Raskaan sarjan postaus

Mulla oli ensin ajatus tehdä lyhyt musavideopostaus niistä muutamista vähän raskaammista rock ja hevikappaleista jotka iskee itelle kovaa. Kaikki jotka mut tuntee hyvin, tietää mun historian ja etenkin sen että en missään vaiheessa elämääni oo oikeastaan kuunnellut varsinaisesti heviä.

Matkan varrelle mahtuu kuitenkin monia yksittäisiä biisejä, jotka ovat aikanaan, tai myöhemmällä iällä alkaneet potkia sen verran kovasti että ne ansaitsevat postauksen. Niinpä ajatuksena alkuun oli että muutama biisihän tähän tulee, mutta loppujen lopuksi käydessäni läpi (muuten aivan loistavaa) Daniel Bukszpanin Heavy Metal-kirjaa jonka ostin vuosi sitten, tajusin että lista tulee kasvamaan hurjasti. Kirjan nopea pikakelaus uusintana auttoi kaivelemaan monia sellaisiakin biisejä joita muuten ei välttämättä olisi muistanut ulkoa.

Sen sijaan tästä postauksesta jää myös paljon bändejä ja biisejä pois. Kirja on hyvin uskollinen koko hevimusiikin historialle, aina varhaisimmista 60-luvun kokeiluista alkaen aina 80-luvun kiiltokuvatukkahevin kautta 90-luvun grungeen. Näin ollen itse kirjassa on monia artisteja jotka eivät edes mun silmissä ole heviä, tai edes raskasta rokkia. Vai luokittelisitko esimerkiksi itse Jimi Hendrixin, Queenin, Alice Cooperin, Aerosmithin, Bon Jovin, Skid Rown, Alice In Chainsin, Faith No Moren tai Nine Inch Nailsin heviksi? Toisaalta myös Scorpions tai Kiss on heviä, mutta aika pehmeää sellaista. Näiltä artisteilta en aio tänne postata, vaikka kaikkien näidenkin artistien musiikista pidän.

Määritelmä on vaikea. Valitsin tähän kuitenkin hieman raskaampia bändejä. Aloitankin yhdellä kevyimmistä, bändillä jota en koskaan itse ole mieltänyt heviksi.



Guns N'Rosesin merkitys itselleni on kuitenkin todella suuri. Tämä 'Paradise City' on ensimmäinen biisi jonka bändiltä kuulin ja näin ja se iski heti muhun täysillä. Gunnareissa on aina ollut jotain selittämätöntä energiaa joka on toiminut. Lopullinen läpimurto tietysti tapahtui 'Use Your Illusion' tuplalevyn myötä 90-luvun alkupuolella, kun olin melkein ehtinyt koko bändin unohtaa. Nuo levyt, tai oikeastaan kasetit jotka sen aikaisella tyttöystävälläni olivat, jättivät pysyvän jäljen muhun. Palaan aina tasaisin väliajoin kuuntelemaan vanhoja Gunnareita.



W.A.S.P., ja erityisesti tämä biisi tuli tutuksi 80-luvulla serkkuni diggaillessa heviä laajemminkin. Biisi jäi kutittelemaan takaraivoon pienenä kollina, ja kun 2000-luvulla muhun iski totaalinen kasarinostalgia, tämäkin biisi, kuten oikeastaan koko W.A.S.P.:in 80-luvun tuotanto, nousivat esiin.



U.D.O. on täysin yhden biisin ihme mulle. Tämäkin kyseinen biisi oli serkullani kestosoitossa tuolloin pikku poikasena ja itsekin tästä innostuin. Serkkuni kyllä sai mut diggaileemaan Europen 'Final Countdowniakin' vaikka se on niin epäheviä että sitä ei edes Bukszpanin kirjassa ole mainittu :) Joka tapauksessa 'Animal House' on mitä loistavin hevikappale, ja ilmeisesti myös U.D.O.:n isoin hitti.



Myös Stone kuului samaan aikaan, 80-luvun lopussa hevimiesten suosikkeihin. Se vähä mitä raskaampaa heviä olen kuunnellut, olen onnistunut lokeroimaan trashmetallin selkeästi omaksi suosikikseni. Ehkä se jonkinlainen räkäisyys ja alkukantaisuus tuo sopivalla tavalla mieleen punkin josta myös tykkään. Stonea on tullut välillä kuunneltua kun agressiot puskevat päälle.



