Valkoisia naisia ja mustia koskettimia

Mainitsinkin jo eilen alkuviikon hyvistä levyjulkaisuista. Maanantaina kun ilmestyi Foxesin levyn lisäksi myöskin Chromeon uusin albumi 'White Women'. Tämä bändi jos joku, on tehnyt pitkän linjan pioneerityötä kasarisaundin ylläpitämisessä, heitä voisi kutsua vaikkapa synafunkin sanansaattajiksi.

Ja uusi levy mielestäni liikkuu vielä entistäkin enemmän synteettisen saundin maailmassa mitä aiemmat. Orgaanista funkkiskittaa monesta biisistä löydy, lukuunottamatta jo ennakkoon kuultua enemmän 70-luvulta lainaavaa 'Over Your Shoulderia', jonka on kehuttu olevan jopa Daft Punkin 'Random Access Memoryn' raitoja parempaa. Toisaalta, vaikka Chromeon matsku on ehdottoman autenttista, ja ehkä monipuolisempaa, ovat esimerkiksi viime vuoden parhaisiin levyihin lukeutuneen venäläisen Tesla Boyn biisit vieläkin parempia.





Viikon sisään on ehtinyt myöskin ilmestyä The Black Keysin albumi 'Turn Blue', tarkalleen ottaen viime perjantaina, mutta sitä ei harmillisesti Spotifystä löydy. Eikä varmasti ole tulossakaan, sillä edellistä 'El Caminoakaan' siellä ei ole. Sen sijaan Groovesharkista tuo ainakin vielä löytyy.

Kuten kommentoin jo edellisessä The Black Keys -postauksessanikin, on tällä levyllä selkeästi enemmän sellaista hippikauden tunnelmaa. Osa levyn ns. hempeämmistä biiseistä on yllättävänkin herkän kuuloista tältä bändiltä, heti levyn ensimmäisestä raidasta 'Weight of Lovesta' lähtien. Minulle tulee levyn biiseistä hetkittäin mielleyhtymiä jopa jonnekin Eaglesin ja Airin suuntaan. 'In Our Prime' taas kuulostaa jo paikoin melkein Jimi Hendrixiltä. Ihan kiva liva, mutta suuria tunteita tämä albumi ei kuitenkaan allekirjoittaneessa saanut aikaan, ehkä juuri sen takia, että en ole suuremmin 60-luvun musiikin perään. Do the hippie shake, if you wish!