Musiikin kansainvälinen kieli

Kuukausi vaihtui, ja toi mukanaan hauskan yhteisöllisen levyharrastajia yhdistävän teemakuukauden, Levyhyllylokakuun. Homman tarkoituksena on palata levyhyllyn äärelle ja ottaa joka päivä käteen vähintään yksi cd/lp -levy, joka on hautautunut lukuisten kuuntelemattomien levyjen joukkoon, ja unohtaa digitaalinen formaatti.

No, itse en luonnollisesti aivan tule Spotifyä unohtamaan, mutta otan tapahtumaan kyllä osaa, ja olenkin jo molempina iltoina kaivellut vinyylilaariani läpi. Keskiviikkona soi Simple Minds ja Tears of Fears, eilen Diana Ross ja useat eri 80-luvun Smash -hittikokoelmat. Mutta koska Spotify kuitenkin mahdollistaa uuden musiikin kuuntelun, arvioin tässä jotakin tuoretta, jota mulla ei fyysisessä formaatissa ole.

Lontoolainen tiskijukka Tom Mundell soittaa levyjä ja tekee musiikkia nimellä Metrik. Miehen tyyli on drum'n'bass, ja levyjä hän on julkaissut eri levy-yhtiöiden kautta jo vuodesta 2007. Debyyttilevy sai kuitenkin odottaa tänne saakka, ja on tulosta pari vuotta sitten yhden genren suurimmista, Hospital Recordsin kanssa solmitusta diilistä.



Uutukainen on omassa tyylilajissaan aivan priimaa, olkoonkin, että sitä leimaa läpi levyn rumputyöskentely, joka ei suurimmassa osassa aivan täysin allekirjoittanutta miellytä. Kuitenkin nyt 'Universal Languagea' useamman kerran kuunnelleena olen alkanut lämpiämään kokonaisuudelle enemmän ja enemmän. Ennen kaikkea levy on täynnä toinen toistaan kauniimpia ja maalailevampia euforiaa tuottavia melodisia kappaleita upein vokaaliosuuksien saattelemana. Tämän myötä on helppo kuulla Mundellin rakkaus 80-luvun syntikkamusiikkiin, meillä on nimittäin tässä suhteessa aika paljon yhteistä :)

Omia suosikkejani albumilla ovat mm. 'Want My Love' upean Elisabeth Troyn kanssa, 'Starchaser', jossa mukana on Rocky Nti huikeine synabassolinjoineen ja massiivinen selkäpiihin menevä 'Believe'. 'Infinity' on aivan ykkössuosikkini 'Borealiksen' kanssa, ja sikälikin ainutkertaisia levyllä, sillä näissä rumpusaundit eivät itseäni ärsytä tuon 'Want My Loven' ja kuin suoraan vuoteen 1994 aikamatkan tekevän 'Make the Floor Burnin' lisäksi. Myös 'Reykjavik' on upeaa musiikillista sielunmaisemaa. Ja juuri kun luulee levyn päättyvän hienoon 'Dream Sequenceen', lävähtää vielä viimeinen encore, 'Freefall' Reija Leen laulamana.

Tyylillisesti tämä on mulle hieman liikaa kuitenkin siellä popimmalla puolella, mitä rumpubassoon tulee, mutta sellaisenaan kyllä aivan jäätävän kova lätty. Päätä itse, alta löytyy previkoita ja kokonaisia biisejä YouTubesta, ja levynkannesta klikkaamalla pääsee Spotifyyn kuuntelemaan koko älppärin.