Anthrax ei ole myöskään juuri kiinnostanut tätä biisiä lukuunottamatta, vaikka sitäkin muutaman kerran myöhemmin olen kuunnellut. 90-luvun vaihteessa hiphop oli itselleni kovin juttu ja innostus tähänkin biisiin tuli tietenkin Public Enemyn kautta. Yllättävän hyvin tässä on kuitenkin onnistuttu sovittamaan räppi ja hevi, ja on todennäköisesti ensimmäinen biisi joka näitä yhdistelee. Run DMC:n ja Aerosmithin 'Walk This Waystä' kun on hevivaikutteita aika vaikea löytää.



Pari vuotta myöhemmin Biohazard ja Onyx löivät hynttyyt hetkeksi yhteen ja tekivät kohtuullisen agressiivisen hiphop albumin. Räppi kuitenkin puhutteli vahvasti vielä tuohonkin aikaan ja tämän ansiosta kiinnostuin myös Biohazardin omasta tuotannosta.





Heiltä diggasin muutamastakin biisistä, mutta nämä kaksi olivat ehkä kuitenkin ne tykimmät, varsinkin tuo 'Punishment' menee päähän kuin häkä. Kylläpä tekeekin mieli pogota :) Laulaja Evan Seinfeldhan on sittemmin kunnostautunut pornonäyttelijänä.



Thunderstruck on ehdottomasti AC/DC:n kovin biisi. Nostalgiasyiden lisäksi pidän siitä erityisesti sen vuoksi että se ei kuulosta aivan samalta kuin kaikki muut AC/DC:n biisit :) Energiaa tässä on ja eihän tuota melodiaa tai na-na-na-naa-na-na-naa-naa huutoja voi ohittaa tässä postauksessa. Huikea kappale hardrockin historiaa.



'Symphony Of Destruction' on oikeastaan lähestulkoon ainoita biisejä Megadethiltä jotka voin nimeltä sanoa. Tai aiemmin näin, nyt tällä hetkellä radiossa on soitettu lähes puhki tuo uusin hitti 'Public Enemy No. 1'. Tässä biisissä on myös sitä jotain, nostalgiaa, ja mitä loistavin melodiakulku.



Pantera menee samaan kategoriaan Megadethin kanssa. En osaa nimetä yhtään muuta biisiä bändiltä, mutta tämä on myös Music Televisionin kautta aikanaan tullut tutuksi ja tykkään tuosta rujosta ja kuivasta saundista.



Ja eihän heviä voi genrenä ohittaa ilman Metallicaa. Valitsin tähän 'Master of Puppetsin' siitä syystä että siitä on 2000-luvulla tasaisesti muodostunut lempibiisini bändiltä. Tosiasiassa se ensimmäinen kunnon uppoutuminen tapahtui mustan albumin myötä kesällä 1992. En tiedä mitä oli tapahtunut, en missään nimessä tykännyt mistään näin rankasta, mutta kuultuani 'Enter Sandmanin' ensi kerran, olin myyty. Tietenkin levy on täynnä hitaita ja rauhallisia klassikoiksi muodostuneita slovareita, että kovin rankkahan se ei ole. Tuo Metallican diggailuvaihe kesti kuitenkin suhteellisen lyhyen aikaa ja jäi vuosiksi taka-alalle, kunnes nämäkin vanhemmat biisit ovat viime vuosina nostalgiasyistä alkaneet nousta esiin. On tämä vain niin järjenvastaisen kova biisi kaikkine väliosineen. Välillä herkistellään ja sitten taas runnotaan niin maan perkeleen kovaa. Rock on \,,/



Iron Maiden on tullut huomattavasti vahvemmin mukaan vasta tämän kasarinostalgian myötä. Tuota bändiä en nimittäin kuunnellut vielä 80- tai 90-luvuilla. Heillä, kuten Metallicallakin on kuitenkin todella raaja repertuaari muitakin mitä loistavimpia biisejä, mm. 'Trooper', 'Run To The Hills' ja 'Number Of The Beast' mutta silti tämä on itselleni se ylivoimaisesti kovin.



Danzigia en juuri ole tätä biisiä enempää koskaan kuunnellut, mutta tähän tutustuin myös joskus nuorena Music Televisionin kautta ja biisi vain toimii vuodesta toiseen.



Slayer kuulunee myös hevidiggareiden kärkisuosikkeihin, mutta täytyy myöntää että johtuen varmasti omasta piittaamattomuudestani näin raskaaseen musiikkiin, en ollut koko bändiin saati biisiin koskaan törmännyt ennen kuin katsoin South Parkin jakson jossa Cartman ajaa hipit pois South Parkista soittamalla tätä biisiä :) Mielestäni ajatus ja jakso oli hauska ja tykästyin myös tähän biisiin. Missään nimessä en pystyisi kuuntelemaan montaa biisiä tälläistä putkeen, mutta yksittäisenä toimii itselleni yllättävästi jopa käänteisesti agression purkukeinona.



