Back to Kallio and then some

Kuten tarkkasilmäisimmät ovat saattaneet jo eilen huomata Instagramista, lähdin viettämään talvilomapäivääni Helsinkiin, ja suuntakin oli paria poikkeusta lukuunottamatta selvä - halusin palata takaisin Kallioon, jossa en ollut ehtinyt käydä sitten toissakesäisen Helsinki-viikkoni.

Ilmat eivät tällä kertaa olleet ihan samaa luokkaa, mutta sain olla onnekas kun koko päivänä ei kuitenkaan satanut. Ensisijaisesti yhdistin Kallio-ekskursiooni kuitenkin kulinaristisia nautintoja, ja visiittejä monenlaisiin kivoihin paikkoihin, joista onkin tulossa kokonainen sarja lyhyitä postauksia. Kunhan saan kaikki kuvat jäsenneltyä, ja tekstit niihin kirjoiteltua.

Niitä odotellessa tässä kuvia minulle joistakin Helsingin mieluisimmista paikoista. Otin aamulla bussin Puu-Vallilaan, tuohon Helsingin Pispalaan, ja aloitin kävelyn Kallion ja Kruunuhaan kautta kohti Kaartinkaupunkia. Illalla junassa kotiin päin tullessa huomasi ensimmäisen kerran, että käveltyä oli tullut. Punavuori ja Eira jäivät tältä reissulta käymättä, mutta ehkä sinnekin sitten jossain vaiheessa. Toisaalta, miksi mennä, kun Kallio on kuitenkin mulle se ykköskaupunginosa Helsingissä. Ei siitä mihinkään pääse. "Kalliossa on hyvä olla, Töölössä on tyhmä olla. Kalliossa on aina hauskempaa ja enemmän paikkoja harrastaa. -Kari Aalto"

Helsinkiläisille näillä kuvilla ei varmasti ole juurikaan mitään annettavaa, mutta muille ehkä.

Vanhankoulun elvytystä

Oijoijoi! Sarjassa jospa vain olisin bongannut tämänkin levyn aikaisemmin, olisi se ehdottomasti yltänyt itselläni viime vuoden parhaiden levyjen TOP 10:n.

Olin kyllä hyvin perillä muutamasta brittiläisen Chase & Statuksen hittibiisistä, kuten erityisesti tuosta aivan loistavasta 'Count On Me':stä, joka on varmasti paras esimerkki siitä, miten nykypäivän tuotantostandardeilla pystytään luomaan uudelleen 90-luvun alun äänimaailmaa uusiksi. Kyseinen biisi muutaman muunkin tämän duon kappaleen ohella on vain silkkaa parhautta. Juuri tätä saundia itsekin yritettiin vielä tuossa vajaa kymmenen vuotta sitten tuoda takaisin oman Nervous+Anxious projektin kautta. Useampia vinyylijulkaisuja, sekä pari omakustannetta ehdittiinkin julkaista, mutta ilmeisesti oltiin hieman liian ajoissa sen kanssa, ja koko revival homma jäi pienen, lähinnä englantilaisen harrastajaporukan kuriositeetiksi.

Myös Manix, eli Marc Clair, joka on yleisesti tunnetumpi 4 Hero kokoonpanosta, julkaisi viime vuonna revival -lätyn 'Living In The Past'. Mutta vaikka se mukava nostalgiamatka olikin omiin teinivuosiini, jolloin itsekin Manixia diggailin, niin ei se ihan vakuuttanut Chase & Statuksen tapaan. Tuo levy kun kuulosti juuri samalta, kuin se olisi kuulostanut vuonna 1992, eikä biiseissä ole tapahtunut minkäänlaista kehitystä.

