Edellisestä National Geographic -postauksesta on ehtinyt vierähtää jo useampi kuukausi. Alun perin kuvittelinkin, että tuo Found -blogi eläisi vain 125-vuotisjuhlavuoden ajan, mutta edelleen blogi on pitänyt pintansa, ja upeita paloja historiaa on tämänkin vuoden puolella ilmestynyt.
Tajusin myös, että täällä on jäänyt kokonaan vinkkaamatta Retronautista. Saitti saattaa olla monelle entuudestaan tuttu, koska se on porskutellut huomattavasti pidempään kuin National Geographicin Found, mutta se on kyllä ihan kuningassivusto kaikille historiasta ja vanhoista valokuvista kiinnostuneille. Sivustoa on helppo käyttää, koska se tarjoaa vaihtuvia kuvia etusivulla, ja selailu onnistuu myös vuosikymmenien tai satojen perusteella. Retronauttiin huomaa sukeltavansa niin syvälle, että tunti jos toinenkin hurahtaa siivillä.
Jos ette ole tutustunut siihen aiemmin, käykää ihmeessä katsomassa. Mutta tässä kuitenkin vielä mun mielestäni Foundin parhaita kuvia sitten marraskuun lopun.
perjantai 28. helmikuuta 2014
torstai 27. helmikuuta 2014
Visaista hommaa
Sain kipinän lähteä kokeilemaan Artturin ruokia jo Valoa Festivalin aikaan, kun oltiin katsomassa The New Tigersia siellä festivaaliperjantaina. Silloin ei kuitenkaan tehnyt mieli ranskalaisia, joten päädyttiin kebabille.
En ollut koskaan aiemminkaan syönyt Artturissa, mutta Foursquaressa paikan vakiasiakkaat näyttivät jo vuosien ajan olevan yhtä mieltä siitä, että paikasta saa Tampereen parhaat ranskalaiset. Haaste täytyi ottaa vastaan.
Paikkanahan Artturi on oikein viihtyisä, ja kun huomasin, että siellä on vielä erilaisia pubivisailuita monta kertaa viikossa, lähdettiin porukalla koettamaan onneamme. Ja sitä oltaisiin kyllä tarvittukin :) Eilisen leffavisa oli yksinkertaisesti aivan liian kova pala purtavaksi, mutta ei me sentään aivan viimeiseksi jääty. Joutuu hetken aikaa kasailemaan itseään, mutta visailu on silti hauskaa hommaa. Tärkeintä ei ole voitto vaan jalo kilpa ;) Vajaa pari vuotta sitten, kun käytiin enemmän skabailemassa, meitä oli hieman eri porukka, vaikka ydinjoukko sama olikin. Niinpä tiimin nimen oli aika uusiutua, Keskisen Vesasta tuli nyt Team Vesa Keskinen.
Mutta takaisin ruoka-asiaan. Ranskalaisia siis täytyi kokeilla, mutta en halunnut syödä niitä pelkästään, joten tilasin annoksen lammaspullia ja maalaisranskiksia. Lihapullat olivat varsin jees noin niinkuin pubiruuaksi, mutta ranskalaiset olivat aika samanlaisia kuin vaikkapa Pancho Villassa. Eivät siis minun mielestäni päässeet lähellekään Tampereen parhaita, eli O'Connellsin ranuja. Lisäksi 9,20€ on ehkä tuosta annoksesta hiukan liikaa. Niin päräyttävää ruoka ei siis ollut, että lähtisin toista kertaa Artturiin syömään varta vasten, mutta sinne mennessäni vaikkapa kaljalle tai visailemaan, voin jatkossakin kuitenkin syödä.
En ollut koskaan aiemminkaan syönyt Artturissa, mutta Foursquaressa paikan vakiasiakkaat näyttivät jo vuosien ajan olevan yhtä mieltä siitä, että paikasta saa Tampereen parhaat ranskalaiset. Haaste täytyi ottaa vastaan.
