Syksyn sävyjä

Tampereella juhlittiin eilen kesän päätöstä eli Venetsialaisia, kuten varmaan kaikkialla muuallakin. Itse en kuitenkaan mennyt kuuntelemaan Pepe Willbergiä tai Jukka Poikaa maksusta, tai edes Veeti Kalliota ilmaiseksi. Minä menin Mustalahteen Evan & Manun keikalle. Myös Venetsialaisten ilotulitus järjestettiin Näsinneulasta ja Mustalahdesta käsin, joten oltiin ihan paraatipaikalla. Kuin asiaankuuluvasti keikka alkoi heti ilotulituksen jälkeen, vaikka oikeasti näillä kahdella tapahtumalla ei ollut mitään tekemistä keskenään.

Ja olipa mahtava päästä kuulemaan näitä uuden levyn biisejä. Toki vanhaltakin levyltä kuultiin 'Montreal', sekä encoren huipennuksena tietenkin 'Feet In The Water', mutta muuten setti nojasi täysin uuteen materiaaliin. Myöskin toivomani 'Guardian' (ensimmäinen encore) sekä 'There Is Nobody Like You' tulivat.















Eva & Manu ovat niin sympaattisia tyyppejä! Koska olin lauantai-iltaan mennessä kuunnellut levyn Spotifystä varmaankin jo kymmeneen kertaan, kävin keikan jälkeen tietenkin poistamassa merkkaritiskistä levyn vinyylinä siinä toivossa, että saisin siihen jälleen nimmarit, kuten ensilevyyn pari vuotta sitten Telakalla. Ja onnistuihan se. Taas saa kärsiä ja hävetä omaa typerää virnistystä, riemuidiootti (Nelliinaa jälleen lainatakseni) vauhdissa. Työkaverini eli kuvausassarini ( :) ) ei ikävä kyllä onnistunut taltioimaan tätä tilannetta mun kamerallani, joten joudutte tyytymään huonolaatuiseen kännyselfieen.

Levy on prässätty 180 grammaiselle vinyylille, ja se myös soi hienosti. Ja kuten ensimmäisenkin levyn kanssa, samaan hintaan sai vielä cd-levyn, joka oli sujautettu kotelon sisälle. En muistanut tätä itsekään aiemmin, ennen kuin luin tuon parin vuoden takaisen postauksen, ja löysin cd:n jälleen kerran. Kiva yllätys!

Kansitaide on toinen kiva syy ostaa vinyyliä. On niin eri juttu selata kuunnellessa levyn kansia, kuin vain soittaa sitä digitaalisena koneelta. Ja hienot nuo gatefold -kannet ovatkin. Etu- ja takakannessa on kuvat artisteista, sisäaukeamalla puolestaan kaikki lyriikat ja lisää upeita valokuvia, ihan parasta!

Kiitos keikasta, ja kiitos musiikista Eva & Manu, olette ihan mahtavia!

Hampurilainen on pihvi

Käytiin lomalla myös syömässä uudestaan Aussie Barissa, nyt lounasaikaan. Tilanteen teki kuitenkin erityisen juhlavaksi ja hienoksi se, että ruokaseurana oli toinen armoitettu hampurilaisfani, eli Blogi hampurilaisista -blogin pitäjä Samu, joka oli käymässä Suomessa lomallaan. Lisäksi seurassamme oli Samun kauniimpi puolisko.

Kyseessä olikin siis tälläinen hampurilaisfanaatikkojen visaisten päiden yhteenlyönti ja varsinaisen yksityiskohtaisemman arvostelun voittekin lukea tuolta Samun blogista. Linkki sinne löytyy TÄÄLTÄ! Tämä postaus on vähän venähtänyt, koska julkistaminen odotteli sitä että Samu saa bloginsa päivitettyä.

Sen verran voin kuitenkin täälläkin mainita, että pöytään tilattiin Kiwi (Works), paikan erikoisuus Kangaroo sekä Chicken Bacon & Avo Burgerit. Sain myös vahvistuksen sille, että kengurun liha tuolla todellakin on 100% kengurua, eikä mitään feikkiä. Lihan maahantuonti hoidetaan itse, joten tavara on taatusti juuri oikeanlaista. Myös itse (jo toista kertaa) syömässäni hampurilaisessa ollut Black Angus -häränliha oli australialaista.

