Aussie Bar Tampere

Aussie Bar tuli Tampereen katukuvaan ja avasi ovensa viime tiistaina. Viralliset avajaiset järjestetään kuitenkin nyt tulevana perjantaina. En tosin tiedä, onko siellä mitään erityistä silloin tarjolla.

Tuli käytyä heti tuoreeltaan testaamassa meno, ja sitä helpotti jälleen kerran voitto Facebookin kilpailussa. Arvasin oikein kysymykseen ja sain burgerin ilmaiseksi. Siis burgerin! Miten voi mennä näin oikeaan osoitteeseen voitto? :D Muutenkin Aussie Barin purilaislistalta löytyy useita todella herkullisen kuuloisia annoksia. Tämän kokemuksen perusteella taidan joutua kokeilemaan jotakin muutakin...

Erityiskiitosta baarille pitää antaa Snack Menusta. Jostain kumman syystä Suomessa, tai ainakaan Tampereella ei ole tajuttu, että ihmiset tykkäävät napostella baarissa muutakin kuin suolapähkinöitä. Ei tarvitse mennä kuin lahden ylitse Tallinnaan, että ruokaa tarjoavista pubeista on mahdollista saada listalta vaikka minkälaista pientä purtavaa. Lähimmäksi Tampereella on ehkä päässyt aiemmin Sticky Wingersin Dugout Bar, jonne on voinut tilata erikseen Stickyn listalta sormiruokaa pelin oheen. Tähän saumaan Aussie Barin konsepti sopii siis kuin nenä päähän. On sipsiä, nachoa, sipulirenkaita, mozzarella- ja jalapenotikkuja, ribsejä ja perunankuoria. Itse tilasin jo aiemmin, ennen ruokailua sipulirenkaat, ja ainakin ne olivat erittäin maukkaita, kuten myös niihin tullut dippikin.





Koska en ole bilehile, ei Aussie Bar tule itselleni jatkossakaan olemaan yökerhon korvike, vaan ruokapaikka ja keikkapaikka, joskus lätkämatsin katsomispaikkakin. Keskitynkin tässä postauksessa nimenomaan ruokapuoleen ja näiden edellä mainittujen ohella listalta löytyykin todella laaja valikoima monenlaista purtavaa. Turhahan pyörää on keksiä uudelleen, ja vaikka jokaisesta ravintola/baaripaikasta Tampereelta saa samantyyppistä ruokaa, niin erikoisuutena täällä on kengurunliha. Sitä saa nachojen kanssa, burgerissa, toasteissa, pitsassa ja salaatissa. Kokeile jos uskallat!

Testaushetkellä eilen sitä ei kuitenkaan ollut saatavilla, joten jouduin tyytymään palkintoburgerissani kahden yli 200 grammaisen naudanlihapihvin Aussie Bar Double Burgeriin. Maku lihassa oli todellakin kohdallaan, joskin annos oli aivan liian iso, ja ehkä olisin kaivannut enemmän jotakin raikasta väliin. Samoin dippi olisi ihan kiva lisuke, sillä purilaista vaivasi muutoin ehkä pieni kuivuus.

Toinen meistä tilasi Fish & Chipsit, jotka ovat kyllä ehdottomasti seuraavaksi omallakin ostoslistalla, ja siihen kun tuli vielä peräti kaksi dippiä. Nyt kun Ruby & Fellas ei enää tuota suosikkiannostani tarjoa, saa tämä rafla ansioitetusti ottaa rahani kun haluan kalaa ja ranuja. Ja millaisia ranuja täällä saakaan? Oli meinaan sen verran hyviä, että tämä mesta hyppäsi nyt niiden osalta kaupungin kakkoseksi heti O'Connellsin perään. Hopea ei ole kuitenkaan häpeä! Tosin myös täällä omenaviinietikkaa pitäisi ehdottomasti saada pöytään kalan kanssa.

Aivan tällä konseptilla ei täällä kuitenkaan vähään aikaan iltapaikkaa ole ollutkaan, kun Memphis samasta liiketilasta jo vuosia sitten lopetti. Tampereella on totuttu siihen, että ruoka syödään toisessa paikassa ja iltaa lähdetään viettämään toisaalle. Pientä hiomista ehkä on vielä syytä tehdä, mutta ihan kelpo arvosanoin toivotan Aussie Barin tervetulleeksi. En tiedä mistä johtui, ja tilanne voi tasoittua kyllä ajan saatossa, mutta mulla oli koko ajan sellainen fiilis että olisin ulkomailla enkä Tampereella. Tuskin se vain siitä yksin johtui että baarista kaikki tilataan englanniksi, sillä henkilökunta on oikeasti australialaista. Sen tiedän kuitenkin jo nyt, että tästä tulee muodostumaan yksi niistä harvoista juottoloista missä istun mielelläni iltaa.