Loppua kohti alkaa se hevin määritelmä ehkä rakoilla enemmän, mutta tämä Deftonesin biisi vain toimii jollain mystisellä tavalla. Se, kuten moni muukin tämän postauksen biiseistä on iskenyt heti ensi kuulemalta, ja itselleni se määrittää kaikessa musiikissa todella paljon. Vasta viime vuonna tutustuin myös 'White Pony' albumiin joka on todella loistava.



Rammstein tuli itselleni aivan ensimmäisenä tutuksi Jackass-ryhmän edeltäjän Camp Kill Yourself-videoiden kautta 'Du Hast' biisillään. Se oli kuitenkin yksittäinen biisi joka ei saanut erityisemmin tutustumaan bändiin, pankin räjäytti vasta 'Amerika' muutaman vuoden myöhemmin. Rammsteiniin olen tykästynytkin todella paljon ja bändinä se eroaa kaikista aiemmista tässä postauksessa esiintyneistä sillä tavalla, että tätä todella kuuntelen huomattavasti enemmän kuin muita mainitsemiani bändejä. Yksittäisiä lempibiisejä on niin paljon, että ei tämäkään välttämättä se paras ole mutta olen todella paljon kyllä tykännyt. Saksastahan en ymmärrä juuri mitään, mutta melodiat ja tunnelma tekevät näistä niin mieleistä.



System Of A Downiin mulla on ollut selkeitä kausia, jolloin olen sitä kuunnellut mutta tällä biisillä (ja levyllä) tulee silti olemaan aina se suurin merkitys sillä tämä oli ensimmäinen biisi jonka bändiltä kuulin. Aivan loistava yhdistelmä rauhallisia, melodisia väliosioita ja kunnon raivokasta läpiajoa ja kitararunnontaa. Itse asiassa tämä yksittäinen biisi on tässä postaamistani ylivoimaisesti yksi lemppareistani vaikka bändin koko tuotanto tai laulaja Serj Tankianin sooloura ei niinkään ole enää viime vuosina jaksanut innostaa.



Slipknotiin en ollut tutustunut myöskään koskaan. Ainostaan 'People = Shit' biisin olin joskus kuunnellut ihan vain sen vuoksi että olin ensin kuullut Richard Cheesen loungeversion kyseisestä biisistä. Sen sijaan kun kuulin tämän biisin ensi kertaa, rakastuin välittömästi. En edelleenkään ole laajemmin bändin tuotannosta kiinnostunut mutta tämä biisi potkii aivan järjettömästi.





Paradise Lostin kohdalla tultiikin sitten romahtaen alas hevistä. Halusin kuitenkin listata nämä biisit tähän kahdesta syystä. Ensinnäkin, koska Paradise Lost on hevibändi, ja toiseksi koska nämä ovat aivan tajuttoman hienoja biisejä. Tutustuin näihinkin vasta n. vuosi sitten, mutta erityisesti 'Mercyn' jopa lähes täydellisesti Depeche Modelta kuulostava linja toimii itselleni, eikä vähintään sen vuoksi että Depeche Mode on yksi suurimmista bändeistä mulle koskaan.

'One Second' muistuttaa myöskin etäisesti DM:ää, mutta vähemmän. Se on kuitenkin jo hieman raskaampi vaikka ei millään muotoa heviksi luokiteltavaa. Nämä ovatkin tuon albumin pehmeimpiä raitoja. Pahoittelen mikäli jollekin hevidiggarille tämä pilasi postauksen, mutta ai saakeli mitä biisejä :)

Paljon näihin vuosiin mahtuu hyviä rokkibiisejä, suomenkielistä heviä en juurikaan kuuntele ehkä Kotiteollisuutta lukuunottamatta ja varmaan paljon on ulkomaisiakin biisejä joita en tähän palaan muistanut. Nämä luettelemani biisit ovat kuitenkin kaikki osaltaan sellaisia mistä tykkään aivan pirusti ;)

Edit 23.3: Muistin juuri että unohdin tästä listauksesta tyystin Rage Against The Machinen joka toimii myös vuodesta toiseen. Ehkä se oli liikaa itsestäänselvä bändi enkä mieltänyt sitä tarpeeksi heviksi :)