Eva & Manu ja sielukkaat syntikat

Kirjoitin vasta 'Cinnamon Hearts' biisistä pari viikkoa sitten, ja ehkä hieman yllätykseksenikin kakkoslevy tuli näinkin pian ulos. Myös albumi kulkee ensimmäisen sinkun nimellä.

Ja kun hieman ehdin ruotia bändin uutta saundia, sain siihenkin varsin pätevät perustelut. Debyyttilevyhän syntyi kaksikon reppureissuilla Euroopassa, usein vain pelkästään akustisen kitaran avulla. Kun sitten aika tuli asettua Suomeen, mahdollisuudetkin kasvattaa meininkiä isommaksi jo sävellysvaiheessa lisääntyivät, myös levyn parissa häärineellä Tuomo Prättälällä on lopputuloksessa osansa. YLEX:n haastattelussa Manu toteaakin:

Olemme aina olleet kiinnostuneita syntikkasoundeista, rumpukoneista sekä elektronisemmasta tyylistä, joten halusimme kokeilla uuden levyn kanssa jotain uutta. Emme halunneet toistaa samaa.

Kaikesta huolimatta omia juuria ei ole unohdettu. Kokonaisuus vaihtelee näistä syntikkapoppirallatuksista tuttuihin rauhallisiin folktunnelmiin, ja jo heti levyn kaunis avausraita 'Empty' tuo ne turvalliset fiilikset, jotka tekivät aikanaan tästä duosta oman suosikkini. Levyn kauneimmista tunnelmista avausraidan lisäksi vastaavat huikeat 'Between Us', 'Guardian' ja 'Kathey', jotka eivät jälkimmäistä lukuunottamatta todellakaan tuo ensimmäistä levyä enää mieleen, vaan molemmista biiseistä kuulee, että nyt on hypätty kinttupoluilta suureen maailmaan. Rinkka on vaihtunut matkalaukkuun. Etenkin jälkimmäinen on valkoista nykysoulia parhaimmillaan, ja tämän kaksikon sävyttämänä mua ei edes vaivaa samat asiat, jotka ovat pitäneet mut Tuomon omasta musiikista erillään.

Ehkä eniten ensilevyn linjoilla kulkevat täysin akustiset 'Papi' ja tuo levyn viimeinen raita, aivan mielettömän nätti 'Kathey'. Ja vaikka koko levy mennäänkin pääasiassa taas syntikoiden saattelemana, alan olemaan jo täysin sinut tämän uuden saundin kanssa. Ne ovat ne laulut ja kauniit melodiat, jotka lopulta tekevät Evasta & Manusta juuri sen, mikä tässä on niin hyvää.

Kuten mainitsin viimeksi, Eva & Manu tulevat myös Lost In Musiciin lokakuussa, jolloin heidät voi nähdä Telakalla. Sitä ennen on mahdollisuus katsastaa uuden levyn meininki Mustalahden sataman keikkakesän päätöksessä, jo huomenna lauantaina! Kiinnostaisi kyllä nähdä heidät ensimmäistä kertaa bändin kanssa.

Kirjoituksia kellarista

Basement Jaxx on takaisin ja kovempana kuin ehkä kertaakaan 2000-luvulla. Bändi juhlii tänä vuonna 20-vuotista taivaltaan, sillä ensimmäinen julkaisu tuli ulos vuonna 1994. Näin heidät itsekin pari vuotta sitten Tampereella Love Music Festivalilla, vaikka keikka ei kaikilta osin silloin omaan makuuni ollutkaan.

Heidän uusin, järjestyksessään jo seitsemäs albuminsa 'Junto' ilmestyi virallisesti maanantaina, ja siitä löytyy Spotifystä myös kahden levyn Special Edition, johon automaattisesti tässä linkkaankin. Enemmän musiikkia, enemmän nautintoja. Erikoisversiolta löytyy myös remiksauksia levyn biiseistä.