Per mare, per terram

En muista koska olisin joutunut näin paljon vekslaamaan lomasuunnitelmia kuin nyt tälle talvilomalle, eivätkä ne kaikkein kiinnostavimmat toteutuneetkaan. Halpoja lentoja kyllä olisi ollut, mutta en vieläkään ole innostunut lähtemään reissuihin itsekseni, ja kenelläkään ei ollut tähän saumaan mahdollista lähteä mukaankaan.

Tulin kuitenkin juuri eilen illalla takaisin Tampereelle, viimeisimpänä takana on risteily Viking Gracella. Varasin tämän reissun pääasiassa sen takia, että laivalla oli keikalla Jenni Vartiainen. Ja kun tämä laiva muutenkin jätti vuoden takaisen kokemuksen perusteella hyvän fiiliksen, oli valinta helppo tehdä.

Ja hyvä risteily se olikin. Jennin keikka oli aivan huikea, ja laivan kaksikerroksinen Club Vogue yökerho toimii yllättävän hyvin myös ihan kunnollisena keikka-areenana. Samaa ei voi kaikista laivoista sanoa, ja onhan Grace nyt ihan omaa luokkaansa näillä vesillä. Ainoastaan Silja Linen Helsingin laivat ovat jokseenkin vertailukelpoisia ja sen verran viihtyisiä, että pelkälle risteilylle viitsii lähteä.

















Jenni veti bändinsä kanssa pääasiassa tietenkin edellisen levyn, 'Terran' kappaleita, mutta myös muutamia vanhempiakin biisejä. Ainakin 'Mustaa kahvia', 'Ihmisten edessä', 'Duran Duran', 'Missä muruseni on', 'Nettiin' ja 'En haluu kuolla tänä yönä' kuultiin. Ja onhan hän nyt niin kaunis, kirjoitin lievästi herkässä tunnetilassa keikan jälkeen tämän avoimen kirjeenkin Jennille, jonka julkaisin mm. blogin Facebook -sivulla :)

Avoin kirje Jenni Vartiaiselle.

Jos se nyt tuli jollekin yllätyksenä, niin Jenni Vartiainen, olet täydellinen! Siitä huolimatta, että edustat kaikkea sitä, mitä yleensä musiikkibisneksessä halveksun.

Et sävellä tai sanoita omia biisejäsi, olet alunperin formaatin tuote, mutta sinulle tehdyt biisit ovat loistavia ja olet jumalainen ilmestys, kauneinta mitä tiedän.

Jenni, olet parasta, mitä suomalainen popmusiikki voi tarjota. Kiitos!

Laivaristeily ei tietysti ole mitään ilman kunnon aamiaista. Aika usein valitsenkin erikoisaamiaisen, kuten nytkin, sillä tarjolla on aina paljon enemmän erilaisia herkkuja kuin normaaliaamiaisella, skumpasta puhumattakaan :) En edes viitsinyt kajota perinteisiin coctailpiirakoihin, pekoniin, lihapulliin ja nakkeihin kun tarjolla oli mm. mätiä, skagenia, lohimoussea, valko- ja sinihomejuustoja, croissanttia, prinsessa- ja mantelikakkuja, kiiviä, appelsiiniä, verigreippiä, rypäleitä. Gracella erikoisaamiainen tarjoillaan kaiken lisäksi aivan ylimmän kannen näköalaravintolassa Oscarissa, jossa Tukholman saaristoa on mukava seurata aamiaista syödessä.















Mutta jotta risteilyn plussat eivät olisi jääneet vain näiden varaan, laivalle mennessäni huomasin risteilyohjelmasta, että Voice of Finlandin ensimmäisen kauden voittaja, silloinen suosikkini Mikko Sipola esiintyisi myös laivalla, ja peräti kahden keikan verran. Positiivinen yllätys, olin aivan fiiliksissä. Mikon ääni on aivan huikea, ja ehkäkin paras mies ja kitara -kombo, jota ikinä olen kuullut. Voicen lisäksi kävin pari vuotta sitten katsomassakin Mikkoa täällä Tampereella Ruby & Fellasissa ja Jack The Roosterissa. Mukana laivalla oli myös rumpali ja basisti.

Ainoastaan torstai-illan esitys meni puoliksi päällekkäin Jennin kanssa, joten jouduin poistumaan keikalta kesken, mutta onneksi mies esiintyi uudelleen vielä perjantaina iltapäivällä. Kun sitten keikan lopuksi selvisi, että Mikko on tulossa vielä illaksi Tampereelle, jälleen Ruby & Fellasiin, oli loppuillan ohjelmakin jo selvä :) Tampereelle VR toi jälleen myöhässä, kuten aina Turusta tullessa, eikä koko matkalla tarkastettu edes matkalippuja, mutta ehdin juuri ja juuri kesken ensimmäistä biisiä tuoppini kanssa eturiviin istumaan. Ja Rubyssä mies veti sen perinteisen soolokeikan, ja oli muuten ehdottomasti viikon paras keikka näistä kolmesta!

