tiistai 18. syyskuuta 2012
Miksi meitä vituttaa?
Eilen ei ollut kuvausilmoja, joten joudun kuvien sijasta kirjoittamaan tälläistä asiaakin välillä :) Postauksen tarkoitus on herättää ajatuksia onnellisuudesta ja elämänilosta.
Lainaan viime viikolla YLE:ltä tullutta Prisma Studion otsikkoa jonka katsoin vasta eilen. Pätkä on katsottavissa Areenasta vielä n. kolmen viikon ajan, suosittelen.
Tämä tuli osuvasti esille juuri eilen, en tiedä johtuiko sitten maanantaista vai mistä, mutta jotenkin ympärillä oli taas hurja määrä negatiivista, kuluttavaa energiaa. Pessimismi ja pahassa olossa rypeminen vievät turhaan voimia kaikelta muulta. Nelliinakin kirjoitti naisen iästä ja velvollisuuksista mutta alleviivasi postauksessaan myös onnellisuuden ja positiivisuuden merkitystä, se oli viimeinen syy kirjoittaa tästä.
Itse olen ajatellut että positiivinen elämänasenne ohjaa elämässä eteenpäin ja pitää ajukopan kasassa, että se olisi täysin itsestä kiinni minkä asioiden antaa vaikuttaa omaan onneen. Että voi itse tehdä paljon sen eteen että itsellä on hyvä olla. En yritä väittää olevani aina hyvällä tuulella, päinvastoin, mutta aika nopeasti sitä sitten itse huomaa että nyt on hairahtunut väärille raiteille ja yrittää kerätä itsensä.
Ohjelmassa asiaa käsiteltiin ihan tieteelliseltä kannalta ja itselle tuli jopa hieman yllätyksenä se, että peräti puolet positiivisesta elämänasenteesta tuleekin geenien kautta. Itsestä tuntuu vaikealta oman historian ja lapsuuden huomioon ottaen tätä uskoa, mutta siitäkin huolimatta puolet siitä on opittavissa. Meillä siis on edelleen mahdollisuus oppia toimimaan eri tavalla, jos itse haluamme. Menneitä ikäviä asioita ei varsinkaan kannata märehtiä vaan keskittyä nykyhetkeen ja uusiin mahdollisuuksiin.
Samat ajatukset mistä Nelliina kirjoitti, allekirjoitan minäkin. Omana ohjenuorana on yrittää olla tyytyväinen pienistäkin kivoista asioista elämässä. Mutta ennen kaikkea on tärkeää että ei tuhlaa liikaa aikaa synkistelyyn ja pahaan oloonsa. Elämä ei aina ole helppoa tai mukavaa, mutta huumorilla ja positiivisuudella pääsee aika pitkälle! Nami nami.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
! Joo. Olen itsekin tästä joskus kirjoitellut. Liekö sitten suomalaiseen geeniperimäänkin iskostunut, mutta jotenkin tosi suomalainen piirre sellainen toivottomuudessa rypeminen on. Mie en koskaan ajatellut olevani kovin suomalainen, ennenkun muutin tänne. Ja sitten sitä alkoikin huomata itsessään tosi ärsyttäviä piirteitä.
VastaaPoistaMie esimerkiksi olen niin tottunut menemään elokuviin, teatteriin tms ja jotenkin automaattisesti odottaen että se on huono, tai ainakin yrittäen etsiä siitä jotain kritisoitavaa. Täällä mennään elokuviin ja odotetaan että se on hyvä ja että siellä viihtyy. Jos se ei ollutkaan kauhean hyvä, niin silti sanotaan että oli se oikein hyvä. Keskitytään siihen hyvään. Eikä tietysti vain elokuvissa, mutta se nyt on aika hyvä esimerkki siitä miten sitä on itse huomannut muutenkin ennen suhtautuneensa elämään etsien vain siitä epäkohtia.
En mie tarkoita etteikö täälläkin välillä valitettaisi, mutta tosi nopeasti huomasin tänne muutettuani ettei kukaan kuuntele minun valittamista, minut ihan fyysisesti monesti keskeytettiin ja vaihdettiin aihetta. Joskus minun on annettu valittaa ja sitten sanottu jotain tosi piristävää perään. Ei todellakaan yhdytty siihen valitusvirteen ja elämän surkeuteen.
Sitä on itse muuttunut ihan mielettömästi täällä ollessa, sitä huomaa automaattisesti etsivänsä elämän hyviä asioita ja miettivän miten sitä voisi piristyä, sellaisessa onnettomuudessa ja pessimismissä vellomisen sijaan.
Oodi optimismille siis! :)
Todellakin!
PoistaKai se on sitä suomalaista perusmelankoliaa sitten, eli selittyy tuolla geeniperimällä. Fifty-sixty ja silleen, ja alkoholia yksin on turha syyttää koska kyllä ne irkutkin sitä lipittelee (ehkä väkeviä vähemmän) :)