Se minkä takia tämä uutukainen uppoaa muhun niin kovaa, on iso liuta vanhankoulun vibaa ja "kädet ilmaan" nostetta, mikä on aistittavissa lähes jokaisesta biisistä. Ja 90-lukuahan on tykätty kierrättää jo jonkun aikaa populaarimusiikissa. Kukapa olisi parempi näyttämään mistä kukko kusee, kuin oikeasti silloin kulta-aikaansa eläneet originaaliartistit? Sedät tulivat vahvasti kuvioihin, ja todistivat oman ylivoimansa kertaheitolla myös mm. sellaisille viime vuosien suursuosikeille kuin vaikkapa Disclosure. Samoissa genreissä nimittäin tuokin bändi liikkuu, ja on ammentanut paljon myös Basement Jaxxin maailmasta omassa tuotannossaan.

'Junto' on myöskin siinä mielessä poikkeuksellinen levy, että lähes kaikki biisit ovat aivan loistavia tanssiraitoja. Itselle tietysti ykköseksi nousee tuo hauskana musiikkivideonakin (Twerkbot!) ilmestynyt 90-luvun alun pianohouseviboilla päräyttävä 'Never Say Never', samoin kuin tuon aikakauden äänimaailmaa vahvasti lainaavat 'Unicorn', sekä kakkoslevyn 'House Scene'. Vokaalihouse siis toimii, samoin kuin myös mahtava lapsikuoron avittama 'Power To The People' ja raikkaan kesäinen lattarianthem 'Mermaid of Salinas', jotka vievät allekirjoittaneen täysin mukanaan. Ja onhan 'What's the News'kin oikein sielukas ja groovaava raita!

'We Are Not Alone' ja 'Summer Dem' taas ovat tyyliltään aivan eri maailmaa edellisten kanssa. Molemmat kappaleet tuovat vokaaliensa puolesta mieleen 80-luvun amerikkalaisen funkin ja soulin tähän hetkeen päivitettynä, mutta erityisesti jälkimmäinen on muiltakin osin lähes yksi yhteen juuri tuon aikakauden soulia.

Huvittelua ja katuruokaa

Sunnuntaina tosiaan suuntasin Designtorin jälkeen Särkänniemeen, jonne alunperin olin ajatellut lähteä viikonloppuna ainoastaan syömään. Suunnitelmiin tuli kuitenkin jo perjantaina muutos. Ja koska kaveriporukalla mentiin, niin tulihan se rannekekin sitten ostettua. Oli muuten toisiksi viimeinen viikonloppu, kun Särkänniemen huvilaitteet ovat avoinna. Ensi viikonloppuna vietetäänkin kesäkauden päättäjäisiä.

Mutta vaikka koko päivä tulikin huvilaitteissa pyörittyä, ja ensimmäisen kerran muuten käytyä kiertelemässä ja katsomassa Koiramäkeäkin, niin kyllä se ruoka oli silti itsellä edelleenkin pääosassa tällä visiitillä. Näsinneulan kokit olivat siis siirtyneet yhteen huvipuiston ravintolapisteistä kokkailemaan katuruokaa lähialueen raaka-aineista, edullisesti mutta sillä pieteetillä, mikä ainoastaan huippuravintolan arvolle sopii.

Tarjolla oli kolme ns. pääruokaa ja yksi jälkiruoka. Näistä maistoin kahta pääruokaa ja kakkua. Inkivääriglaseerattu Charolaise oli tehty naapurikunnan Nokian Siurossa tuotetun Kauniaisten kartanon rotukarjan kyljestä ja niskasta ylikypsäksi paistamalla, ja se tarjoiltiin briossileivän päällä. Liha oli suussa sulavan maukasta, ja selleri toi mukavaa rapeutta annokseen. Karitsahodarissa makua tuli tietenkin lihaisasta karitsamakkarasta, mainiosta coleslaw'sta ja pähkinöistä. Hodari oli näistä annoksista ylivoimainen kunkku, ja sellaisen hain vielä toisenkin kerran, niin hyvää se oli. Myös pähkinäinen luomusuklaakakku vadelmavaahdolla tuli testattua, ja kolmen euron hintaiseksi jälkiruuaksi se oli varsin hyvä, joskin yllättävän tuhti ja suklainen.

Tietysti myös jäätelöä piti saada, kun kerran huvipuistossa oli tarjolla niin paljon Minetin myyntipisteitä. Nyt ensi kertaa maistamani cookies pääsi kertaheitolla kyseisen firman jäätelöiden top 3:n omalla mittarillani mitattuna!