Siinä mielessä herrat Milton & Kennard ovat tuoneet tuon ajan musiikin upeasti takaisin tanssilattioille, vaikka eivät olleetkaan mukana silloin ensiaallossa, tuomalla samat ideat uuden tekniikan avittamana nykypäivään. Bongasin tosiaan tämän levyn vasta pari viikkoa sitten, sillä en ollut edes ajatellut, että heiltä on täyspitkä tullut. Saati, että sen Spotifyssä pääsisi kuuntelemaan. Nyt olen kuunnellut sen läpi jo lähemmäs 10 kertaa.

Koko 'Brand New Machine' on kunnianosoitus 90-luvun brittiläiselle konemusiikille, ja sisältää monenlaisia elementtejä ja genrejä aina popimmasta housemusiikista 2-stepin breakbeatin ja drum'n'bassin kautta hiphopiin ja triphopiin. Eli eivät kaikki biisit läheskään ole samanlaisia kuin nämä YouTubesta valitsemani videot. Spotifyssä tarjolla on jälleen levyn Deluxe -versio, jossa on myöskin muutamia ekstraraitoja, lähinnä remiksejä. Tälläisissä nostalgiapärinöissä tämä levy toimii, ja todella väkevästi toimiikin!

Komento Bryggalla

Näin tietävät kaikki kunnon merikarhut. Bryggalla kun tarkoitetaan laivan komentosiltaa.

Entisen 101 Beersin tilalle lähelle Pyynikintoria rantautui talvella uusi tulokas, Brygga streetbar. Ketjulla on entuudestaan pari baaria Lahdessa, mutta sen ulkopuolella tämä on ensimmäinen laatuaan.

Itse tuli pistäydyttyä kuitenkin oluella vasta hetki sitten. Tuo sijainti on hieman syrjäinen, mikä osaltaan saattaa vaikuttaa siihen, että samalla liikepaikalla pubit ovat vaihtuneet suhteellisen usein. Toisaalta kulman takana oleva Pyynikintorin Tuoppi on tietysti klassikon asemassa, mutta vetää kyllä täysiä tupia päivästä toiseen.

Harmillista tietysti, että keskustan vetovoima ei tänne yllä, sillä tämäkin on varsin mukava paikka satunnaiseen istumiseen. Toivottavasti Brygga jaksaa kuitenkin porskuttaa, ja asiakkaathan sen tietysti ratkaisevat.

Sisustus on erikoinen yhdistelmä Ikean huonekaluja ja graffiteja. Ajatus on varmasti ollut tarjota jotain erilaista, ja kyllähän tuo ihan kiva paikka on. Kuten edeltäjässänsäkin, on täällä laaja valikoima pienpanimoiden oluita ja muita lähituotteita. Juomien ohella sieltä saa viikonloppuisin myös pientä tapas -tyyppistä purtavaa. Ruuat valmistaa ja toimittaa Hella & Huone Deli. Kun tuolla suunnalla liikkuu, kannattaa poiketa ainakin yhdelle!

Mulla on edessä taas pitkä viikonloppu, kun perjantaina on talvilomapäivä. Ihan pieni ex-tempore retki tuli sinne buukattua, mutta ei kesälomaankaan enää pitkälti ole, ja silloin pääsee taas matkustamaan siivillä. Yhden viikon pidän kesäkuussa ja loput heinä-elokuussa, jolloin tietysti on myös mm. Blockfest ja Flow Festival.

Vellamo Tyylillä

Vuoden 2014 suomihiphop soundträkki on täällä, tsek! Kiitos kuuluu Rosvojen All Ears -blogin Miralle, joka esitteli nuorien Jyväskylän kollien ensimmäisen debyyttilevyn viime viikolla.

Itse en toki suomiräppiä liiemmin seuraakaan, joten uudet tuulet jäävät helposti huomaamattakin, mutta harvoin ihan tälläistä materiaalia esiin tuleekaan. Jos viime kesän positiivisen yllätys tällä saralla oli Solosen & Kosolan '13 kertaa kovempi ku kukaan', on sitä tänä vuonna äärimmäisen leppoisalta kuulostava, ja juuri omaan makuun toimiva Gettomasan & Ruubenin 'Vellamo LP'.

