Reteetä baariruokaa

Kuten mainitsin taannoisessa postauksessani August von Trappesta, käytiin silloin vielä illalla täyttämässä mahamme 2h+k baarin siivillä. Olen todella innostunut tästä paikasta, sillä olen nyt ensivisiittini lisäksi käynyt täällä jo kolmesti uudelleenkin. Todellinen kasvojenkohotus tälle baaripuolelle siis!

Tällä viikolla meinaan käytiin jälleen kaverin kanssa testaamassa jo ensimmäisestä kerrasta saakka kehumani Reuben uudelleen. Kaverini tätä ei ollut maistanut, ja koska koko on niin valtaisa, halusin jakaa kokemukseni jonkun kanssa toistamiseen. Tällä kertaa tosin jaettiin leipä puoliksi, sillä pöytään oli tarkoitus tilata myös siipiä.

Jo edellisellä kerralla maistamani siivet nimittäin hyppäsivät kertaheitolla Tampereen kärkeen, ja horjuttamaan Hookin ykköspaikkaa. Kaksion siipikastikkeet ovat todella hämmentävän hyviä, ja vaihtoehtona on myös perus Texas Pete -soosien lisäksi muutamia paikan itse tekemiä kastikkeita, kuten esimerkiksi teriyaki ja reggaereggae. Näitä kahta jälkimmäistä sain maistaakseni jo edellisellä kerralla oman annokseni kylkeen, ja mukavaa vaihtelua ne toivatkin, toisinaan voi kokeilla erilaisiakin juttuja. Itse tosin olen hieman samalla tavalla puristi siipieni suhteen, kuin hampurilaisenikin, että liikaa ei niiden kanssa kannata kikkailla. Siivet toimivat siis kuitenkin edelleenkin parhaiten nimenomaan Texas Petellä ja Aurajuustodipillä. Siivistä ja niiden merkityksestä Tampereella kirjoitin noin vuosi sitten melko kattavan postauksen täällä.

Ja nyt kun vielä kaverini, joka myös on vannonut kanssani juuri Hookin nimeen, piti näitä maukkaampina, voidaan ehkä todeta, että se on jäämässä kaikkien näiden vuosien jälkeen tulokkaiden jalkoihin. En tiedä, onko viime keväisellä omistajanvaihdoksella tekemistä asian kanssa, onko siellä ehkä vaihdettu tavarantoimittajaa, vai onko taso jostakin muusta syystä laskenut? Jokatapauksessa taidan jatkossakin käydä pääasiassa täällä ja ehkä joskus Sticky Wingersin Dugout -baarissa, kun siipiä haluan. Meinaan itsetehtyjen kastikkeiden ohella täällä myös Aurajuustodippi todella maistuu Auralta. Eikä siinä Reubenissakaan moitteita ollut, lähdin kymmenen siiven ja puolikkaan leivän jälkeen taas aivan ähkyssä kotiin. Loppulasku jäi silti alle 20 euroon!

Rakkauden voima voitti!

Järki ja sydän voittivat! Eduskunta äänesti tasa-arvoisen avioliittolain puolesta äänin 105, vastaan oli 92 edustajaa. Äänestystulos etenee ensi viikolla suureen valiokuntaan, ja lopullinen äänestys tapahtunee vielä ennen joulua. Elämme hienoja murroksen aikoja, ehkä tulevaisuudessa maailmamme on sittenkin näkemisen arvoinen.

28.11.2014 neva4get!

Tasa-arvoisen Suomen puolesta

Vaikka eduskunnan lakivaliokunta pienellä erolla päättikin, ettei kansalaisaloitetta tasa-arvoisesta avioliittolaista tulisi hyväksyä, ei peliä vielä ole menetetty. Koko eduskunta äänestää asiasta nimittäin huomenna, ja päivämäärä 28.11.2014 tulee jäämään historiankirjoihin joko sillä, että silloin moderni ja länsimaalainen Suomi astui askeleen edemmäs tasa-arvoista maailmaa ja ihmisoikeuksia, tai saa nolon leiman jäädä siksi junttikansaksi, joka edelleen jumittaa menneisyydessä ja kulkee hitaasti muun maailman perässä. Suomi nimittäin on jo nyt ainoa Pohjoismaa, jossa samaa sukupuolta olevat parit eivät saa solmia avioliittoa. Hävettää.

Vaikka eduskunta äänestää asiasta ensimmäisen kerran huomenna, on tie kohti yhdenvertaista Suomea silti vielä pitkän matkan päässä. Mikäli enemmistö kansanedustajista kannattaa tätä lainmuutosta, vaaditaan vielä suuren valiokunnan hyväksyntä, ja asian uudelleenkäsittely eduskunnassa. Ennenkuin laki siis voi astua voimaan, eduskunnan pitää äänestää sen puolesta kahdesti.

On käsittämätöntä, että ihmiset, joita asia ei millään tavalla kosketa, ovat niin äänekkäästi tasa-arvoista avioliittolakia vastaan. Se kun ei ole keneltäkään pois, että tasa-arvo toteutuu ja jokaiselle taataan samat oikeudet olla juuri sitä, mitä on. Tennistähti Jarkko Nieminen kirjoitti viime keväänä hienon artikkelin juuri siitä, miten asian ei pitäisi ketään ulkopuolista hetkauttaa. Sen sijaan sisäministerimme, ja koko vapaan Suomen jarru Päivi Räsänen ehti jo viime viikolla nolata itseään entisestään Radio Helsingin haastattelussa, tekemällä oman mielivaltaisen tulkintansa YK:n ihmisoikeusjulistuksesta. Tällä hän onnistui tekemään tasa-arvokysymyksestäkin epätasa-arvoisen. Myöskään Timo Soinin perustelu, miksi lakiuudistusta ei tulisi viedä läpi, ei allekirjoittanutta vakuuttanut. Ja tälläiset ihmiset meidän maatamme johtavat.