Tälläisten katuruokatapahtumien yleistyminen on pelkästään asiakkaiden ja minunlaisteni ruokaharrastajien selätysvoitto, ja kunhan nämä ottavat Tampereellakin kunnolla tuulta alleen, voin olla tyytyväinen siihen, mihin suuntaan ruokaskene yleisesti tällä hetkellä on menossa. Ainakin linja sopii mulle kuin nyrkki silmään :) Ennen isompien tapahtumien yleistymistä voi onneksi käydä esimerkiksi syömässä kauppahallissa 4 Delin mainioita hodareita, Bar Burriton maistuvia burritoja tai Ravinteli Pork and Moren grilliherkkuja!

Designtori kuvina

Tällä kertaa kävi niin, että ainoaksi saldoksi eilen Sorin aukiolla järjestetystä Designtorista jäi vain läjä kuvia. Harmi kyllä Uhana Designin pipot eivät sopineet mun isoon päähäni, ja jouduin jättämään sen hankinnan.

Sen sijaan hyvänä muistutuksena itsellenikin oli taas nähdä Kätkö Vintagen Henkkaa, sillä mullehan kävi kesälomalla vähän ohraisesti, kun olin juuri luvannut jo Suvi-Vintagessa käydä vielä loman aikana visiteeraamassa liikkeessä, mutta olinkin liian kiireinen ja unohdin koko asian. Nyt ei saa enää olla syitä menemättä.

Aiemminkin varmasti menen, mutta Tampereen kissakahvila, eli Purnauskishan aukeaa siis aivan Kätkön naapurihuoneistoon, käyntikin sinne tulee tapahtumaan saman ulko-oven kautta. Aivan varma olen ainakin siitä, että pian on entistäkin enemmän syitä matkata Tammelaan, ja kissakahvilareissun yhteydessä on aina helppo käydä katsastamassa samalla Henkan tuoreimmat löydöt.

Mitä Designtoriin tulee, niin katselin myös jälleen kaiholla noita RCM:n takkeja, mutta koska ostin juuri uuden syystakin itselleni, ei sellaisen hankinta ole enää ajankohtainen. Ja vaikka lompakko ei köyhtynyt täällä, ihan kiitettävästi sain kuitenkin käytettyä rahaa Särkänniemeen, jonne suuntasin torilta. Mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa. Nyt, näihin kuviin, näihin tunnelmiin Designtorilta.

Enemmän possua

En tiedä, olenko odottanut mitään tamperelaista uutta ruokamullistusta näin pitkään ja hartaasti, kuin Ravinteli Pork and Moren saapumista Aleksanterinkadulle, mutta nyt se vihdoin on täällä!

Mullistus lienee hieman ylimitoitettu termi kuvaamaan tätä uudistusta, mutta ainakaan aivan vastaavaa ruokaa ei mistään muualtakaan tästä kaupungista saa. Ravinteli Berthan ja Huberin pitäjien kuopus on tekijöidensä näköinen paikka, joka jatkaa samaa ideologiaa, jolle tielle Huberissa lähdettiin jo reilu vuosi sitten ravintolan esitellessä ensi kertaa asiakkailleen hampurilaisensa. Yksinkertaista, maistuvaa amerikkalaistyyppistä ruokaa hienostelematta, mutta hyvistä raaka-aineista. Ja todella krouvia safkaa Pork and More tarjoaakin. Listalta löytyy vain muutama pääruoka ja lisuke, mutta sekin on aivan tarpeeksi. Huomionarvoista on myös se, että kaikki makkarat hodarinakkeja myöten tehdään itse.

Paikan tunnelma on aivan jostakin muualta, mihin tässä kaupungissa on totuttu, sisustukseen on jälleen kerran panostettu ja ravintolassa on jollakin tavalla hyvin kodikas fiilis. Sellainen entisajan tehdastyömaaruokalan tuntu lisättynä muutamalla designyksityiskohdalla. Myös astioiden kanssa idea on mietitty loppuun, ja ruoka tarjoillaan hauskasti peltisiltä grillausalustoilta. Aitoa ja rehtiä amerikan barbequen meininkiä, suoraan grillistä pöytään.