Loma alkaa olla lusittu, vaikka sairasloman vuoksi muutama päivä jäikin vielä talteen myöhemmäksi. Juuri nyt ei kuitenkaan ole enempää suunnitelmia. Kirjoittelen kyllä lomasta vielä enemmänkin, kunhan ehdin.

Ruotsalaisia indiehelmiä osa 2

Maanantaina kirjoitin jälleen jo viime vuonna mut vakuuttaneesta Ruotsin ehkäkin parhaasta bändistä, The Mary Onettesista. Samana päivänä ilmestyi myös vasta tammikuussa löytämäni tukholmalaisen NONONO:n debyytti 'We Are Only What We Feel', josta tuolloin myöskin kirjoitin.

Vaikka miellän molemmat indieksi, on näillä bändeillä kuitenkin selkeästi erilainen tyyli. Siinä missä ensimmäinen on unenomaista ja maalailevaa, on NONONO huomattavasti terävämpää, tanssittavampaa ja ehkä paikka paikoin popimpaakin. Joistakin biiseistä tulee mieleen myöskin The Sounds, mutta ehkä se johtuu vain laulaja Stina Wäpplingin äänestä, tai siitä, että hän ylipäänsä on nainen. Ehkä siinä ruotsalaisessa aksentissa on jotain? :)

Joka tapauksessa jälleen osoitus Ruotsin ylivoimaisesta asemasta musiikkirintamalla. Näiden kahden bändin lisäksi tänä vuonna kun on luvassa vielä monta hyvää ruotsalaista levyä. Mutta sitä ennen nautitaan nyt tästä! Aiempaan postaukseen linkittämästäni 'Hungry Eyesistä' löytyy muuten nyt myöskin musiikkivideo.

Tove Jansson ja Muumit

Olen hiukan myöhässä tämän aiheen kanssa, sillä Tove Janssonia on juhlistettu jo tammikuusta lähtien. Tänä vuonna tulee nimittäin kuluneeksi 100 vuotta tämän Suomen yhden tunnetuimpien brändien luojan syntymästä.

Itse heräsin tähän faktaan tosiaan vasta toissaviikolla, kun Aamulehti julkaisi kokonaisen liitteen Toven kunniaksi. Olin kylläkin lukenut jo aiemmin, että hänelle ollaan omistamassa juhlavuoden kunniaksi omaa puistoa Helsingistä, mutta sekin varmistui vasta samoihin aikoihin. Aloitteen asiasta oli tehnyt Anni Sinnemäki. Entinen Katajanokanpuisto lähellä Janssonin synnyinkotia tunnetaan tästä edespäin Tove Janssonin puistona. Itsekin olen kulkenut tuon puiston ohi jo kahdesti tänä vuonna, matkalla laivaterminaalille.

Oma suhteeni Muumeihin on varsin merkittävä. Jo lapsena luin monet Muumi -kirjat läpi, niiden maailma oli niin kiehtova. Muutenkin siihen aikaan tuntui, että valtaosa merkittävistä lastenkirjoista tuli Ruotsista, luulin nimittäin pitkään Tovea ruotsalaiseksi, kuten toista suosikkiani Astrid Lindgreniäkin. Taisin olla jo teini-ikäinen kun asian laita minulle vasta valkeni :) Ja vaikka aloin jo olla kasvamassa ulos lastensarjoista, ehti Muumilaakson tarinoita tv:ssä alkaessaan vuonna 1991 vielä jättää jälkensä muhun.





Vähän myöhemmin puolestaan Janssonin hieman kyseenalaisemmat teokset, joissa ironisoitiin hippiliikettä, juotiin alkoholia, käytettiin huumeita ja kapinoitiin poliisia vastaan huvittivat. Nuo tietysti olivat irrallaan muusta tuotannosta, mutta vielä aivan viime vuonnakin Tupakkapolitiikan kehittämistyöryhmä onnistui naurattamaan, kun he aivan tosissaan esittivät Muumeille K-18 ikärajaa, koska tarinoissa tuprutellaan piippua.

Mutta mitä huomattavasti sovinnaisempaan tv-sarjaan tulee, edelleenkin voisin katsoa sitä, sen verran hauska ja kiinnostava se oli. Se myös ilmestyi vihdoin viime syksynä kokonaisuudessan 26-dvd:n boksina, ja ensimmäinen painos myytiin heti tuoreeltaan loppuun. En sitä sentään itse ole ostanut, mutta melkoinen suosio siis.

Luonnollisesti myös Tampereella sijaitseva museo, Muumilaakso panostaa omalta osaltaan aiheeseen. Museoiden Yökin on jälleen tulossa toukokuussa, joten viimeistään silloin taidan itsekin siellä poiketa. Muuallakin Suomessa järjestetään tapahtumia ja luentoja läpi koko vuoden, katso omat paikalliset mahdollisuutesi juhlavuoden viralliselta sivustolta.