Paikkanahan Artturi on oikein viihtyisä, ja kun huomasin, että siellä on vielä erilaisia pubivisailuita monta kertaa viikossa, lähdettiin porukalla koettamaan onneamme. Ja sitä oltaisiin kyllä tarvittukin :) Eilisen leffavisa oli yksinkertaisesti aivan liian kova pala purtavaksi, mutta ei me sentään aivan viimeiseksi jääty. Joutuu hetken aikaa kasailemaan itseään, mutta visailu on silti hauskaa hommaa. Tärkeintä ei ole voitto vaan jalo kilpa ;) Vajaa pari vuotta sitten, kun käytiin enemmän skabailemassa, meitä oli hieman eri porukka, vaikka ydinjoukko sama olikin. Niinpä tiimin nimen oli aika uusiutua, Keskisen Vesasta tuli nyt Team Vesa Keskinen.
Mutta takaisin ruoka-asiaan. Ranskalaisia siis täytyi kokeilla, mutta en halunnut syödä niitä pelkästään, joten tilasin annoksen lammaspullia ja maalaisranskiksia. Lihapullat olivat varsin jees noin niinkuin pubiruuaksi, mutta ranskalaiset olivat aika samanlaisia kuin vaikkapa Pancho Villassa. Eivät siis minun mielestäni päässeet lähellekään Tampereen parhaita, eli O'Connellsin ranuja. Lisäksi 9,20€ on ehkä tuosta annoksesta hiukan liikaa. Niin päräyttävää ruoka ei siis ollut, että lähtisin toista kertaa Artturiin syömään varta vasten, mutta sinne mennessäni vaikkapa kaljalle tai visailemaan, voin jatkossakin kuitenkin syödä.
tiistai 25. helmikuuta 2014
Kirja tiskijukista
Mun kuukausi takaperin tilaamani DJ-kirja saapui viime viikolla, ja kävin sen noutamassa Levykauppa Äxästä saman tein. Kirja on ollut nyt luvussa ja hemmetin mielenkiintoisia näkökulmia se onkin tarjonnut.
Harvoin maksan mistään kirjasta 40€, mutta tämä on ollut täysin sijoituksen väärti. DJ-kirja on pala suomalaista kulttuurihistoriaa. Kirjan on toimittanut Bassoradiostakin tuttu Matti Nives, ja se sisältää 27 deejiin näkemyksiä suomalaisesta dj-kulttuurista, sen historiasta, klubikulttuurista, levyjen keräilystä ja musiikista yleensäkin. Näin laaja-alaista ja kokonaisvaltaista teosta tästä aiheesta ei ole vielä aiemmin tehty, kirjaan on saatu puristettua huima määrä tietoa asialleen omistautuneiden harrastajien ja ammattilaisten ansiosta. Sen sivut kätkevät sisäänsä myös upeita valokuvia, jotka on ottanut koko kirja-idean äiti Iina Esko. En ole tosiaan ehtinyt edes lukea opuksesta kuin noin puolet, lähes 350 sivua ovat pitäneet siitä huolen, mutta haluankin paneutua siihen rauhassa.
Jos aihepiiri yhtään kiinnostaa, suosittelen kirjaa lämpimästi ostoslistalle. Painotan tässä, että kyseessä ei todellakaan ole ainoastaan teknoon keskittynyt kirja, vaan siinä läpileikataan kokonaisvaltaisesti tiskijukkien ja levyjulkaisujen sekä musiikin historiaa koti-Suomessa. Toki konemusiikki on selvästi esillä, mutta se on tietenkin luontevaa, koska loppujen lopuksi se on ollut ainakin Suomessa eniten dj-kulttuuriin liittyvä musiikin suuntaus. Kiinnostavimpia lukuja kirjan alkupuolelta ovat olleet mm. Markus Karlqvistin kattava, lähes väitöskirjamainen tutkimus suomalaisten omakustannelevyjen historiasta sekä Jussi Kantosen kirjoittama aikamatka 70-luvun loppuun, jolloin diskomusiikkiakin säännösteltiin. Ja juuri erityisesti vanhan koulukunnan, ja nyt jo vähintään oman ikäisteni tai sitä vanhempien deejiiden muistelut ovat itselleni kirjan parasta antia.
Ostamani kirja on jo toinen painos, sillä ensimmäinen myytiin loppuun käytännössä parissa päivässä, jos ennakkotilauksia ei lasketa. Se toteutettiin alun perinkin joukkorahoituksena Mesenaatti.me:n avulla, ja suosio on ollut huima. Painosmääriä en tosin tiedä, mutta tuskin siitä nyt mitään aivan todella pieniä painoksia on lähdetty edes ottamaan. Itse olen ainakin todella tyytyväinen hankintaani.