Huomioitavaa, joka tekee paikasta ihanan rahvaanomaisen, on myös mahdollisuus tilata kaikkia hanaoluita, jotka myös ovat erityisen hyviä (mm. Sierra Nevada Pale Ale, Samuel Adams Boston Lager ja Keisari 66 American Pale Ale), kannuittain. Tämä loistava vaihtoehto laskee yksikköhinnan erittäin kuluttajaystävälliseksi, tuli sitten juotua enemmän itse, tai jaettua juomat kaveriporukalla.











Ravintola ei ole kovin iso, ja torstaina iltapäivästä käydessämme se täyttyikin nopeasti. Pöytävarauksia isommille seurueille otetaan vastaan, mutta pääasiassa sinne voi vain mennä suoraan syömään ilman varausta. Kannattaa kuitenkin varautua siihen, että täyttä on. Myös ruuan mukaan ottaminen onnistuu heti ensi viikosta alkaen.

Jos jotakin olisi keksittävä, mitä odotin enemmän, niin kaikesta etukäteen kehutusta amerikkalaisuudesta ja savustamisesta huolimatta ainakaan omasta naudan rintapalastani en onnistunut käytännössä maistamaan savunmakua lainkaan, jonka taas esimerkiksi Ravinteli Huberin ruuissa maistaa kaikessa lihassa. Grillauksen tuntua siinä ei myöskään ollut, vaikka mahdottoman herkullista se muuten olikin. Ennakkohehkutusten perusteella odotin nimenomaan vielä runsaammin barbeque -henkistä ruokaa. Hintataso on myös odotuksiani korkeampi, mutta annokset ovat myös maukkaita ja täyttäviä. Tilaamani leipä oli kuitenkin listan kallein annos (16€) ja juustoranskalaiset sen lisäksi (5€). Chilillä hintaa tulee hieman vielä lisää.

Vaikka paikka on selkeästi profiloitunut liharuokaan, erityisesti possuun, ei kasvissyöjänkään tarvitse kääntyä kannoiltaan. Snacks ja Sides -listoilta löytyy useita lisukkeita, joista vegetaristikin voi nautiskella. Lisäksi päälistan hot dog on mahdollista saada kasvischili-täytteellä. Kaverini kehuikin sitä erittäin mainioksi.

Loppujen lopuksi on pakko myöntää, että vaikka odotukset olivat korkealla ennakkoon, mikä ei tietysti ole yleensä hyvä asia, Pork and More lunasti ne yllättävän hyvin. Lähdin pois ääriäni myöten täynnä, joten joku pieniruokaisempi varmasti halkeaisi. Ensi kerralla jätän vielä ranskalaiset pois, sillä pelkällä leivällä ja oluellakin pärjää takuuvarmasti pitkälle, ainakin ilta-aikaan. Olin kahden vaiheilla tuon naudanrinnan ja kolmen eri sliderin välillä, joten se lienee seuraava valintani, ehkäpä jo hyvinkin pian!

Jälkkäridrinksuille mentiin vielä naapuriin Barmaciaan, jossa tuli vedettyä jopa hieman överiksi, ja tilattua sekä runsaasti kehuja saanut mojito, sekä vesimelonidaiquiri. Edeltävä olikin aivan käsittämättömän hyvä, takuuvarmasti paras koskaan juomani mojito jopa ulkomailla maistamiani myöten, eikä tuoreesta vesimelonista tehty daiquirikaan jäänyt hännille. En tosin ole käynyt Kuubassa, mutta siitäkin huolimatta aivan huikean hyvä cocktail jälleen kerran. Ensimmäisen kerranhan täällä viime keväänä käydessäni testasin tequilaa ja ihan perusmargaritaa, ja kyllä nämä ne päihittivät mennen tullen.

Taas kerran pitää lämmöllä ajatella tuota Tampereen Sohon seutua, on se vaan niin parasta, mitä tämän kaupungin kulinaristiselle kulttuurille on koskaan tapahtunut.

Tampereen Designviikko

Tänään alkaa Tampereella jälleen Designviikko, joka kestää aina ensi perjantaihin saakka. Viikkoa juhlitaan erinäisin pienin tapahtumin, joissa mukana olevilla yrityksillä näkyvä rooli.