Idea tähän postaukseen tuli kuitenkin tästä pari vuotta sitten valmistuneesta BBC:n Janssonista tekemästä dokumentista. Katsoin sen nimenomaan toissasunnuntaina ja sen lisäksi että se oli hienosti toteutettu, oli se myöskin ensimmäinen koskaan näkemäni dokumentti tästä suuresta taiteilijasta. Kauan eläköön Muumit!

Ruotsalaisia indiehelmiä osa 1

Kyllä se Ruotsin indien ykkösnyrkki taitaa sittenkin olla Jönköpingin superryhmä The Mary Onettes. Viime vuoden albumi 'Hit The Waves' hipoi jo täydellisyyttä, ja laskinkin sen vuoden lopussa 10 parhaan levyn joukkoon.

Ja nyt bändiltä on tullut jo uusi EP, 'Portico:'. Viime vuonna ilmestynyt albumi oli kuitenkin saundiltaan erilainen aiempiin nähden ja selvästikin bändi on nyt palannut yhdistämään vanhaa ja uutta tyyliään. Tämä levy liikkuu paljon reippaammissa, hetkittäin jopa spacerockia muistuttavissa sfääreissä ja ottaa hieman pesäeroa edellisen levyn popimpaan linjaan. Ainoastaan upeat 'Everything Everything' ja 'Your Place' kuulostavat hieman tutulta, ja ehkä ei niin yllättäen siten ovat eniten myös omaan makuuni. Alkupään 'Silence Is A Gun' ja 'Naive Dream' ovat nekin aivan loistavia, samoin kuin viimeinen raita 'Portico: 2014', joka sekin on instrumentaalina kuin parhaasta elokuvasoundtrackista. Eipä tästä levystä muutenkaan mitään pahaa sanottavaa kyllä ole.

Olen myös hiukan hämilläni, sillä luulin että ilmestymispäivän piti olla vasta parin viikon päästä. Wikipediassa tai edes bändin nettisivuilla diskografiassa ei koko julkaisusta ole mitään mainintaa. Bongasin sen kuitenkin jo viime viikonloppuna Spotifystä, ja bändin levy-yhtiön sivulla puolestaan cd:n julkaisupäivän on ilmoitettu olleen jo 4.3, vinyyli on kylläkin tulossa juuri tuolloin huhtikuun alkupuolella.

Kyseessä on vain alle puolen tunnin mittainen teos, joten väkisinkin siitä jää nälkä, mutta biisien taso vain on niin mielettömän kova. Huikea bändi kerrassaan, kun tästäkään en löytänyt mitään varmaa julkaisutietoa etukäteen, on paha lähteä arvuuttelemaan, että onko kokonaista levyä kenties odotettavissa vielä. Toisaalta seitsemän biisin EP on harvinaisen pitkä sellaisekseen.

Roskaruokaviikonloppu

Niinhän siinä kävi, että loppuviikon vaivannut lievä flunssa kehittyi viikonlopuksi täyteen mittaansa. Ensimmäiset lomapäivät siis on menneet enimmäkseen sohvan pohjalla, sarjoja ja leffoja katsellessa. Dexteriä, X-Filesiä ja vihdoin sain myös aikaiseksi katsoa Iron Skyn ja Wes Andersonin Steve Zissoun vedenalaisen maailman. Aivan mahtavia elokuvia molemmat! Jälkimmäiseen sain innostuksen siitä, että huomasin Wesin seuraavan elokuvan, aiemmin mainitsemani The Grand Budapest Hotelin Suomen ensi-illan olevan jo parin viikon päästä.

Toivoa sopii, että flunssa vähän hellittäisi lähipäivinä. Lääkäriin on pakko kyllä mennä huomenna hakemaan troppeja, ettei mene aivan loma pilalle, ja kyllähän nykyään nuo lomatkin siirtyvät, jos sairastuu loman aikana.

No, antibioottia tähän varmaan tarvitaan, sillä olen jo yrittänyt torjua tätä tautia lepäämällä, saunomalla, juomalla kuumaa mustaherukkamehua, kaakaota ja teetä, sekä syömällä runsaasti valkosipulia. Myöskin vähäisen kokkailuinnon vuoksi olen yrittänyt päästä helpolla ja syönytkin pelkkää roskaruokaa koko viikonlopun.