Gettomasan ja Ruubenin melodinen saundi on täydellisen letkeää kesämusiikkia, rytmit toimivia ja flow kohdillaan. Eikä tietysti turhaan, Gettomasalla on taskussaan räpin suomenmestaruus parin vuoden takaa. Parikymppisten jätkien lyriikoista paistaa läpi palava tekemisen into tehdä omaa juttua. Sanoitukset tuovat ehkä hiukan mieleen sen saman omasta kotikaupungista räppäämisen ylpeyden, mikä Nuorilla Herroilla, sittemmin Tulenkantajilla oli uransa alkutaipaleella. Nyt tosin räpätään Jyväskylästä eikä Rollosta.

Tämä levy on jo nyt soinut mulla muutamaan otteeseen, mutta tulee varmasti kesän edetessä pysymään soittolistalla, ja soimaan pussikaljasoundtrackinäkin Tampereen puistoissa. Bo!

Kadotettu kulta

Eipä tullut Suomelle taaskaan MM-kultaa. Tällä kertaa syynä ei kuitenkaan ollut oman joukkueen paskuus, vaan aivan käsittämätön tuomarilinja. Leijonien nousu kohti huippua alkoi torstain puolivälierästä Kanadaa vastaan, ja oli pelkästään nousujohteista jyrkässä linjassa siitä lähtien.

Sunnuntaina tuomarien viheltämättä jättämiset ja toisaalta Suomea kohtaan vihelletyt äärimmäisen helpot rangaistukset ratkaisivat todennäköisesti koko pelin, sillä Venäjän pelaaminen loppuottelussa oli aivan surkeaa. Tuomarit tekivät finaalista farssin, ja mestaruus ei ehkä koskaan ole ollut pelillisesti niin lähellä näin suurta jääkiekon jättiä vastaan, kuin se vielä kahden ensimmäisen erän aikana oli.

Lopulta se selkäranka katkesi, eikä asialle vain voinut enää mitään. Oikeus ei tänä vuonna voittanut, eikä tuomarien lahjontaepäilyt ja Venäjän päävalmentajan sääntörikkomukset omalta osaltaan näistä kisoista aivan puhdasta makua jättäneet. Iltasanomien Videotuomarit summaavat koko kisat Suomen osalta, ja oikeastaan kiteyttävät kaikki olennaiset faktat eilisestä pelistä tällä videolla. Nuff said, ensi vuotta kohti!

Kuva: Naurunappula

Grillaten ja bailaten

Melkoiset pari viikkoa MM-kisoja, huh huh. Viikko sitten en olisi millään uskonut tähän, mutta niin vain ollaan taas finaaleissa hakemassa kolmatta maailmanmestaruutta. Hieman skeptisesti kuitenkin suhtaudun edelleen, koska vastassa on Venäjä, joka ei ole hävinnyt yhtä ainutta ottelua koko kisoissa. Myös Suomi hävisi Venäjälle jo kertaalleen. Eväät ovat kuitenkin olemassa siellä jossain sen jälkeen, kun Leijonat pystyi päihittämään kaksi jääkiekon jättimaata. Joten ei kun kaljat kylmään ja odottelemaan, josko tänään vielä torilla tavataan!

Jack the Rooster oli perjantaina tosiaan panostanut 5-vuotissynttäreihin poikkeuksellisen hienosti. Esimerkiksi viime vuonna ruokapuoli ei ollut kovin kummoinen, ainoastaan salaattia, mutta nyt oli kolmea erilaista wrappia, kahta erilaista salaattia ja kahta brownieta. Lisäksi kaikille kutsun esittäneille vieraille oli tarjolla neljä drinkkilippua, valikoiduista tuotteista toki, kuten yleensäkin.