Mutta onneksi tässä maassa, jossa kaikesta homoseksuaalisesta nousee kohu (vrt. Tom of Finland postimerkit ja lakanat) on kuitenkin, haluan uskoa suurin osa fiksujakin ihmisiä. Yli 700 yritystä on lähtenyt Me tahdomme -sivun kautta julkisesti kannattamaan parempaa ja vapaampaa tulevaisuutta.

Eduskuntavaalithan ovat myös kätevästi ensi vuonna, ja nyt myös Facebookissa on tällä viikolla lähtenyt leviämään Tasa-arvoinen äänestyslupaus -kampanja Tahdon2013 -projektista irrallaan. Tätä kirjoittaessa jo yli 60.000 kansalaista lupautuu äänestämään seuraavissa vaaleissa ainoastaan sellaista ehdokasta, joka tukee sukupuolineutraalia avioliittolakia. Sosiaalisen median merkitys on jälleen todistettu tärkeäksi osaksi nykypäivän Suomea. Sitä Suomea, joka toivottavasti tulevaisuudessa antaa kaikille yhdenvertaiset oikeudet elää ja hengittää, ja jossa asumisesta voin olla ylpeä.

Uutta pukinetta

Nää päivän asukuvat ei tosiaan nykyään oo ees sen päivän kuvia, jolloin ne on otettu, ja tuntuu, että hyvä jos kerran kuukaudessa tälläseen enää venyy :)

Nytkin ajattelin vain tehdä tästä uuden postauksen, koska tajusin että taaskaan en ole esitellyt viimeisimpiä vaatehankintojani. Mitään ihmeitä nyt ei oo tullut osteltuakaan, mutta kuukausi takaperin kävin tosiaan Roskassa järjestetyllä baarikirppiksellä, ja sieltähän matkaan tarttui, sekä tuo päällä oleva ruotsalaisen Denim Demonin kauluspaita, mutta myös ihan tamperelaisen Huh Huhin Märkä mirri -kangaskassi. Koko baarikirppiksen idea oli kyllä siisti, ja ilmeisesti suosiota oli sen verran hyvin, että tälläistä olisi tarkotus järjestää uudelleenkin. Baari oli auki ja kahdessa kerroksessa oli paljon ostettavaa, miehillekin.

Lisäksi kuvan Converset on myös uudet, tilasin ne samalla kertaa Amazonista, kun tilasin tämän kirjan. Consseille tuli postikuluineen hintaa alle 50€, joten todellakin kannattaa tilata ulkomailta. Ensimmäinen kuva on otettu August von Trappen aulassa, ja toinen Vapriikin Revontuli -näyttelyssä.

Pikkujoulut lähestyvät!

On taas se aika vuodesta. Tai onhan pikkujoulukausi jo ollut päällä jonkin aikaa, meidänkin firman juhlat olivat ja menivät, enkä niihin ottanut osaa. Mutta siis se aika, kun Café Europa ja Jack The Rooster järjestävät omansa.

Jälkimmäinen aloittaa sarjan jo tämän viikon perjantaina, kun vain kutsulla pääsee sisään klo 20-22 välisenä aikana. Myöhemmin ovet ovat auki tietysti kaikille asiakkaille, mutta tuon parin tunnin aikana on luvassa ruokatarjoilua ja juotavaa, todennäköisesti myös pientä arvontaa kuten aiempinakin vuosina. Europan pikkujouluja taas vietetään seuraavalla viikolla keskiviikkona klo 19-21 välillä. Nämä ovat olleet ne vuoden parhaat pikkujoulut jo monta vuotta putkeen ja kutsun saa käymällä etukäteen kyseisissä ravitsemusliikeissä, ja pyytämällä sellaisen tiskin takaa. Roosterin kutsu on muuten poikkeuksellisesti tänä vuonna ensimmäistä kertaa henkilökohtainen, mutta Europaan samalla kutsulla pääsee edelleen mukaan myös avéc.

Tavaranvaihtopäivä

Oli mennyt hiukan ohi itseltä, että eilen järjestettiin Ympäristötietokeskus Moreeniassa tavaranvaihtopäivä. Kaikeksi onneksi minulla ei ollut sunnuntaille mitään suunniteltuja menoja etukäteen, joten bongattuani tästä jutun Aamulehdestä, ehdin vielä hyvin paikan päälle.

Moreenia sijaitsee yhdessä Tampereen tunnetuimmista paikoista, Tammerkosken kansallismaisemassa kaikista valokuvistakin tutun vesiputouksen kohdalla patosillalla. Rakennus tunnetaankin paremmin keskiputouksen voimalaitoksena, jossa kosken pauhusta tuotettiin aikanaan sähkövoimaa kaupungin tarpeisiin.

En ollut koskaan aiemmin päätynyt vierailemaan rakennuksessa, joten itseäni kiinnosti ehkä enemmän juurikin tuo tila, kuin tavaranvaihto. Mitään kun en ajatellut tarvitsevani, mutta pidin tietysti silmät avoinna, mikäli jotakin kiinnostavaa olisin sieltä bongannut. Pääsin kuitenkin muutamasta tarpeettomasta tavarasta eroon, ja esimerkiksi Applen hdmi-piuha, joka kävi tarpeettomaksi päivittäessäni puhelimeni kesällä uudempaan, meni heti tarvekäyttöön tavaroita luovuttaessani. Myös pari laturia ja Canonin objektiivin vastavalosuojusta tuli laitettua kiertoon. Kaikkein kiehtovinta tälläiselle teknologianörtille olivat kuitenkin nuo vanhat mittarit ja kytkimet :)

Viimeinen keikka

Alkuviikosta postissa saapui myös vihdoin odottelemani PMMP:n Viimeinen keikka Blu-ray. Virallinen julkaisupäivä oli jo 14.11 ja tilauksen olin tehnyt jo aikaa sitten, kuten kerroin aiemmassa aiheeseen liittyvässä postauksessani. CDON vain mokasi tämänkin lähetyksen, ja sain sen myöhässä.