Eilen tein ruuaksi hodaria, jota varten sekoitin samaa tuhtia valkosipulimajoneesia, jota tänäänkin söin kanaburgerin kanssa. Paras tapa syödä valkosipulia todellakin on sekoittaa sitä murskana majoneesin joukkoon. Onneksi olen kotona, eikä kukaan ole haistelemassa mun hengitystäni, sillä kaksi päivää on tosiaan tullut vedettyä sellainen määrä tuota herkkua, sekä välissä että dippinä, että sen varmasti huomaa :)

Musa taskussa pulteriairalla

Otsikko on röyhkeästi varastettu Hannu Hyttisen saman nimisestä Tampereen taskusanakirjasta. Pulteri taas on isohko kivi, ja Pispalan Pulteri klassinen tamperelainen ravintola, Pispalassa tietysti.

Tarkoitus oli ollut käydä myös tuolla syömässä jo pitkän aikaa, edellisestä ruokailusta kun oli ehtinyt vierähtää ainakin viisi vuotta. Puolitoista vuotta sitten siellä kaljalla istuessani alkoi vanha suola niin sanotusti janottaa ja päätin palata sinne syömään. Näin kauan se kuitenkin kesti, sillä en asu aivan naapurissa. Kuitenkin nyt Ohranjyvässä käytyäni, tämä toinenkin kulttipaikka alkoi poltella sen verran pahasti, että otin itseäni niskasta kiinni ja hurautin viikko sitten bussilla Pispalaan.

Pulteri avattiin Alkon kokeiluravintolaksi jo vuonna 1968, tiloissa oli sitä ennen maitokauppa. Ruokaa tarjoili lähellä ainoastaan Rajaportin kioski, ja sieltäkin sai vain makkaraa. Tässä suhteessa Pispalassa oli kysyntää monipuolisemmallekin ruokatarjonnalle johon Pulteri tuli vastaamaan. Kuten Ohranjyväkin, Pulteri on instituutio, klassikko itsessään ja täysin ansaitusti. Näitä ravintoloita, jotka ovat vuosikymmenet pysyneet toiminnassa, on Tampereella vain kourallinen. Edellä mainittujen lisäksi muita ruokaa tarjoavia paikkoja taitaa olla ainoastaan Coussicca ja Salud, jotka ovat kuitenkin olleet osa tamperelaista ruokaskeneä vasta 70-luvun alusta. Pelkkiä juomaa tarjoavia paikkoja sen sijaan ovat Pyynikintorin Tuoppi ja Salhojankadun Pub.











Ja klassikko on myös paikan erikoisuus, porsaan sisäfileestä valmistettu Superpihvi. Ruokalista on pitkä, ja täynnä mitä herkullisimpia ruokia, mutta Superpihvi tilataan listan ohitse. Sitä varten ruokailija saa lappusen, johon voi itse rustata pihvin koon, kastikkeen, maustevoin, paistoasteen ja lisukkeet. Tämä annetaan tarjoilijalle ja hetken päästä pöytään kannetaan tarjottimellinen hyvää. Aiemminkin olen syönyt Pulterissa nimenomaan tämän saman annoksen, joten tulevaisuudessa pitää testata listalta muutakin. Ainakin naapuripöytiä silmäillessä annos kuin annos näytti herkulliselta. Rehtiä ja krouvia ruokaa, epäterveellistä ehdottomasti.

Paikkaa ei voi kuin suositella. Ruokailijoita oli lauantaina paljon, mutta tuurilla onnistuin saada pöydän ilman varausta. Isommalla porukalla tai kauempaa tullessa suosittelen tekemään pöytävarauksen ehdottomasti. Toisaalta, jos niin huonosti kävisi, että istumaan ei sovi, on Vaakon Nakki onneksi lähietäisyydellä :)

Kevyttä kesämusiikkia

Vähän aikaista tietysti, kun täällä vasta otettiin pari askelta taaksepäin kevään etenemisessä viime viikonloppuna, ja kuluneella viikollakin lumi, pakkanen ja nyt loska ovat muistuttaneet kaikesta muusta kuin kesästä.

Mutta ei siellä New Yorkin kupeessakaan kuuleman mukaan vielä varsinaisesti kesä ole alkanut. New jerseyläinen Real Estate ei tästä kuitenkaan hätkähtänyt, vaan pusersi ulos kolmannen, erittäin kepeältä ja kesäiseltä kuulostavan albuminsa. 'Atlas' julkaistiin jo muutama viikko sitten maaliskuun alussa, mutta tämä oli jäänyt itseltä aiemmin huomioimatta, kunnes bongasin levyarvion Pitchforkissa.

'Atlaksessa' siis on selkeästi sellainen kesälle ominainen heleä fiilis, eikä se oikeastaan tanssilattioillekaan sovi. Voisin paljon mieluummin istua kesäpäivänä puun alla varjossa ja kuunnella tätä levyä. Uskonkin, että se tulee päätymään omalle soittolistalle vasta vähän myöhemmin kunnolla. Levy on aivan perushyvää taustamusiikkia, sikäli ehkä lievästi alle odotusten tältä bändiltä, mutta ainakin loppupään raidat 'Horizon' ja 'Navigator' olivat bändille ominaisempia, ja niissä oli myös oikein tarttuvat melodiat.