Bileet olivat todella hyvät, eivätkä vähiten siksi, että ilmat ovat olleet nyt niin mahtavia. Terassilla tarkeni yöhön saakka t-paidalla, mutta lopulta siirryttiin sisätiloihin odottamaan illan esiintyjää, Noora Louhimoa, joka esiintyi Roosterin housebändin kanssa. Show oli todella väkevä! Noora on nykyisin Suomen ainoan itselleni toimivan rockyhtyeen, vahvasti kasarivaikutteisen Battle Beastin, solisti, ja veti liudan 80-luvun klassikoita, kuten Bon Jovia, Billy Idolia, W.A.S.P.:ia, Samantha Foxia ja Sandraa äärimmäisen hienosti. Onpa kyllä melkoinen mimmi, ja mikä ääni! Koko meidän porukka nautti bileistä täysin rinnoin. Kuvamateriaalia ei ikävä kyllä ole tiedossa, sillä jätin kameran kotiin ihan tarkoituksella, jotta sain keskittyä puhtaasti juhlimiseen.









Eilen ilma vain parani entisestään. Oli toukokuun kuumin päivä, ja Särkänniemessä oli tiedossa Chef Santerin järjestämä Chill & Grill -pallogrillillä grillauskilpailu, jossa iso prosentti Tampereen ravintolaskenen ylivoimaisesti parhaimmista kokeista aina Näsinneulan Reino Sarkasta Huberin ja Berthan Mika Roitoon ja Ravintola C:n Ilkka Isotaloon kisasivat itseään Chefiä vastaan. Myös itse Hans Välimäki kunnioitti tapahtumaa läsnäolollaan.

Ruokia oli maistelemassa ja arvostelemassa Aamulehden Moron keräämä harrastajaraati, jotka lopulta äänestivät Reino Sarkan voittoon. Reino sai kahdeksasta äänestä peräti viisi ykkössijaa. Mutta vaikka itse Chef ei kilpailua voittanut, oli sitä hauska seurata Midhillin terassilta. Maistamatta ruokia olisin kyllä voinut helposti äänestää Mika Roitoa, sillä raadille tarjoiltiin Ravinteli Huberin listalta parasta koskaan syömääni hampurilaista, nyt tosin vain pallogrillillä valmistettuna.

Mutta jos Huberissa saa sitä parasta burgeria, niin melko lähelle, ellei toiseksi kaikkien aikojen burgereista pääsee kyllä tuo Midhillin purilainen. Kävin ensimmäistä kertaa maistamassa sitä heti tuoreeltaan viime kesänä, mutta oli ilahduttavaa huomata, että laatu oli edelleen takuuvarmasti samaa, mitä vuosi sitten. Ja nyt kun Särkänniemen alueelle pääsee ilman sisäänpääsymaksua, helpottuu myös Midhillissä asiointi tulevaisuudessa. Melko varmasti tulen menemään sinne syömään tänä kesänä ainakin vielä kertaalleen. Periaatteessa Välimäen kyllä kannattaisi miettiä ravintolan pystyttämistä keskustaankin, sillä täällä Tampereella meillä ei talvikaudella ole mahdollista tätä herkkua maistella, toisin kuin Helsingissä, jossa ravintola löytyy City-Käytävästä.

Hampurilainen siis oli todellakin aivan huikea makuelämys, mutta onhan Särkänniemessä monta muutakin hyvää syytä mennä vaikka vain viettämään aikaa. Myös Minetti on tehnyt sopimuksen huvipuiston kanssa, ja myy yksinoikeudella Suomen parhaita jäätelöitä jokaisessa myyntipisteessään. Itsekin ehdin nauttia vielä yhden pallon kermakirsikkajäätelöä. Sitä on tullut aiemminkin maistettua, ja se kuuluu lafkalta aivan kärkisuosikkeihini.

Midhillissä tuli myös oluen ohella maistettua brändin omaa mandariinin makuista soodaa. Hyvää, joskin hiukan tyyristä se oli. Nuo juomat on tehty oikeaan mehupohjaan, ja melko aidolta tuo omani maistuikin.