Olen nyt ollut pettynyt puljun toimintaan jo toistamiseen lyhyen ajan sisällä, sillä vain muutama viikko aiemmin tekemäni levytilauskin jäi tulematta, sillä myynnissä ollutta tuotetta ei yllättäen löytynytkään varastosta, ja he peruivat tilaukseni. Mutta onneksi tämä sentään tuli, joten asiaan!

PMMP siis heitti kaksi lopetuskeikkaa reilu vuosi sitten syksyllä Helsingin jäähallissa, joista jälkimmäinen päätyi kokonaisuudessaan tälle julkaisulle. Ja miten huikea lopetus bändin upealle kymmenvuotiselle uralla se onkaan. Ekstroista ei juurikaan ole mitään mainitsemisen arvoista, mutta itse keikka on liki kolmetuntinen, ja sisältää 28 biisiä välispiikkeineen. Läpileikkaus bändin koko uralta yhden illan aikana. Itselleni viimeiseksi keikkakokemukseksi jäi ikävä kyllä Pakkahuoneen show reilu kaksi vuotta sitten kesällä, mutta onneksi muistot säilyvät, ja matkan varrelta hyllyyn on tarttunut kaksi kirjaa ja tämän levyn lisäksi myös loistava DVD.

Kiitos Paulalle, Miralle, Mikolle, Juholle, Heikille ja Jorille kaikista hienoista hetkistä!

Homostelua

Legendaarinen, Helsingissä vuodesta 1926 saakka sijainnut Postimuseo joutui etsimään uutta paikkaa, ja siirtyi lopulta tänä syksynä ehkä hieman yllättäenkin Tampereelle. Museokeskus Vapriikista kuitenkin löytyi sille sopivat tilat, joten mikä ettei. Jälleen jotakin kiinnostavaa ja uutta Tampereen matkailua edistämään.

Itselläni oli ollut tarkoitus mennä katsomaan Salaisuuksin suljettu – kirjeiden Tom of Finland -näyttelyä jo alkusyksystä lähtien, mutta en ollut vain löytänyt sopivaa ajankohtaa sille aiemmin. Mutta viime sunnuntaina August von Trappessa käytyämme, suuntasimme myös Tampellan tehdasmiljöötä, ja Vapriikkia kohti.

Tom of Finland, oikealta nimeltään Touko Laaksonenhan oli jo elinaikanaan tunnettu homoeroottisista piirroksistaan. Laaksosen töissä miehisissä ammateissa olevat miehet esittäytyvät erittäin ikonisen voimakkaina hahmoina, joiden seksuaalisuus on jopa poikkeuksellisen läpitunkevaa. Postimuseoon näyttely päätyi luonnollisesti siitä syystä, koska Posti toi markkinoille taiteilijaa kunnioittavan postimerkkisarjan tänä syksynä. Lehdistö joka puolella kohusi, kun tiedote asiasta levisi rajusti ympäri maailman viime keväänä. Sen lisäksi, että keskustelua käytiin koko kevät kotimaisessa mediassa, ja paheksuvia kommentteja sateli joka suunnasta, merkkien kysyntä ylitti kaikki odotukset ja niitä tilattiin myös Suomen ulkopuolelle 178 maahan. Tom of Finland -kuvia julkaistiin tämän myötä myöskin postikortteina.

Näyttely lunasti kaikki odotukseni, ja enemmän. Olin ennalta varautunut siihen, että siinä painoarvo olisi enemmänkin juuri näissä uusissa postimerkeissä, olihan kyseessä kuitenkin Postimuseo, mutta se syväluotasikin hienolla tavalla koko Laaksosen elämää syntymästä kuolemaan. Me tosin katsoimme sen "vahingossa" väärinpäin, mutta mitäpä tuosta. Erityisen sisältörikkaaksi näyttelyn teki hänen, sekä sisarustensa ja ystäviensä välinen kirjeenvaihto kuuden vuosikymmenen ajalta. Juuri noiden kirjeiden avulla näiden töiden tekijästä sai muodostettua kokonaisvaltaisemman henkilökuvan. Taiteilija ei ollut lainkaan niin brutaali, millaisen kuvan hänen taiteensa saattaa luoda, vaan lämminhenkinen ja sydämellinen aito ihminen.

Suosittelen ehdottomasti käymään katsomassa tämän, mikäli olette Tampereella ja aihepiiri kiinnostaa. Lippu maksaa 10€, mutta samalla sisäänpääsymaksulla pääsee kaikkiin muihinkin Vapriikin näyttelyihin. Salaisuuksin suljettu on esillä maaliskuuhun 2015 saakka. Lisäksi me tutustuimme vanhojen näyttelyiden lisäksi myös Postimuseon Viestinviejät -näyttelyyn sekä 60-luvun pukeutumisnostalgiaa tihkuvaan Revontuli -näyttelyyn.

