Leffaputkessa

Kesä on sellaista aikaa, että elokuvissa ei pyöri oikein mitään mielenkiintoista. Sitten yht'äkkiä, syksyn tultua samaan aikaan tulee vaikka mitä katsottavaa, sellaistakin johon ei ole osannut varautua.

Michel Gondryn ohjaaman ja yhden lempinaisnäyttelijäni Audrey Tautoun tähdittämän Mood Indigon trailerin näin jo yli kuukausi sitten, ja päätin mennä sen katsomaan heti kun se vain ensi-iltaan tulee. No, sehän pääsi unohtumaan, mutta onneksi ei liikaa. Vasta viime perjantaina se ensi-iltansa sai, ja oli heti Niagarassa Viiden euron tiistaissa, jossa käytiin se katsomassa.

Ja aivan ainutlaatuinen puolitoistatuntinen se olikin, en ole varmaan koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Elokuvan maailma on kuin suoraan modernista sadusta tai LSD-tripistä, niin päätön se on. Sekavuutta ei lainkaan helpota se, että toisella päähenkilöllä kasvaa lumpeenkukka keuhkoissaan. En tosin odottanutkaan Gondryltä mitään tavanomaista, ja juuri elokuvan erikoisuus tekee siitä katsomisen arvoisen. Itse juoni ei ole tässä kovinkaan tärkeässä osassa, eikä siitä edes tarvitse välittää, kun silmille tarjotaan tälläistä määrää visuaalista karkkia, josta Audrey ei vähäisintä ole ;)



Sen sijaan täysin toisesta tyylisuuntauksen äärilaidasta toiseen oli uusin Jackass -tiimin tekemä elokuva, jonka huomasin vasta ensi kertaa sunnuntaina, kun selailin Finnkinossa pyöriviä elokuvia. Täysiverinen Jackass-elokuva Paha Pappa ei ole, sillä siinä näyttelee vanhoista tutuista hahmoista ainoastaan Johnny Knoxville Irving Zismanina, aiemmistakin elokuvista tuttuna härskinä vanhuksena. Ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastaavat kuitenkin samat heebot.

Varasin saman tien liput ja lähdin Plevnalle elokuviin. Ja olihan se nyt hauska. Jackassin tyypit ovat aina vieneet piilokameraa uusille urille, eikä tämä todellakaan tehnyt sen suhteen poikkeusta, vaikka trailerista jo näkikin joitakin parhaista kohtauksista. Elokuva toimi ihan roadmoviena itsekseenkin ja erityisesti Jackson Nicoll oli ihastuttavan symppis poika omassa roolissaan :)



Myös Roberto Rodriguezin Machete Kills tuli käytyä katsomassa. Jo ensimmäinen osa oli yksi parhaista action-pätkistä, joita olen koskaan katsonut. Sekin sai alkunsa viattomasta Quentin Tarantinon ja Rodriguezin huumorimainoksesta Planet Terrorin ja Death Proofin väliajalla, mutta muuntui täyspitkäksi elokuvaksi yleisön painostuksesta. Rakastan kieli poskessa tehtyä actionia, vakavamielisemmät elokuvat tässä genressä eivät sitten oikein koskaan jaksakaan innostaa.

Myös jatko-osa oli taattua mättöä ja räjähdyksiä. Ensimmäisestä elokuvasta hypättiin tosin vielä pidemmälle, ja lähes kaikki action-elokuvamaailman kliseet oli saatu mahdutettua samaan pakettiin. Oli kuumia aseistettuja naisia, takaa-ajoja, splatteria ja klassinen pääpahis. Verta ja suolenpätkiä lenteli siinä määrin, että todennäköisesti ennätys kilahti tällä Rodriguezin haltuun.

Elokuvassa näytteli myös koko kööri varsin nimekkäitä näyttelijöitä, mm. Mel Gibson, Antonio Banderas, Charlie Sheen, Cuba Cooding Jr. ja jopa Lady Gaga! Jatko-osakin lienee jo suunnitteilla, ja vaikuttaa siltä, että siinä viedään kaikki tämä hulluus vieläkin överimmälle levelille :)



Elokuvissa tulee tietysti myös nähtyä trailereita. Tällä viikolla näkemistäni suurin osa niistä ei herättänyt minkäänlaista mielenkiintoa, mutta yksi oli kuitenkin ylitse muiden. Irvine Welshin novelliin perustuva Filth tulee reilun parin viikon päästä ensi-iltaan, ja vaikka se aika raadollisen puolen elämästä näyttääkin, on kyseessä kuitenkin draaman ehdoilla kulkeva rikoskomedia.

Syy rankemman puoleiseen sisältöön on elokuvan päähenkilön mieltymys lähes kaikkiin mahdollisiin laittomuuksiin ja laillisen rajamailla oleviin asioihin. Bruce Robertson on vieläpä poliisi, mutta myös seksiaddikti, lääkenarkki sekä väkivaltainen ja läpimätä kusipää. Kun tarinan kirjoittajana on sama mies kuin 90-luvun kulttielokuva Trainspottingin takana, ei ole syytä epäillä että meno ei olisi varsin roisia.



Wes Andersonin The Grand Budapest Hotel sen sijaan ei ole raaka, eikä vielä vähään aikaan tulossa elokuviin. Trailerin nähtyäni odotukset olivat välittömästi korkealla. Pidin kovasti jo miehen edellisestä Moonrise Kingdomista, jonka kävin vajaa vuosi sitten katsomassa Helsingissä, ja tämä tuleva elokuva vaikuttaa aihepiirinsä ja näyttelijäkaartinsa osalta jopa vieläkin paremmalta.

Joka tapauksessa kaikki nämä elokuvat, ehkä vähiten kuitenkin Jackass, ovat sellaisia, minkä takia rakastan elokuvissa käyntiä ja mikä antaa syyn siellä käydä, jopa kolmena päivänä peräkkäin. Liian usein tulee kuitenkin käytyä katsomassa huonoja pätkiä, pitäisi nostaa omaa rimaa vieläkin enemmän.