Vittu mä rakastan Lanaa!

...siis Lana Del Reytä.

Tietenkään tää ei oo mikään uus juttu mutta on kasvanut koko ajan ja pikkuhiljaa mussa tän vuoden aikana. Varmaan joskus reilu vuosi sitten kuulin radiossa ensimmäisen kerran 'Video Games' biisin joka ei mitenkään erityisesti iskenyt. Siinä oli jotain tarpeetonta synkkyyttä mitä en silloin kaivannut elämääni. Kuitenkin myöhemmin myös se kaikkien muidenkin biisien ohella on auennut aika väkevästi.



Sitten ilmestyi sinkku joka edelleen sanoituksiensa puolesta kuvasti sellaisia sävyjä elämän varjopuolilta jotka eivät omaan ideologiaan soveltuneet, joten kesti hetken päästä musiikkiin sisälle. Lopulta levyn ilmestyessä tammikuussa sieltä alkoi löytyä melko mielenkiintoisia raitoja.

Itselle musiikissa kuin musiikissa aina melodiat ja fiilis on se tärkein asia mikä sytyttää. Lanan albumia piti kuunnella useita kertoja ennen kuin se aukesi kukkaan täydellisesti, mutta tämä matka viime vuodesta lähtien on ollut kuitenkin antoisa. Harvoin joku musiikki myöskään kasvaa ajan saatossa näihin mittoihin ja vie tällä tavalla mukanaan.



Kun aiemman tammikuussa julkaistun albumin lisäksi Lana teki "Lady Gagat" ja julkaisi Born To Die:n 'The Paradise Edition':in muutama viikko sitten, ruusuilla vuorattu polku oli pedattu mulle valmiiksi. Paluuta ei yksinkertaisesti vain ollut. Mainitsin jo uuden levyn sinkkubiisistä 'The Ride':sta tässä aiemmassa postauksessani.

Kaiken lisäksi en ole mitenkään koskaan ollut suuri 50- tai 60-lukujen fani, mutta Lana Del Reyn videot ovat kuin mitä parhaimpia elokuvia itsessään. Pukeutumistyyli ja videoiden maailma on kaikki suoraa lainausta vanhanajan amerikkalaisesta elämästä ja kiehtoo aivan suunnattomasti. Lanan videot ovat äärimmäisen upeita ja ennen kaikkea seksikkäitä!



Janne Siironen kirjoitti katkeran ja tulikivenkatkuisen kirjoituksen Normihomolehdessä ja teilasi Lanan imagon vain yhtenä monista popkulttuurin keinotekoisista ilmiöistä. Se oli aika synkkää tekstiä lukea, mutta kaikesta diggailustani huolimatta sai mut ajattelemaan asiaa.

Olen aina uinut enimmäkseen valtavirtaa vastaan ja hyvin harvoin löytänyt popkulttuurista tai sen musiikista itseäni aivan tosissaan kiehtovaa musiikkia. Siirosen kirjoituksessa hän leimaa Lanan suhteellisen merkityksettömäksi, yhdeksi monista niistä levy-yhtiöiden keinotekoisista tuotteista mitä juuri olen aina halveksinut. Kuitenkin pohdin tämän vaihtoehdon mahdollisuutta ja mietin ensimmäistä kertaa kenenkään artistin kohdalla sitä mahdollisuutta että vihdoin olisi keksitty tuote joka vie myös täysin itseltäni jalat alta.



Voihan olla että Lana Del Rey on tuote, mutta kokonaisuus ratkaisee. Ja mikäli näin on, niin kiitos kuuluu sille kuka hänet on luonut. Audiovisuaalinen kokonaisuus toimii tämän artistin kohdalla niin hienosti että ei ole kysymystäkään kuka on tehnyt vuoden 2012 parhaan albumin!