Nuorgam julkaisi myös suitsuttavan arvion levystä heti tuoreeltaan, eikä herra Peltonen väärässä ole. 'Electric' on todella onnistunut tekele bändiltä, joka omasta mielestäni aiemmin pioneerityötä tehneenä on vain apinoinut huonosti muita elektronisen musiikin artisteja jo parikymmentä vuotta. Oma diggailuni kun sai alkunsa 80-luvulla, ja sinne se 90-luvun alun ainoata 'Behaviour' albumia lukuunottamatta jäikin.
Sitten tuon levyn, bändiltä on tullut vain kourallinen kiinnostavan kuuloisia pop-kappaleita, ja niistäkin suurin osa löytyy jo vuonna 1993 ilmestyneeltä 'Very' albumilta. Aivan ylivoimaisen loistavaa, ja yhtä bändin parasta kokoelmaa 'Alternativea' lukuunottamatta muu tuotanto tuon jälkeen on suoraan sanottuna rypenyt pohjamudissa. Jopa niin paljon että en ole yhtään albumia kuunnellut ensimmäistä kertaa enempää. 'Alternativea' ei kuitenkaan luokitella viralliseksi albumiksi, sillä se sisältää jo tuttuja sinkkujen B-puolia 80-luvulta 90-luvun puoliväliin saakka. Itselleni juuri tuo albumi tarjoaa kuitenkin ehkä eniten kuriositeettejä ja kokeellisemman puolen lapsuuteni lempibändiltä.
Vaikka uudempi tuotanto onkin ollut enimmäkseen pettymystä, niin tämä levy on kuitenkin todella hienosti onnistunut yhdistämään konemusiikin elementit bändin koko uralta, kuulostamatta tylsän muoviselta ja halvalta kopiolta toisin kuin tässä välissä ilmestyneet levyt. Siihen, että tämä eroaa nykypäivän muusta tanssimusiikista, saattaa tietysti vaikuttaa myös Neil Tennantin ainutlaatuisen tunnistettava ja värisyttävä ääni, joka ynnää lopulta koko paketin. Toinen levyn parhaita puolia on läpi levyn siltä löytyvä äänimaailma, joka on hyvin Pet Shop Boysmainen. Leveitä äänimattoja ja konejousisovituksia kuullaan lähes jokaisessa kappaleessa. Vihdoin se yhteinen sävel, joka oli niin pitkään kadoksissa, on löytynyt.
Omiksi suosikeiksini levyltä nousevat hieman 80-luvun lopun Ibiza-housea muistuttava 'Bolshy', bändin oman 80-luvun tuotannon vahvasti mieleen tuova, mutta tiukemmin tanssilattioille sopiva 'Inside A Dream' sekä puolestaan 90-luvun alun tuotannon nykypäivään päivittävä 'The Last To Die'. Yksiä parhaista ovat myös koukuttavan upea 'Fluorescent' sekä 'Thursday', joka on kuin aikamatka suoraan takaisin ensimmäiselle albumille, Examplen osuutta lukuunottamatta. Lopulta levyn päättävä 'Vocal' onkin yht'äkkiä yksi bändin parhaita raitoja koskaan! Myös biisin video, joka on koostettu vanhoista rave-taltioinneista, on mahtavan nostalginen. Upea kokonaissuoritus ja yksi vuoden kovimpia levyjä!
I like the people
I like the song
This is my kind of music
They play it all night long
I like the singer
He’s lonely and strange
Every track has a vocal
And that makes a change
And everything about tonight feels right and so young
And anything I’d want to say out loud will be sung
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.