Ansassa

Aivan uskomatonta, Leijonat oikeasti päihitti Kanadan! Tätä osasin vähiten odottaa koko tämän surkean turnauksen jälkeen, mutta niin vain ollaan taas mitalipeleissä, ja lauantaina vastaan tulee Tsekki, jota jotenkin pidän parempana vastuksena kuin vaikkapa Venäjää tai Ruotsia. Taas ollaan mitalikannassa kiinni!

Mutta takasin aiheeseen :) En tiedä oonko mä jotenkin myöhäisherännäinen tän asian suhteen, vai onko tästä vuodesta tulossa erityisen trap -voittoinen noin niinkuin musiikillisesti. Genrenähän trap on ollut jo vuosia pienten piirien suosiossa, mutta tässä mittakaavassa en ole siihen kuitenkaan törmännyt, varsinkaan sattumalta, ja niin useassa yhteydessä. Ensimmäinen suuren yleisön tietouteen genren räjäyttänyt biisi lienee Baauerin 'Harlem Shake', josta lopulta muodostui yksi internetin väkevimpiä ilmiöitä.

Ensiksi yksi viime vuosien ruotsalaisista lempiartisteistani, Elliphant julkaisi kevättalvella 'Look Like You Love It' EP:n, jolla oli pääasiassa uusia, aivan todella jyystöisiä tanssilattialaahareita, hyvällä tavalla. Muutama biisi tuo mieleen myös Leila K:n. Mutta nyt tuoreimpana myös M.I.A.:n uusin biisi 'Double Bubble Trouble' kuulostaa aivan samalta. Näillä raidoilla yhteistä on erityisesti myös tuo tietysti jo Ellinorilta tuttu raggatoastaus tyylinä, ja se viimeistään on asia, joka trapin on saanut kuulostamaan itselle niin mielenkiintoiselta.

Tykkää kuka tykkää, mutta minä ainakin lämpenen näille biiseille. Pystyn hyvin ennustamaan, millainen musiikki soi tänä kesänä tanssilattioilla. Dubstep onkin jo niin hasbeen :)

Kaiken muun hyvän lisäksi se on muuten perrrjantai, ja illalla on Jack The Roosterin synttärit!

Ainutlaatuinen taidekokoelma

Jos viime vuosi oli National Geographicin vuosi, mitä tuli upeisiin valokuviin, niin nyt havisevat historian lehdet oikein toden teolla. Tällä kertaa kuvissa on etusijalla taide.

New Yorkissa sijaitseva maailmankuulu Metropolitan Museum of Art laittoi vapaaseen nettilevitykseen lähes 400.000 kuvaa käsittävän kokoelman enimmäkseen korkearesoluutioisia skannattuja kuvia omista arkistoistaan lähes kahdensadan vuoden ajalta. Itse teokset ovat suurelta osin toki vanhempia. Kuvia voi katsella lajiteltuna esimerkiksi taiteilijan, vuosilukujen, tyylisuuntausten tai vaikkapa materiaalin mukaan. Lisäksi niitä voi ladata omalle koneelle ei-kaupallisiin tarkoituksiin siis täysin vapaasti. Kulttuuriteko 2014.

Tietysti hienointa olisi katsella näitä New Yorkissa ihan paikan päällä, mutta suurinta osaa näistäkään ei silti siellä esillä pidetä jatkuvasti. Sivustoa selaillessa kuvien alla on maininta, mikäli ne ovat näytteillä museossa.

Luonnollisesti en ole ehtinyt käydä läheskään kaikkia kuvia vielä läpi, mutta valitsin kuitenkin joitakin suosikkejani tähän postaukseen. En edes muista, missä olen ensimmäisen kerran nähnyt tuon Georges Seuratin alkuperäisen maalauksen A Sunday Afternoon on the Island of La Grande Jatte, mutta ihastuin siihen jo silloin ensisilmäyksellä. Siinä on vain jotain, joka vetoaa muhun. MET:in kokoelmissa on tarjolla tosin ainoastaan esiversio tuosta. Selattavaa riittää kuitenkin viikoiksi, ja koko kokoelmaa pääset katselamaan TÄÄLTÄ!