Enimmäkseen kesäistä musiikkia tarjoilee myös Tensnake, joka julkaisi samoihin aikoihin debyyttilevynsä. Kirjoitinkin aiheesta reilu kuukausi sitten. Levyn vahvuudet nojaavat aika pitkälti jo ennalta postaamieni raitojen varassa, ja sikäli olinkin oikeassa sen suhteen, että tälläiset levyt eivät juuri koskaan ole vahvoja kokonaisuuksia. Kun levyä tehdään monta vuotta ja eri tuottajien kanssa, hajontaa tulee tyylillisesti väkisinkin.

Siitä huolimatta pystyn nostamaan levyn parhaasta päästä muutamia raitoja, jotka nousevat edellisen postauksen biisien kanssa samalle tasolle. Esimerkiksi 'Good Enough To Keepin' on tehnyt sama tiimi, eli Nile Rodgers ja Fiora, joka oli tekemässä aiemmin hehkuttamaani 'Love Sublimea'. 'Feel of Lovesta' puolestaan vastaavat yhteistyössä Jacques Lu Cont ja Jamie Lidell, ja 'Selfish' on upea jamittelu, jossa laulaa Jeremy Glenn. Nämä kaikki kuulostavat aivan mahtavalla tavalla 80-luvulta, ja 'Feel of Love' jopa hiukan Princeltä. Myös 'Things Left To Say' on sekin mukavan eteerinen kasariraita. Sen sijaan samaan suuntaan kurkottaa myös Thebon featuroima 'Pressure', mutta on tyylillisesti jo hieman kauempana omista mieltymyksistäni.

Niinpä tällä levyllä tuntuukin olevan selvä kahtiajako vanhan ja uuden tyylin, eli selkeän kasarisaundin välillä, joka rikkoo levyn linjaa. Paljon hyviä yksittäisiä biisejä, mutta levykokonaisuus ei vain toimi niin hyvin, että sitä tekisi mieli kuunnella alusta loppuun, ei siltikään vaikka levylle on yritetty luoda jonkinlaista teemaa säveltämällä sille erikseen intro ja outro. Mutta kannattaa jälleen kuunnella itse ja tehdä omat päätelmät :)

Mutta kevät tai talvi, mulla alkaa tän päivän jälkeen talviloma, joten oikeastaan ihan sama mitä säätä on, siitäkin huolimatta, että onnistuin hankkimaan heti alkuun flunssan. Tietysti kuivemmalla ja lämpimämmällä kelillä on kivempi kuvailla ulkona, mutta loma on aina loma. Kunhan ensi viikoksi ehdin parantua.

Objektiivinen näkökulma

Loma lähestyy ja sitä varten Canon ystävällisesti tarjosi mulle taas käyttööni uutta testailtavaa. Tällä kertaa kuriiri toi oman kamerani lisävarusteeksi EF 50mm f/1.8 II -objektiivin, jotta lomakuvani olisivat mahdollisimman onnistuneita. Vielä en ole ehtinyt sitä kunnolla testaamaan, mutta innolla odotan, mitä saan siitä irti.

En tosin vieläkään koe olevani tarpeeksi kokenut valokuvaaja, ja kuvaan pääasiassa automaatilla, joten en uskalla rimaa nostaa aivan niin ylös, että uskoisin onnistuvani ottamaan yhtä hienoja kuvia, kuin Googlesta löytämäni samalla objektiivilla otetut kuvat. Mutta pienikin voi olla suurta, ainakin alle valikoiduista kuvista päätellen. Jos taidot riittävät, niin tämän lisävarusteen ominaisuuksista hienojen kuvien saaminen ei ainakaan jää kiinni. Alla olevat kuvat on otettu Photography-on-the.netin foorumilta, ja ovat eri kuvaajien taidonnäytteitä.

Kyseessähän on aika perusobjektiivi muuten, mutta sen koko on todella kompakti, painokin on vain 130 g. Kätevä siis varsinkin kuljettaa mukana, kun oma EOS 1100D kameranikin on itsessään todella kevyt. Mutta valovoimaa löytyy tästä objektiivista peräti f/1.8 edestä, joten juuri tämä ominaisuus kiinnostaa erityisesti nyt kun on vielä iltaisin hämärää ja sisätiloissakin tulee lomalla varmasti kuvattua. Silloin annankin kameran säksättää tosissaan, sen verran paljon olen ehtinyt puristaa tekemistä yhdelle viikolle :)

Hintakin tälle on erittäin kustannustehokas, ja pyörii 100 euron nurkilla. Kunhan nyt testaan ensin, niin tämä saattaisi hyvinkin päätyä ensimmäiseksi ostamakseni lisävarusteeksi. Tietenkin jos olen siihen itse tyytyväinen.