Asian vierestä mainittakoon muuten vielä, että Helsingin Sanomat uutisoi juuri tällä viikolla, että nyt myös Finlayson lanseeraa sisustustekstiileihinsä Tom of Finland -malliston. Voi sitä paheksunnan määrää, minkä tämäkin taas aiheuttaa. Tuotteet ovat jo nyt tilattavissa Finlaysonin verkkokaupassa. Siitä lahjavinkkiä pukinkonttiin, tai jos vain itse haluaa mennä homojen kanssa samoihin vällyihin :)

Pieni pala Belgiaa Tampereella

Kun luin ensi kertaa viime talvena, että Tampereen keskeisimmillä paikoilla Tammerkoski -maisemassa Koskipuistossa sijaitseva vanha Verkatehtaan konttorirakennus oli myyty ravintolakäyttöön, olin asiasta varovaisen innostunut. Juuri sellaista käyttöä tälle arvokkaalle vanhalle rakennukselle olin toivonut jo pitkään. Talossa olivat kuitenkin majailleet mielestäni jo pidemmän aikaa talon arvokkuudelle sopimattomat vuokralaiset.

Rakennuksen sijainti on ideaalinen aivan Hämeensillan kupeessa, eikä sen koristeellista kaupungin teollisuushistorialle ominaista punatiilistä julkisivua voikaan olla huomaamatta, kun keskustassa liikkuu. Olen monesti puhunut, ja kirjoittanut täälläkin tämän alueen entisestä upeudesta, siitä millainen se olisi voinutkaan olla, mikäli kaikki tehdasrakennukset olisi säilytetty, ja Koskikeskusta ja Hotelli Ilvestä ei olisi koskaan rakennettu. Linkkaamani alkuperäisen postauksen kuva on näemmä hävinnyt Facebookista, mutta latasin sen vihdoin omaan palvelintilaan, ja täältä voi nähdä, millainen paikka kyseessä on ollut. Nyt noista vanhan Verkatehtaan rakennuksista on enää jäljellä tämän ravintolarakennuksen lisäksi vain entinen värjäämörakennus aivan kosken partaalla. Siinä toimii Käsi- ja taideteollisuuskeskus Verkaranta.

Toisaalta pienenä henkilökohtaisena pelkona tässä talokaupassa oli, että näin hienoon konttorirakennukseen perustettaisiin ravintola, joka olisi oman budjettini ulkopuolella. Kun kuitenkin selvisi, että sen osti Restamax, saatoin ottaa hiukan rennommin. Tosin tämän jälkeen julkistettiin Hans Välimäen ja Restamaxin yhteistyön tuloksena syntynyt uusi sisaryhtiö Gastromax, joka nosti melko paljon ketjun profiilia. Uuden yhteistyön hedelmiä on saatu Tampereellakin nauttia jo aiemmin Masu Asian Bistrossa, jossa itsekin kävin kesällä. Helsinkiin Hans on perustanut tänä vuonna uudet ravintolat Välimäen ja Rikhardsin, joista myös jälkimmäinen on tälläinen rennompi pubihenkinen paikka.

Oli siis odotettavissa, että juuri näitä ravintolatiloja tulee operoimaan nimenomaan Gastromax, ja niin myös kävi. Kesällä kuulin, että luvassa on belgialainen bistro ja pubi, joka kuulosti oikein kiinnostavalta. Ja kun sitten syksy vierähti hieman ohimennen tuossa, aukesi August von Trappe itsellenikin hieman yllättäen jo viime viikolla. Onneksi huomasin tilanteen Kipparin Morsiamen Instagramista, joten saman tien aloin miettiä sopivaa päivää, jotta itsekin pääsisin sinne tutustumaan mahdollisimman tuoreeltaan.

Rakennuksen tilat on jaettu kätevästi puoliksi siten, että kumpikaan ravintolan puoliskoista ei ole riippuvainen toisen aukiolosta. Näin oli myös viime sunnuntaina, jolloin kävimme paikan testaamassa. Ruokapuoli on avoinna sunnuntaisin ainoastaan klo 11-16, mutta pubi jatkoi puolille öin. Myös pubista saa kuitenkin purtavaa suppeammalta listalta, esimerkiksi monenlaisia snäcksejä.

Upeinta täällä on ehdottomasti sisustus, jossa vanhaa rakennusta on kunnioitettu viimeisen päälle. Tiiliseinää on jätetty esiin paljon, ja koska rakennus on arkkitehtonisesti mielenkiintoinen, näkyy se myös monenlaisina kiehtovina yksityiskohtina ja soppina, etenkin juuri pubin puolella. Sisustuksen on suunnitellut Jaana Ekman, joka on vastannut myös Masun interiööristä, ja kieltämättä jonkin verran yhteistä näissä oli, kuitenkin siten, että Augustissa näkyy selvä mannermaisuus. Vaikka en ole koskaan Belgiassa käynytkään, on Keski-Euroopassa muuten matkailtuani helppo kuvitella siellä tälläisiä paikkoja olevan.

















August von Trappen ruokalista on kunnianhimoisen laaja, ja sunnuntaille sitä olikin hieman supistettu, ilmeisesti lyhyestä aukiolosta johtuen. Laaja lista saattaa muodostua joskus ravintolalle ongelmaksi, kun vaihtoehtoja on liikaa. Toisaalta myös asiakkaan näkökulmasta laaja lista aiheuttaa täällä runsaudenpulan, sillä kaikkea tekisi takuulla mieli maistaa, sen verran herkulliselta tämän paikan ruuat paperilla näyttävät. Belgialaiset vaikutteet ovat listalla ilmeisiä, ja esimerkiksi belgian perunoiksi kutsuttuja frittejä on usean ruuan lisukkeena, kuten myöskin sinisimpukoita, joita on moneen lähtöön.

