestystä.



Yksi viime vuoden mahtavimpia levyjä on myöskin ihan viimeisiä löytöjäni, ja itse asiassa ehti vielä parahultaisesti mukaan, vaikka oikeasti löysin sen vasta tämän vuoden ensimmäisenä päivänä.

Levy on kuitenkin viime vuodelta, joten halusin sen tähän lisätä. Kuten mainitsin vuoden ensimmäisessä postauksessani, tässä on kyseessä australialainen Husky, jonka levy on nyt ehtinyt soida lähes kymmenen kertaa ympäri jo parin päivän aikana. Tämäkin vakuuttaa mut ennen kaikkea melodioillaan.



Of Monsters And Men oli ensimmäinen näistä indiefolk-jutuista jotka vei mut pikkuhiljaa mennessään. Mä en tosiaan folkista oo liiemmin perustanut, mutta niin Of Monsters Of Meniä, Mumford & Sonsia kuin aiemmin tällä viikolla postaamiani Huskyä ja The Lighthouse and the Whaleria yhdistää huikeat melodiat. Ylitse muiden on kuitenkin tämä bändi, jonka debyytillä jokainen kappale kelpaisi sinkkujulkaisuksi. Tälläisiä albumeita julkaistaan nykypäivänä yhä harvemmin.

Kun löytää tälläisiä levyjä, on vaikea yrittääkään perustella että kaikki viime vuonna olisi ollut pelkkää paskaa. Hyvät biisit ja musiikki onneksi säilyy, ja niiden pariin voi palata koska vain. Jokainen tämän postauksen levyistä tulee soimaan ahkerasti myös vuonna 2013.

Ja tänään alkaa vihdoin Nelosella Voice of Finlandin 2. tuotantokausi, jota tietenkin olen odottanut kovasti. Ensimmäisesta kaudesta kuoriutui toistaiseksi paras musiikkiformaattiohjelma mitä olen koskaan nähnyt. Ylivoimaisesti parhaita laulajia joita telkkarissa on tullut vastaan, joten luonnollisesti odotukset ovat tästäkin korkealla. Tapitan telkkaria, otan ehkä lasin tai kaksi viiniä, mutta muuten tästä onkin tulossa ihan rauhallinen koti-ilta, sillä huomenna on tarkoitus taas raahata perse kuudeksi työpaikalle ylitöihin! Huomenna alkaa myös Maikkarilla Putouksen 4. kausi! Mukavaa viikonloppua kaikille.