Elefantin muisti

Sitä ei ole mulla. Olin nimittäin unohtanut edes seurata erään vanhan suomipopsuosikkini edesottamuksia. Kyseessä tietysti on Happoradio, jonka alkupään tuotannosta aikanaan pidin paljon. Vuosien varrella taso laski, eikä se enää itseäni kiinnostanut samalla tavalla. Ja vaikka kolme vuotta sitten julkaistulla edellisellä 'Puolimieli' -albumilla oli muutamia iha kelvollisia biisejä, ei se niistä paria lukuunottamatta herättänyt mitään suuria tunteita.

Mitään indietähän Happoradio ei ole, joten menee hiukan blogin linjan ohitse, mutta olenhan mä aiemminkin käsitellyt hiukan popimpaa matskua täällä.

Nyt tosiaan mulle selvisi eilen, että bändi on julkaissut edellisen levynsä 'Elefantin' jo helmikuussa. Kun en kuuntele radiota, enkä muutenkaan isommin valtavirtaa seuraa, tämä oli mennyt itseltäni täysin ohi. Nyt pariin kertaan levyn kuunnelleena voin kuitenkin todeta tyytyväisenä, että tälle levylle bändi on löytänyt niitä samoja hieman rokimpia elementtejä, jotka siltä olivat vuosia kadoksissa. Uusi levy saundaa yllättävänkin kivalta ja helposti sisäistettävältä poprockilta, ja ennen kaikkea siltä rokilta. Myös melodisuus ja Aki Tykin sanoitukset ovat taattua Happoradiota. Ihan hyvä vain, että ei ole yritetty liikaa uusiutua, vaan ennemminkin palattu vanhaan. Edellisen albumin syntikkapoppi ei oikein mielestäni istunut bändin linjaan.

”Elefantti on iso paskiainen. Se on välillä viisas Ganesha ja välillä hauskuuttava Dumbo, välillä se on se ahdistava möhkäle olohuoneessa, josta ei puhuta. Se on vahva mutta lempeä järkäle ja sen on tehnyt aikuiseksi kasvanut orkesteri, joka pikkuhiljaa alkaa löytää paikkansa viidakosta.” – Aki Tykki

Näillä eväillä 'Elefantilta' on helppo löytää monta kivasti rullaavaa hittiä. Omiksi suosikeiksini on muodostunut levyn avaava 'Pimeäntaite', vaikka se ehkä hieman nimeltään muistuttaa tekotaiteellista CMX-kopiota, reipas 'Luonasi on linnani' ja musiikkivideonakin julkaistu 'Sinä & Hän'. 'Kuusi jalkaa kevätjäälle' puolestaan lainaa aivan ilmiselvästi tarkoituksella The Curen 'Lullabyn' melodiasta, mutta toimii sekin mielestäni hauskana kuriositeettina. Ja pitäähän levyltä aina löytyä vähintään se yksi herkkä ja kaunis slovari, tällä kertaa sen nimi on 'Kaunis ihminen', ja kaunis biisi se onkin. Vähän synteettisempää puolta taas tarjoaa 'Vakava nainen'.

Yhteenvetona siis voisi sanoa, että Happoradio yllätti uutukaisellaan allekirjoittaneen ihan positiivisesti. Kyllä tätä kuuntelee toisenkin kerran :)

Tripodien aika

Amazonista tilaamani Tripodien aika DVD-boksi tuli viime viikolla postissa ja olen ehtinyt sen jo katsoakin. Olen ennenkin katsellut tämän sarjan perään tuolla ja muistakin sitä myyvissä nettipuljuissa, mutta hinta ei ole koskaan aiemmin ollut näin halpa.

Kun sitten taas pari viikkoa sitten vähän vahingon kautta eksyin tätä jälleen etsimään, huomasin molempien siitä tehtyjen kausien olevan myynnissä yhteishintaan 10 punnalla. En voinut enää vastustaa kiusausta.

Kyseessä on siis vuosina 1984–1985 tehty aivan huikea brittiläinen sci-fi sarja, joka perustuu John Christopherin 60-luvulla kirjoittamiin samannimisiin kirjoihin. Olen alun perin katsonut nämä jo 80-luvulla Suomen televisiosta, jolloin se jätti nuoreen poikaan lähtemättömän vaikutuksen, ja oli todella jännä. Myöhemmin luin kaikki kolme kirjaa 3-4 kertaan, ja aikuisiällä metsästin vielä nuo jaksot huonolaatuisena VHS:nä itselleni. Taitavat kaikki löytyä myös YouTubesta, mutta mieluiten katson nämä ehdottomasti DVD:ltä, etenkin tähän hintaan!