Itselle tietysti se kaikkein kiinnostavin osa tätä viikkoa on nyt tulevana sunnuntaina jälleen ulkosalla Sorin aukiolla järjestettävä Designtori. Mikäli ilmat vain suosivat ulkoilua, pitänee käydä ehdottomasti katsastamassa Uhana Designin syysmallistoa. Itseä kiinnostavat erityisesti nuo syyspipot, joita saa useassa värissä, mutta valikoimassa on myös ainakin uudenlaisia printticollegeja ja toppeja naisille. Pipon hankinnassa oleellista mulle on tietysti se, miten se istuu mun päähäni. Ja toisaalta kolmatta punaista en taida viitsiä sentään ostaa :)

Lisäksi molempina viikonlopun päivinä tapahtuu Särkänniemessä jotain todella mielenkiintoista. Näsinneula Goes Street Food rantautuu betonisesta norsunluutornistaan alas huvipuistoon, jossa Neulan huippukokit tarjoilevat laadukasta katuruokaa ravintolan tyylin mukaisesti lähituotteista, ja vielä erittäin edulliseen hintaan. Lisää tietoja Särkänniemen virallisesta omasta blogista!

Molemmat tuotekuvat on otettu Uhana Designin Instagramista. Mainos Särkänniemen blogista.

Syystamineissa

Niin ne vaan vuodenajan nopeasti vaihtuvat. Kirjoittelin vasta kesävaatteista reilu pari viikkoa sitten, ja ihan muutamassa päivässä tunnelma on muuttunut kesästä syksyyn. Ihan näin paljon ei kuitenkaan tule shoppailtua, miltä julkaisutahti nyt vaikuttaa, vaan nää tuppaa melkein pääsääntöisesti olemaan tälläisiä koontipostauksia.

Jo ennen Flow Festivalia kävin katselemassa vaatteita täällä Tampereella, ja täydentämässä varastoani H&M:ssä, sillä kuten aiemmin todettua, mulla on ollut niin hirveän vähän kesäisiä vaatteita, ja festarien aikaan kelit olivat sellaiset, että halusin varautua reissuun parilla paidalla per päivä. Pitkähihaista löytyy kyllä, mutta etenkin ihan perus t-paitojen kanssa on vähän niin ja näin. Syy on lähinnä pieneksi jääneet koot. Niinpä onnistuin löytämään sieltä melkoisen nipun paitoja, pari ihan simppeliä yksiväristä paitaa, vaaleanharmaan ja pinkin, sekä alla olevissa kuvissakin osittain näkyvät pitkähihaisen raitapaidan että printtiteepparin.

Lisäksi samalla ostosreissulla mukaan tarttuivat jälleen uudet tummanharmaat pillifarkut. Nämä ovat kaiketi ihan samanlaiset, jotka tilasin alkuvuodesta saman puljun nettikaupasta. Kovin laadukkaita ne eivät ole, ja edelliset repesivätkin takapuolesta jo alkukesästä. Kahdenkympin hinnalla ei tosin kovin kummoista laatua voi odottaakaan, mutta ehkä näillä nyt syksyn pärjää. Farkut ovat jalassa myös kuvissa.

Tuoreimpana ostoksena kuitenkin on viime viikolla Varustelekasta tilaamaani Saksan armeijan Bundeswehrin maastoparka. Näitähän mulla on ollut pari aiemminkin, mutta tavallisena lyhyenä versiona. Nyt ostamani takki on kuitenkin sopivampi pidemmälle syyskeleihin, sillä siinä on huppu, se on pitkä, ja sen alle mahtuu vielä kunnolla paksua välipaitaa. Kaiken lisäksi takin piti olla käytetty, mutta se on niin priimakuntoisen näköinen, että en pysty millään uskomaan sen olleen koskaan käytössä. Tosin hintakin oli jopa lähes kymmenkertainen aiempiin samasta firmasta ostamiini takkeihin verrattuna. Kolmekymppiä on silti hyvästä syystakista lähes pilkkahinta!

Ravintolapäivän satoa

Toisin kuin tämä aamu, sunnuntainen Ravintolapäivä näyttäytyi miellyttävän aurinkoisena, ja ilma lämpeni vielä päivän mittaan lähes hellelukemiin. Sinänsä koko viikonloppu oli edelleen varsin poikkeuksellisen kesäinen, vaikka kyllä tuolla ulkona kulkiessa sellaisen aivan ilmiselvän syksyn tulon jo pystyy aistimaan. Jotain mystistä ja haikeaa siinä tunteessa on, kun tietää kesän olevan lopuillaan ja haistaa syksyn. Kesää tulee taas ikävä.