Harvoin maksan mistään kirjasta 40€, mutta tämä on ollut täysin sijoituksen väärti. DJ-kirja on pala suomalaista kulttuurihistoriaa. Kirjan on toimittanut Bassoradiostakin tuttu Matti Nives, ja se sisältää 27 deejiin näkemyksiä suomalaisesta dj-kulttuurista, sen historiasta, klubikulttuurista, levyjen keräilystä ja musiikista yleensäkin. Näin laaja-alaista ja kokonaisvaltaista teosta tästä aiheesta ei ole vielä aiemmin tehty, kirjaan on saatu puristettua huima määrä tietoa asialleen omistautuneiden harrastajien ja ammattilaisten ansiosta. Sen sivut kätkevät sisäänsä myös upeita valokuvia, jotka on ottanut koko kirja-idean äiti Iina Esko. En ole tosiaan ehtinyt edes lukea opuksesta kuin noin puolet, lähes 350 sivua ovat pitäneet siitä huolen, mutta haluankin paneutua siihen rauhassa.
Jos aihepiiri yhtään kiinnostaa, suosittelen kirjaa lämpimästi ostoslistalle. Painotan tässä, että kyseessä ei todellakaan ole ainoastaan teknoon keskittynyt kirja, vaan siinä läpileikataan kokonaisvaltaisesti tiskijukkien ja levyjulkaisujen sekä musiikin historiaa koti-Suomessa. Toki konemusiikki on selvästi esillä, mutta se on tietenkin luontevaa, koska loppujen lopuksi se on ollut ainakin Suomessa eniten dj-kulttuuriin liittyvä musiikin suuntaus. Kiinnostavimpia lukuja kirjan alkupuolelta ovat olleet mm. Markus Karlqvistin kattava, lähes väitöskirjamainen tutkimus suomalaisten omakustannelevyjen historiasta sekä Jussi Kantosen kirjoittama aikamatka 70-luvun loppuun, jolloin diskomusiikkiakin säännösteltiin. Ja juuri erityisesti vanhan koulukunnan, ja nyt jo vähintään oman ikäisteni tai sitä vanhempien deejiiden muistelut ovat itselleni kirjan parasta antia.
Ostamani kirja on jo toinen painos, sillä ensimmäinen myytiin loppuun käytännössä parissa päivässä, jos ennakkotilauksia ei lasketa. Se toteutettiin alun perinkin joukkorahoituksena Mesenaatti.me:n avulla, ja suosio on ollut huima. Painosmääriä en tosin tiedä, mutta tuskin siitä nyt mitään aivan todella pieniä painoksia on lähdetty edes ottamaan. Itse olen ainakin todella tyytyväinen hankintaani.
maanantai 24. helmikuuta 2014
Sakura Watamisushi
No niin, olympialaiset on taputeltu ja Suomi pelasi upeat pelit Venäjää ja varsinkin USA:ta vastaan. Onneksi olkoon Leijonille pronssista, ja Selänteelle hienosta palkinnosta. Nyt toukokuuta ja MM-kisoja odottelemaan.
Kävin eilen testaamassa Tampereen uusimman sushiravintolatulokkaan, Sakura Watamisushin Kuninkaankadun kävelykadulla. Kuulin paikasta ensimmäistä kertaa vasta viime viikolla Sivumaku -blogin kautta, vaikka paikka näyttäisi olleen pystyssä jo ainakin joulukuusta. Ei ole vain tullut kiinnitettyä huomiota ohi kävellessä.
Bloggaja-Jani oli käynyt itse kokeilemassa paikkaa, ja julkaisi kielen mennessään vievän kuvan bloginsa Facebook -sivulla. Ja vaikka kuva oli hieman suttuinen kännykkäkamerakuva, eikä välttämättä tehnyt edes täysin oikeutta ruuille, riitti sekin houkuttelemaan mut paikan päälle.
Ja hyvä että menin. Fiilistelin koko viikonlopun jo etukäteen noita herkullisen näköisiä suupaloja, eivätkä ne tuottaneet pettymystä. Se, millä tämä paikka erityisti vetää pisteet kotiin on valikoima. Olisi ehkä pitänyt ihan laskea kaikkien makien ja nigirien määrä, mutta kyllä niitä muutaman kymmentä erilaista oli. Mereneläviä oli montaa sorttia, useita kaloja, mustekaloja, rapuja, katkarapuja, raakana ja kypsänä. Ylivoimaisesti suosikseni nousivat silti seesaminsiemenillä päällystetyt uramakit, joissa oli kasviksia ja mahdollisesti mätiä sisällä.