Tietenkin tälläisissä sarjoissa käy usein niin, että aika kultaa muistot, kuten nytkin. Kuitenkin siitäkin huolimatta, että erikoisefektit ja näyttelijäntyö lähinnä huvittavat, on tämä ollut katsomisen arvoista nostalgiamielessä :)



Tarina käsittää siis kaiken kaikkiaan kolme kirjaa, mutta harmillisesti tätä loistavaa televisiosarjaa ei koskaan tehty loppuun, koska rahat sen tuottamiseen loppuivat. Näin ollen vain kaksi kolmesta löytyy myös näiltä DVD:ltä. Kolmannen kirjan lainasinkin kirjastosta ihan muistin virkistykseksi :)

Tässä vielä tiivistettynä tarinan juoni, Wikipediasta lainattuna.

Keskiaikaisen kulttuurin tasolle taantunutta maailmaa hallitsevat tripodit, joilla on kolme kaupunkia tukikohtanaan maan päällä. Tripodit ovat korkeita kolmijalkaisia metallihirviöitä, joissa kolmen jalan huipulla on puolipalloa muistuttava ohjauskeskus. Tripodit laittavat kaikkien päähän verkkomaisen lakin, kapin heidän täytettyään 16 vuotta, saaden täten ihmisistä käskyläisiään vailla omaa tahtoa. Will, Henry ja Kuikelo lähtevät henkensä kaupalla etsimään viimeisten vapaiden eurooppalaisten turvapaikkaa kaukaa Valkoisilta vuorilta.

Päästyään Valkoisille vuorille, jonka luolissa elävät Euroopan viimeiset vapaat ihmiset, he laativat suunnitelman maailmaa vallitsevien Tripodien kukistamiseksi. Mutta ensin on saatava selville, mitä nuo ujeltavat kolmijalkaiset metallihirviöt ovat, kuinka ne toimivat. Will lähetetään kahden toverinsa kanssa uhkarohkealle tiedustelumatkalle tripodien pääpaikkaan Lyijykaupunkiin jossa Tripodien alistamat ihmiset nousevat vastarintaan.

0600-Kuumat-Purilaiset

Hyvää maanantaita! Nyt löyty saitti meikäläisen makuun, PornBurger.me nääs.

Eipä voisi paljon oikeampaa yleisöä sivusto kosiskella, kuin tälläistä hampurilaisten suurkuluttajaa. Ja kyllähän tälläisestä ruokapornosta vesi herahtaa kielelle varmaan itse kullekin. Näin sivuston ylläpitäjä, purilaisperverssiksi ja donitsi-intoilijaksi itseään kutsuva Mathew Ramsey kuvailee blogiaan:

“PornBurger.Me”… Sounds a little dirty, right? Maybe even a bit naughty? Good. Welcome, perverts. This is not a health food blog, nor is it chock-full of recipes. Rather, it’s a year long venture into the dark arts of hamburgery. My goal? In short; pure carnal pleasure. In long; to concoct, photograph, and devour one sin-tillating burger a week, as an exercise in both my culinary and photographic passions. Let’s get weird.

Niinkuin nyt olettaa saattaa, eivät omat tuotokseni, tai edes niistä otetut kuvat yllä edellisen blogin kuvien burgereihin millään, mutta tulipa myös jälleen tehtyä perjantaina pitkästä aikaa kotona hampurilaista.

Oma lähestymistapa kotipurilaisten tekemiseen on huomattavasti krouvimpi. Ostin männäviikolla pitkästä aikaa Kariniemen Kananpojan paneroituja pihvejä, jotka jo vuosia ovat olleet lähes ainoita eineksiä, joita olen kaupasta ostanut. Olen aiemminkin käyttänyt samoja pihvejä usein helppona ratkaisuna kanahampurilaista tehdessä.

Tällä kertaa väliin valikoitui kuitenkin muutakin - nimittäin pekonia, paneroituja sipulirenkaita, irlantilaista cheddaria, salaattia, tomaattia ja suolakurkkua. Kastikkeiden virkaa toimittivat Heinzin ketsuppi, Los Torosin sinappi ja kastike jonka sekoitin valmiista majoneesista, Poppamiehen Bourbon BBQ omena-chipotlekastikkeesta ja valkosipulimurskasta. Kylkeen vielä noita hyviä Rainbowin BBQ-Ristikkoperunoita, niin ilta meni mukavasti Voice of Finlandin parissa.

Tällä kaudella ohjelmassa on nähty monia uudistuksia kuten Kaappaus ja samoin tämä Knock-Out vaihe alkoi kahdella showlla peräkkäisinä päivinä, joten ohjelmaa sai katsoa myös lauantaina. Silloin Sofia Tarkkanen yllätti mut totaalisesti äärimmäisen upealla The Black Keysin 'Lonely Boy' -tulkinnallaan. Whoa! Ensi viikolle odottamistani laulajista jäivät ainakin vielä Anni Saikun ja Tiia Erämeren esitykset. Alan kyllä olemaan melko vakuuttunut, että Emma Schnitt vie tänä vuonna voiton.