Itse olin kylläkin jo valinnut ennakkoon, mitä haluan juuri ensimmäisenä kokeilla, joten valinta oli sikäli helppo. Olin kesällä maistanut Tampere Food Festillä niin taivaallisia fish 'n' chipsejä Fisu & Ranet kojulla, että heti kun jokin ravintola tätä yhtä lempiannoksistani tarjoaa, piti sitä kokeilla. Ja vaikka von Trappen kala-annos ei ihan onnistunut samalla tavalla säväyttämään, oli se ehdottomasti paras Tampereella ravintolassa saamani annos sen jälkeen, kun Ruby & Fellas poisti omansa listaltaan. Makupalettia täydentämään oli tarjolla vielä pieni kupponen mallasviinietikkaa, sekä taivaallisen hyvää remouladea. Myös grillattu suolasitruuna oli erilainen lisä annokseen. Ainoastaan kala kaipasi hieman enemmän suolaa, mutta sen lisääminen onnistuu toki itseltäkin. Nälkä lähti, ja itselleni se on tärkeää ravintolassa asioidessani. Pientä haparointia oli kuitenkin havaittavissa, sillä toinen annoksista ei täysin vastannut listassa kuvattua, mutta tämä saattaa mennä ihan alkukankeudenkin piikkiin.

Tämä toinen erittäin herkulliselta kuulostava annos, ja myös leipäversiona omiin suosikkiruokiini lukeutuva wohveli Skagen oli kuitenkin jo pöytään saapuessaan selkeä pettymys nimenomaan kokonsa puolesta. Belgialainen vohveli ei ollut edes kokonaan rapumassan peitossa, ja mainittua muikunmätiä oli ainoastaan parin teelusikallisen verran. Lisäksi listan mukaan annokseen tulee keitetty kananmuna, mutta tähän oli vaihdettu kuitenkin uppomuna. Myös punasipuli oli annoksessa pehmeäksi marinoituna ja Skagen -tahnaan sekoitettuna. Tässä se kuitenkin toimisi raakana paremmin ja toisi hieman enemmän kaivattua suutuntumaa. Tämän kokoisen annoksen hintana 15 euroa olisi sopivampi, mutta 24,50€ oli tuosta vain hieman alkupalaa suuremmasta pääruoka-annoksesta meistä molemmista selvästi liikaa.

Olimme ottaneet seuralaiseni kanssa vieläpä alkupaloiksi ison etanapannun puoliksi, ja silti hänelle jäi alkupalan ja pääruuan jälkeen nälkä. Vitsailimmekin, että tässä meinaa nyt klassinen "Mäkkärin kautta kotiin" toteutua. Me tosin valitsimme Mäkkärin asemesta päivän toiseksi ruokapaikaksi turvallisen varman 2h+k Baarin, jossa se nälkä lopultakin lähti :) Itsekin testasin samalla vielä ensimmäistä kertaa paikan siivet, jotka olivat aivan todella loistavia, mutta siitä toisella kertaa enemmän!

Vaikka esitän tässä arviossa asiat siten, kuin ne ovat, ja en mielelläni kirjoita mistään näin kriittisesti, haluan kuitenkin korostaa, että myös Augustissa maut olivat kuitenkin kohdallaan. Skagen wohvelissakaan ei sen puolesta ollut mitään vikaa, mutta luonnollisesti tälläisestä jää päällimmäisenä mieleen lievä pettymys. Omat fish 'n' chipsini tosiaan olivat kuitenkin täyttävä annos, joten pääruuissa kokoerot tuntuvat vaihtelevan melko lailla laidasta laitaan. Mikäli kaipaat siis tuhtia purtavaa, kannattaa tarjoilijalta ainakin varmistaa annoskoko etukäteen.

Ei tätä paikkaa kannata silti ohittaa, vaikka yksi kokeilemamme annos pettymys olikin. Myös palvelu oli erittäin ystävällistä ja hyvää paikan päällä. Annoin palautetta kuitenkin ravintolaan mieluummin sähköisesti ja myös itse aion käydä täällä kaikesta huolimatta uudelleenkin maistelemassa muita annoksia.









EDIT 28.1.2015: Kävin taannoin syömässä täällä uudelleen sunnuntaina, sillä olin lukenut 365 Days with Ida -blogista arvion aivan erilaisesta brunssista, mitä itse ensimmäisellä kerralla söimme, ja mitä tämän alkuperäisen kirjoituksen sisältö antaa ymmärtää. Suuri kiitos Augustin ravintolapäällikölle, joka otti reklamaationi tosissaan ja kutsui minut uudelleen syömään.

Oma aiempi käyntimme, josta kirjoitus on alunperin tehty, ajoittui ravintolan ensimmäiseen aukiolosunnuntaihin, ja brunssin tyyli haki silloin vielä paikkaansa. Nyt tarjolla on huomattavasti paremmin rahalle vastinetta, sillä kiinteään 27,90€ hintaan saa valita kolmesta eri hintaryhmästä yhden annoksen, ja näin siis saa todella kasattua eteensä kolmen ruokalajin aterian. Itse otin nyt alkuun tuon Skagen-vohvelin, pääruuaksi Winkkarin ja jälkiruuaksi Chocolat pot de Créme -suklaavanukkaan (kuva täällä). Jokainen annos hipoi täydellisyyttä, Skagen oli loistava, Winkkari oli tehty vasikanlihaan, perunapyree samettista ja voi maistui siinä vahvasti. Vaikka kyseessä on hyvin tavanomainen, itse jopa huoltoasemaruuaksi mieltämäni annos, oli se paras koskaan syömäni wieninleike. Myös jälkiruoka oli yksi parhaista missään syömistäni.

Nyt todella nautin ruuasta, ja asiaan tietysti vaikuttaa se, että se oli myös hinnoiteltu järkevästi. Vaikka itse emme tällä kertaa ruuasta joutuneetkaan maksamaan, voin tällä kokemuksella aivan vilpittömästi suositella sunnuntaibrunssia entistä enemmän, ja itsekin haluan mennä tänne nimenomaan uudelleen brunssille!