Lisäksi tarjolla oli myös Watami Sushin tapaan perinteisiä kiinalaisia ruokia, sekä friteerattua kanaa ja kevätrullia, mutta nämä jätin tarkoituksella kokeilematta. Maha tuli jo niin täyteen kaikesta sushistakin.
Ulkoa ravintolaan ei tosiaan meinaa kiinnittää minkäänlaista huomiota. Liiketila on putkimainen ja kadulle päin kapea. Erityismaininta pitää kuitenkin antaa paikan viihtyisyydestä, sisustus on moderni, ja japanilaishenkinen kuvitus vie ajatukset itämaille. Juuri sisustuksessahan aiemmalla suosikillani Watamilla olisi hiukan on petrattavaa, vaikka ihan hyvin sielläkin olen useita kertoja asioinut. Nyt kuitenkin Tampereen ykköspaikan tittelin ottaa Sakura. En tosin ole täysin varma, onko tällä eri omistaja, vai onko saman yrityksen ravintola kyseessä.
Sakurassa buffet on myöskin tarjolla viikon jokaisena päivänä, jopa arki-iltaisin, mikä on ehdottomasti plussaa tälle paikalle. Hinta arkena lounasaikaan on 12 euroa ja muina aikoina 18 euroa. Tietenkin myös listalta saa tilattua annoksia, ja näin avajaistarjouksena buffetista voi kerätä susheja myös kotipakettiin euron kappalehintaan.
Kävin eilen testaamassa Tampereen uusimman sushiravintolatulokkaan, Sakura Watamisushin Kuninkaankadun kävelykadulla. Kuulin paikasta ensimmäistä kertaa vasta viime viikolla Sivumaku -blogin kautta, vaikka paikka näyttäisi olleen pystyssä jo ainakin joulukuusta. Ei ole vain tullut kiinnitettyä huomiota ohi kävellessä.
Bloggaja-Jani oli käynyt itse kokeilemassa paikkaa, ja julkaisi kielen mennessään vievän kuvan bloginsa Facebook -sivulla. Ja vaikka kuva oli hieman suttuinen kännykkäkamerakuva, eikä välttämättä tehnyt edes täysin oikeutta ruuille, riitti sekin houkuttelemaan mut paikan päälle.
Ja hyvä että menin. Fiilistelin koko viikonlopun jo etukäteen noita herkullisen näköisiä suupaloja, eivätkä ne tuottaneet pettymystä. Se, millä tämä paikka erityisti vetää pisteet kotiin on valikoima. Olisi ehkä pitänyt ihan laskea kaikkien makien ja nigirien määrä, mutta kyllä niitä muutaman kymmentä erilaista oli. Mereneläviä oli montaa sorttia, useita kaloja, mustekaloja, rapuja, katkarapuja, raakana ja kypsänä. Ylivoimaisesti suosikseni nousivat silti seesaminsiemenillä päällystetyt uramakit, joissa oli kasviksia ja mahdollisesti mätiä sisällä.
Lisäksi tarjolla oli myös Watami Sushin tapaan perinteisiä kiinalaisia ruokia, sekä friteerattua kanaa ja kevätrullia, mutta nämä jätin tarkoituksella kokeilematta. Maha tuli jo niin täyteen kaikesta sushistakin.
Ulkoa ravintolaan ei tosiaan meinaa kiinnittää minkäänlaista huomiota. Liiketila on putkimainen ja kadulle päin kapea. Erityismaininta pitää kuitenkin antaa paikan viihtyisyydestä, sisustus on moderni, ja japanilaishenkinen kuvitus vie ajatukset itämaille. Juuri sisustuksessahan aiemmalla suosikillani Watamilla olisi hiukan on petrattavaa, vaikka ihan hyvin sielläkin olen useita kertoja asioinut. Nyt kuitenkin Tampereen ykköspaikan tittelin ottaa Sakura. En tosin ole täysin varma, onko tällä eri omistaja, vai onko saman yrityksen ravintola kyseessä.