Cihuateotl / Aztec / 15th–early 16th century


Upper part of a marble female figure / Cycladic / 2300–2200 B.C.


Wooden Altar Figure / Chimú / 12th–15th century


Nude Standing by the Sea / Pablo Picasso / 1929


Woman with a Cat / Fernand Léger / 1921


Open Doorway, Morocco / John Singer Sargent / 1879–80


Study for "A Sunday on La Grande Jatte" / Georges Seurat / 1884


Hudson River Scene / John Frederick Kensett / 1857

Vajaa kolme kuukautta Flow'hun

Mitäpä muutamassa viikossa on ehtinyt tapahtua Flow Festivalin saralla? Ainakin paljon uusia artisti- ja deejiikiinnityksiä. Edelleenkään ei kuitenkaan mitään äärimmäisen päräyttäviä esiintyjiä ole tulossa, mutta toisaalta niitä tasaisen hyviä on niin paljon, että mielenkiinto festivaaleja kohtaan pysyy yllä. Ja toisaalta mulle juuri tuolla Suvilahden lokaatiolla on puolet merkitystä koko festareille menossa. Se alue, ihmiset ja ruoka antavat jo tarpeeksi syitä osallistua joka vuosi.

Mutta vaikka aivan viime vuosien huippunimiä nyt ei omaan makuun olekaan buukattu, sitten edellisen postauksen tulleita uusia artisteja jotka itseäni kiinnostavat, ovat mm. yksi teinivuosieni suosikkejani Neneh Cherry, ja etenkin tuo 'Manchild' on varmasti kaikkien aikojen suosikkibiisini häneltä. Syy keikkailuun on comeback, sillä häneltä tuli tänä keväänä 'Blank Project' nimeä kantava levy, ensimmäistä kertaa 18 vuoteen. Itse tietysti toivon keikalla kuultavan myöskin vanhoja hittejä. Ehkä kuitenkin toistaiseksi eniten odotan Flow'hun saapuvaa todella loistavaa tanskalaista MØ'ta, josta olen kirjoittanutkin aiemmin, sekä myös vasta hiljattain uuden, entistä synkemmän neljännen levynsä 'Demand the Impossible!' julkaissutta Jenny Wilsonia. Vanhemmista biiseistä 'Like A Fading Rainbow' ja 'Let My Shoes Lead Me Forward', molemmat tietysti indiediskojen kestohittejä, ovat myös minusta aivan hillittömän kovia biisejä. Pohjoismaat ovat siis festareilla hyvin edustettuna.

Ja jos isojen nimien osalta nyt on ollutkin vähän hiljaisempaa, niin kuitenkin lähes kovimmasta päästä jälleen tänäkin vuonna on Takapihan deejii- ja konemusatarjonta, joka julkistettiin juuri tällä viikolla. Siellä ehdottomia tärppejä ovat täällä blogissakin usein hehkuttamani englantilainen Ceephax Acid Crew, sekä hollantilainen elektroclashin uranuurtaja I-F, jotka molemmat esiintyvät perjantai-illassa.

Myös päiväohjelma on nyt ollut jaossa jo pari viikkoa, joten vaikka itse olen menossa festareille kaikkina kolmena päivänä, niin ne, joille riittää vain päivä tai kaksi, voivat nyt helpommin valita osallistumispäivänsä listan mukaan.

Neneh Cherryn kuva Rodeo Magazine, MØ'n kuva The Windish Agency, Jenny Wilsonin kuva Fotograf Anna-Lena Ahlström, Andy Jenkinsonin kuva The Good Fix, Ferenc van der Sluijsin kuva Wikipedia.