Lättyjä, lettuja, ohukaisia

Ravintolapäivän aamu valkeni koleana ja tuulisena, ei yhtään sellaisena päivänä, jolloin tekee mieli turhan paljon hengailla ulkosalla. Juuri ilmat ovat vaikuttaneet omalta osaltani siihen, että en oikein näe tätä neljän päivän ympärivuotista kiertoa tarpeellisena. Etenkään sormin syötävän ruuan nauttiminen talviaikaan ulkona ihan oikeasti ei ole kovinkaan mieluista.

Me aloitimme päivän Laukontorilta, jossa onneksi olimme ensimmäisten joukossa kärkkymässä La Negritan herkullisia meksikolaisia annoksia. Valinnan varaa riitti kyllä, sillä tarjolla oli gorditaksia ja quesadilloja, molempia useilla eri täytteillä. Tietenkin olisi tehnyt mieli maistaa useampia ruokalajeja, mutta satamassa puhalsi tosiaan aika viileä tuuli, ja ruokaa joutui hieman odottelemaan. Oma valintani kohdistui chorizolla täytettyyn gorditakseen, ja pulled porkilla täytettyyn quesadillaan, lättyjä siis nekin. Erityisesti jälkimmäinen oli aivan todella hyvän makuinen, samoin kuin maistamani pieni pala kaverin kasvis-chipotlequesadillasta. Odottelun ja kylmyyden takia kokemus jäi hieman ohueksi, mutta itse ruoka oli siitä huolimatta niin herkullista, että kokemus jäi enemmän positiivisen puolelle. Väittäisin jopa, että nyt syöty ruoka on ehdottomasti yksi parhaita Ravintolapäivä -kokemuksiani makujen puolesta.











Mutta onneksi kuitenkin on myös pop-up mestoja, joiden takia ei tarvitse ulkona värjötellä. Yksi sellainen oli Dream Hostelin tiloihin pystytetty La Moustache - crêpes and french feeling, jossa tarjolla oli suolaisia ja makeita creppejä. Koska olin jo ensimmäisen paikan jälkeen yllättävän täynnä, valitsin itse ainoastaan sitruuna-valkosuklaamoussella täytetyn letun. Sekin oli oikein mainion makuinen. Ja oikeastaan valitsin vain yhden crepin senkin takia, että ajatuksissa kutkutteli hieman tuo Pikku ohukaisela, jota aiemmin jo kehuin. Ja koska se oli vielä sopivan matkan päässä edellisestä, lähdettiin vielä piipahtamaan sielläkin. Sielläkään ei tarvinnut ulkona syödä, vaan paikkana toimi jo entuudestaan tuttu asunto, jossa lämmintä ei ainoastaan ollut pelkkä tunnelma.

Pikkuisten ohukaisten päälle oli vaihtoehtoina jälleen monenlaisia täytevaihtoehtoja, joista neljää erilaista suolaista, ja yhtä makeaa päätyi omallekin lautaselleni. Paahdetulta punajuurelta ja Aura-mousselta odotin eniten, mutta se jätti aika kylmäksi. Sen sijaan chorizo, feta-pinaatti ja etenkin tomaatti-avokado-punasipuli veivät kielen mennessään. Ja kun näitä sai kaksi ohukaista eurolla, ei hintakaan huimannut päätä. Yhteensä kolmella eurolla sain vielä jälkkäriksi yhden boysenmarjahillo-kermavaahto-ohukaisenkin. Näiden jälkeen olinkin sen verran täynnä, että kotiin päästyäni maistuivat pikku päikkärit.

Perjantain Cinemadromen leffoista täytyy myöntää, että Nekromantik oli ihan oikeasti vain läpeensä huono elokuva. En sentään lähtenyt kesken näytöksen pois, kuten muutamat katsojat, mutta olisin hyvin voinut jättää sen näkemättäkin. Onneksi Chuck Norrisin tähdittämä Invasion U.S.A. oli silkkaa parhautta, ja pelasti koko illan, ja enemmänkin! Tänään on myöskin leffapäivä, sillä vuorossa on Christopher Nolanin uusin, eli Interstellar. Yritän pitää odotukset alhaalla siitäkin huolimatta, että tätä on kehuttu jopa Inceptionia paremmaksi, joka on yksi parhaita sci-fi elokuvia koskaan. Paras ainakin sitten 12 Apinan.

Viikon klassikot

Aloitin työviikkoni maanantaina kuuntelemalla Spotifyyn rakentamaani soittolistaa, joka koostuu 80- ja 90-lukujen taitteen, eli oman lapsuuteni klassikoista, ja homma on jatkunut työkoneella ja puhelimessa siitä saakka. Käytännössä listalla on useampia täyspitkiä albumeita näiltä artisteilta, mutta tästä innostuneena päätin postata myös tänne pitkästä aikaa kunnon musiikkivideopostauksen tuon listan parhaimmistosta.

Nostalgiaa mulle tai yleisesti vain aivan helvetin toimivaa poppista, ihan sama, ja mitä kuteita jengillä! Näitä biisejä tuli fiilisteltyä ala-asteella, sekä kotona, koulun discoissa, että musiikkitunnin levyraadeissa. Parhaita klubihittejä tuolta aikakaudelta, olkaa hyvät :)

Meksikolaista ruokaa ja ranskalaista tunnelmaa

Viikonloppuun mahtuu Cinemadrome -festareiden lisäksi myös jälleen Ravintolapäivä, jota vietetään lauantaina ympäri maailman. Mutta Suomestahan koko homma on lähtenyt, ja täällä se aktiivisintakin on. Itse tosin olen jo pidempään kokenut, että pari näitä vuoteen riittäisi, toukokuussa ja elokuussa. Mutta koska ilmat nyt kuitenkin vielä melko kohtuulliset vuodenaikaan nähden ovat, eikä lumimyrskyä ainakaan toistaiseksi vielä lauantaille ole luvattu, lähden ainakin parit paikat testaamaan.