Tarkoitus oli alun perin lähteä jo aiemmin liikkeelle, mutta nukuin lauantain ja sunnuntain välissä niin makoisasti, että heräsin vasta kymmenen jälkeen. Peräti 11 tunnin unet tuli siinä kiskottua, enkä edes muista, milloin olisin saanut nukuttua noin pitkään. Oltiin sovittu kaverin kanssa että tavataan Pyynikillä ennen ensimmäiseen ja siihen parhaaseen kuppilaan menoa.









Sen verran aiemmin ehdin kuitenkin lähteä, että pystyin poikkeamaan matkan varrella Timppa & Friends Make Food! nimellä kokanneiden poikien (ja tytön) piharavintolassa Tiiliruukinkadulla, jossa soi myös lempeä house-musiikki vinyyliltä. Todella herkullisen näköisiä hampurilaisia ja juustokakkua siellä oli tarjolla, mutta koska olin vasta menossa syömään toiseen paikkaan, tyydyin jääkahviin. Pavut oli hankittu Pirkanmaan Paahtimolta ja paahdettu vasta pari päivää ennen tarjoilua. Ehdin kehaisemaan juomaani jo paikan päälläkin, mutta olipa kyllä erittäin hyvän makuinen jääkahvi!

Kello tuli kuitenkin yksi, joten jatkoin matkaani vielä Pyynikinharjua mukailevan Palomäentien idylliin, jossa jo viime toukokuun Ravintolapäivässä ollut hirmuisen viihtyisä ja sympaattinen Kupponen Onnea tarjosi jälleen parastaan. Talojen sisäpihalla on aivan ihastuttava, lähes luonnollisessa asussaan oleva puutarha, jossa asiakkaat voivat istua omena- ja kirsikkapuiden katveessa nauttimassa herkullisista ruuista. Piha oli vielä edellistä kertaakin moninkerroin viihtyisämpi nyt, kun kaikki puut olivat lehdessä, sellaista salaisen puutarhan tunnelmaa.

Tällä kertaa tarjolla oli viileää vihanneskeittoa Setumaalta, punaista lämmittävää juureskeittoa piparjuurikermalla, juureen leivottua ruisleipää, karjalanpiirakoita, savujuustorullia ja erilaisia levitteitä, mm. munavoita ja papupestoa. Myös monenlaisia makeita leivonnaisia oli tarjolla. Itse otin punaista juureskeittoa johon kuului ruisleipä, sekä karjalanpiirakkaa ja savujuustorullan. Jälkimmäistä hain vielä santsiksi toisenkin kappaleen, oli nimittäin sen verran hyvää, että olisin ottanut näitä vielä mukaankin, ellei tarkoitus olisi ollut jäädä vielä kaupunkiin maistelemaan muutakin.





















Pyynikiltä matka jatkui Koskipuistoon, jossa piti olla useampiakin vaihtoehtoja, mitkä mua kiinnostivat, mutta niistä jopa kahta ei löytynyt lainkaan. Taitaa olla käynyt nyt niin, että ravintolanpitäjää on laiskottanut liikaa, eikä olekaan tullut myymään, tai sitten saapuminen oli myöhästynyt reilusti. Alati kasvavan suosion myötä Ravintolapäivä houkuttelee tietysti enemmän ihmisiä myymään, jotka eivät vielä osaa päivän etikettiä ja viitsi ilmoittaa mahdollisista peruutuksista tai loppuunmyynneistä.

Mm. meksikolaista ruokaa edullisesti tarjoillut El Huipil, sekä Puistokahvila Tunnelmanluojat loistivat poissaolollaan, aika heikko tunnelma :) Hyvä vaihtoehto meksikolaiseksi ravintolaksi olisi kyllä ollut La Negrita, mutta kovin suosittuna paikkana sinne oli turhan pitkä jono. Koska en mitään muuta sitten käynytkään syömässä, jäi tällä kertaa Ravintolapäivän anti hieman normaalia vähäisemmäksi, mutta ei kuitenkaan huonoksi. Siitä iso kiitos kuului jälleen kerran Kupposelle Onnea!