Vaihtoehtoja ei tällä kertaa olekaan aivan yhtä paljon kuin kesällä, mutta takuuvarmasti pitää nyt ainakin mennä La Negritaan Kehräsaareen. Kerroinkin meidän käyneen katsastamassa myyntipisteellä edellisen Ravintolapäivän aikaan, mutta arviolta yli puolen tunnin jono oli liikaa. Toivottavasti tällä kertaa natsaa, ja päästään maistelemaan meksikon herkkuja aamiaiseksi. Postauksen tamales-kuva on otettu La Negritan Facebook -sivuilta. Kyseistä ruokalajia on tiettävästi tarjolla tänäkin lauantaina!

Jälkiruuaksi kelpaavat TAMK:in hotelli- ja ravintola-alan opiskelijoiden creppiravintolan tuotokset ranskalaiseen tapaan. Movemberin teemaan (jota muuten en ensimmäistä kertaa itse nyt vietä) sopien ravintolan nimi on La Moustache, ja se toimii tämän yhden päivän ajan useamman kerran Suomen parhaaksi hostelliksi palkitun Dream Hostelin tiloissa lähellä Sorsapuistoa. Suolaisiakin creppejä on kyllä tarjolla, jos meksikolaisen ruuan jälkeen nälkä vielä jää. Välillä on myöskin kiva päästä sisätiloihinkin syömään tähän vuodenaikaan.

Myös Pikku ohukaisela tekee odotetun paluun Ravintolapäivään, ja mikäli vain napa vielä vetää, siellä voisi käydä. Kokemukset parin vuoden takaa olivat sen verran positiiviset, että tätä olen odottanut jo tässä välissä useampaan kertaan. Ainakaan noita ohukaisia ei ole hinnalla pilattu, eivätkä hinnat ole kahdessa vuodessa nousseet mihinkään - kaksi ohukaista saa edelleen eurolla! Voi kuitenkin olla, että mahan vetoisuus on näiden edellisten paikkojen jälkeen liian rajallinen.

Cinemadrom9 Goes To Hell

Nyt tulevana viikonloppuna tarjolla on jälleen monenlaista aktiviteettia. Roskaelokuvien ystäville herkkua tarjoilee syksyn Cinemadrome (yhdeksäs laatuaan), jonka järjestävät Pirkanmaan elokuvakeskus ja Trash Video yhteistyössä Night Visions Ry:n, Cinemaren ja Iik! -kauhuelokuvafestivaalin kanssa.

Niagaran perjantain ja lauantai-illan täyttävät toki monet muutkin, kuin vain roskaelokuvat. Ohjelmistossa on luvassa mm. kasariklassikoita Predatorista The Beyondiin, mutta pääpaino on kuitenkin harvinaisemmilla teoksilla. Itse en harmillisesti pääse juuri lauantain festarointeihin, sillä luvassa olisi ollut enemmän tekemistä jo muutenkin, mihin yksi ihminen pystyy. Jouduin mm. skippaamaan työpaikan pikkujoulutkin samasta syystä.

Perjantaina kuitenkin ehtii, joten mennään katsomaan suhteellisen häiriintynyt klassikko Nekromantik, joka kertoo miehen, naisen ja mätänevän ruumiin rakkaustarinan. Kyseinen elokuva on aikanaan kielletty lähes joka maassa, myös Suomessa. Johtuen tästä se on saavuttanut omanlaisensa kulttistatuksen, sillä se levisi aikanaan videonauhurista toiseen elokuvaharrastajien kesken. Nyt screenillä nähtävä elokuvakin on yhtä lailla VHS-kopio, joten heikkoa laatua on takuulla luvassa joka suhteessa. Saa nähdä, ylittääkö tämä elokuva jopa oman makuni rajat, joskus pitää uskaltaa testata itseään.

Heti Nekromantikin jälkeen näytetään kaikkien actionsankareiden isän, eli Chuck Norrisin tähdittämä Invasion U.S.A., joka on takuulla tiukkaakin tiukempaa mättöä. Enää samanlaisia elokuvia ei oikein tehdä, mutta juuri tälläisten ansiosta nykyään on olemassa esimerkiksi The Expendables -elokuvasarja. Tässä elokuvassa mies pysäyttää laajamittaisen terroristihyökkäyksen USA:n maaperälle - käytännössä yksin tietysti, kuinkas muuten!

Väistämätön loppu

Bloginko? Vaikka viime aikoina olen pitkästä aikaa ollut kahden vaiheilla bloggaamisen mielekkyyden kanssa, ei siitä kuitenkaan ole kyse tällä kertaa :)

Kesällä Flow Festivalilla kaikkien aikojen keikan vetäneeltä Röyksoppilta ilmestyi nimittäin juuri viides albumi, jonka nimi on 'The Inevitable End'. Bändi kuvailee virallisessa tiedotteessaan, että kyseessä on ennemminkin kuuntelu- kuin tanssialbumi. Itselleni tämän lausunnon taustat eivät aivan täysin ole auenneet, sillä eihän Röyksopp ennenkään mitään perustanssimusiikkia joitakin yksittäisiä kappaleita lukuunottamatta ole ollut. Eikä tämä levy linjaltaan mitenkään erityisen paljon niistä poikkea. Itseasiassa tanssiraitoja on mielestäni ehkä jopa keskimäärin entistä enemmän :)

Jopa ennakkoon 'Do It Again EP':llä ensin kuullusta rauhallisesta 'Monument':ista on albumille saatu huomattavasti tanssittavampi, erittäin Ranskadisko-vaikutteinen versio, ja levyltä kuitenkin löytyy monia noista aiemmin tutuksi tulleista kappaleista. Tosin tälle kaikelle vastapainona tuon edellisen EP:n nimiraidasta on saatu kuorittua melko pliisu versio. Paljon rouheamman ja rosoisemman kuuloista tämä levy silti äänimaailmaltaan on verrattuna vanhempaan tuotantoon, mutta toisaalta lähes jokaisessa biisissä on vierailevia laulajia tuomassa niihin pehmeyttä - Robyn nyt luonnollisesti, samoin luottolaulajansa Susanne Sundfør, mutta tällä kertaa myös uusi tuttavuus Jamie Irrepressible. Pakko on myös heti mainita, että levyltä löytyy Susannen laulamana tuo mieletön 'Running To The Sea', joka yksinäänkin on yksi bändin uran kovimpiin lukeutuvia kappaleita!

Vaan kova on myös levyn ensimmäinen kylmät väreet nostattava raita 'Sordid Affair', joka kuultiin jo hikisessä Blue Tentissä, samoin kuin edellä mainittukin elokuussa, mutta on se vain todella upea sävellys. Myös Jamie vakuuttaa allekirjoittaneen heti ensimmäisessä 'You Know I Have To Go' kappaleessaan, se kun muistuttaa tyylillisesti hieman 80-luvun Pet Shop Boys -slovareita. Yleisesti ottaen nämä edellämainitun herran laulamat kappaleet tuovat eniten esille uudenlaista Röyksoppia, ja myös esimerkiksi 'Compulsion' toimii kaikessa juustoisen 80-lukulaisessa syntikkamaalailussaan. Miehen tutuin raita lienee kuitenkin levyn lopettava 'Something In My Heart', joka sekin nousee korkealle Bergen ja Brundtlandin tuotannossa.

Ja kyllähän niitä rauhallisiakin biisejä löytyy. Sellaisia ovat 'Rong', levyn loppupuolen jousiraita 'Oh No', sekä jälleen erään 80-luvun suosikkini, Kitaron mieleen tuova sinfonisen mahtipontinen 'Coupe de Grace' ja pehmeän lempeä 'Caramel Afternoon'. Lisäksi on muutamia rauhallisia, ja silti tanssittavia raitoja.

Pasta homma

Montakohan erilaista sananmuunnosta pystyn vielä keksimään pasta-aiheisille postauksilleni? :)

Mutta fakta on, että olen tänä syksynä jotenkin ollut tavallista enemmän hulluna pastaruokiin, siis nimenomaan itse tehtynä. Sen lisäksi, että olen tehnyt sitä itse, osallistuin myös työpaikan Italialaiseen iltaan Villa Sofiassa. En kuitenkaan käytännössä koskaan syö ravintolassa pastaa, sillä se ei vain yleensä ole kovinkaan kummoista, tai ainakaan lähellekään yhtä hyvää kuin kotona tehty. Omassa pastatrendissä kovin piikki on ollut kaikessa yksinkertaisuudessaan lempipasta-annokseni, jonka valmistaminen on kasvanut viime kuukausina määrällisesti eksponentiaalisesti. Siihen ei tarvitse mitään muuta, kuin hyvän perusraaka-aineen, oli se sitten kuiva- tai tuorepastaa, parmesania, voita, Herbamarea ja mustapippuria. Olen syönyt tuollaisia annoksia varmaankin lähes pari kertaa viikossa jo pidemmän aikaa.

Olen kuitenkin myös kokkaillut monipuolisempiakin lisukkeita pastalle, joista toisesta eilen mainitsinkin. Tein nimittäin pitkästä aikaa kunnon tomaatti-valkoviinikastikkeen hitaasti hauduttamalla. Se oli myös hyvin yksinkertainen, mutta maistuvat lisuke pastalle. Siihen tuli vain sipulia, valkosipulia, pari pientä kuivattua chiliä, purkki someuskottavaa Mutti -soosia, muutama desi valkoviiniä, sekä suolaa, sokeria ja mustapippuria. Seos sai porista kaikessa rauhassa kolmisen tuntia, lisäsin ainostaan kevyesti pintapaistetut itse tehdyt lihapullat sekaan aikaisessa vaiheessa. Ja hyvää oli, söin tätä eilen kahdesti, ja sitä jäi vielä tälle päivälle evääksikin.

Mitä aiempiin syksyn pastakokeiluihin tulee, olen tehnyt hieman samalla idealla bolognesen, jossa korvasin parmesanin manchegolla ja käytin kastikkeessa myös tuoretta korianteria. Mielenkiintoinen, mutta yllättävän toimiva kombo! Lisäksi viimeksi Helsingissä käydessäni tuorepastan kumppaniksi paistettiin nopeasti vain tuoretta tomaattia ja valkosipulia. Kuten nyt näille lihapullillenikin, sille valikoitui silloin lisukkeeksi pinjansiemenet.

Pasta on siinä mielessä kiitollinen ruoka, että hyvä annos on äärimmäisen helppo tehdä - kunhan pitää huolen, että ei keitä pastaa yli, ja käyttää tarpeeksi laadukkaita raaka-aineita. Nokkelimmat pokkelimmat tietysti tekevät pastansakin itse, mutta minulta ei siihen välttämättä riittäisi mielenkiintoa. Yksi tärkeimmistä asioista on varmastikin myös hyvä parmesan -juusto, ja sitä pitää olla reilusti. Paras lopputulos tulee tietysti lisäämällä annokseen myös reilusti tuoreita yrttejä ennen tarjoilua. Tällä kertaa mulla ei ollut mitään yrttiä käytettävissä, ja käytin loput persiljatkin lauantain pasta-annokseen, josta myös löytyy kuva Instagramistani, kuten edellisistäkin, mutta tietenkin erityisesti basilika ja rucola sopivat pastan kanssa mainiosti. Muitakin voi kokeilla rohkeasti!