Sakurassa buffet on myöskin tarjolla viikon jokaisena päivänä, jopa arki-iltaisin, mikä on ehdottomasti plussaa tälle paikalle. Hinta arkena lounasaikaan on 12 euroa ja muina aikoina 18 euroa. Tietenkin myös listalta saa tilattua annoksia, ja näin avajaistarjouksena buffetista voi kerätä susheja myös kotipakettiin euron kappalehintaan.
sunnuntai 23. helmikuuta 2014
Lauantain keikkameiningeissä
Telakalla oli eilen yllättävän vähän yleisöä, melkeinpä kaikki mahtuivat istumaan. Mentiin kaverin kanssa jo hyvissä ajoin paikalle, ja saatiinkin pöytä ihan lavan vierestä. Oli kiva nähdä ja vaihdella kuulumisia monen kuukauden jälkeen, olinkin jo kaivannut samanhenkistä keikkaseuraa.
Keikkasetit painottuivat uusien levyjen materiaaliin, joka oli tietysti odotettavissa, ja sitä tietenkin myös toivoin. Hiukan tuo yleisövaje kuitenkin vaikutti omaan innostumiseen, biiseissä ei sinänsä mitään vikaa ole ja Telakka on etenkin Delay Treesin tyyliselle rauhalliselle ja eteeriselle musiikille oiva keikkapaikka. Black Twig taas on mielestäni parhaimmillaan vähän rokimmassa ympäristössä, viimeksi olenkin muistaakseni heidät nähnyt Klubilla.
Ainoastaan Delay Treesin turhan lyhyeksi jäänyt 40 minuutin setti jäi hieman harmittamaan, encoreakaan ei kuultu. Uusien biisien lisäksi sen sijaan Black Twigiltä kuultiin lopuksi taputusmyrskyn saattelemana suosikkikappaleeni 'Kouvola (Fast)', vai olikohan se sittenkin (Slow?) :)
Keikkasetit painottuivat uusien levyjen materiaaliin, joka oli tietysti odotettavissa, ja sitä tietenkin myös toivoin. Hiukan tuo yleisövaje kuitenkin vaikutti omaan innostumiseen, biiseissä ei sinänsä mitään vikaa ole ja Telakka on etenkin Delay Treesin tyyliselle rauhalliselle ja eteeriselle musiikille oiva keikkapaikka. Black Twig taas on mielestäni parhaimmillaan vähän rokimmassa ympäristössä, viimeksi olenkin muistaakseni heidät nähnyt Klubilla.
Ainoastaan Delay Treesin turhan lyhyeksi jäänyt 40 minuutin setti jäi hieman harmittamaan, encoreakaan ei kuultu. Uusien biisien lisäksi sen sijaan Black Twigiltä kuultiin lopuksi taputusmyrskyn saattelemana suosikkikappaleeni 'Kouvola (Fast)', vai olikohan se sittenkin (Slow?) :)
lauantai 22. helmikuuta 2014
Oksia ja puita
Syksyn ja talven vuosipuolikas on musiikillisesti vahvaa aikaa Tampereella. Pimeän ajan käynnistää ensin Monsters of Pop syyskuussa, ja sen jälkeen kuukauden päästä tulee Lost In Music. Välissä on vähän taukoa, mutta talven sydämeen iskee Valoa Festival. Hyviä keikkoja täällä pääsee takuuvarmasti kokemaan edellämainituilla festareilla, mutta onneksi toisinaan muulloinkin. Tänään on se päivä.
Luvassa on nimittäin yksi parhaita kotimaisen indiemusiikin keikkaspektaakkeleita pitkään aikaan, kun molemmat alkuvuodesta uudet levynsä julkaisseet Soliti Musicin artistit, Black Twig ja Delay Trees saapuvat Telakalle. Vielä kun samaan pakettiin oltaisiin saatu Big Wave Riders, olisin kussut hunajaa. Liput on jo haettu ennakkoon ihan varmuuden vuoksi, joten ei muuta kuin iltaa odottamaan.
Mitä hyviin kaupunkifestareihin ja keikkoihin tulee, mielestäni niitä saisi olla täällä kuitenkin enemmänkin. Mitä lähemmäs kesää tullaan, Tampere kuolee ja populaarimusiikki vie kaiken huomion. Toki täällä on järjestetty viime vuosina YleXpoppia, Tammerfest ja Blockfest kuuluvat jokaiseen kesään, mutta itse kaipaisin aiemmin mainittuja monipuolisempia tapahtumia myös valoisalle ajalle. Valtteri Festival, joka järjestetään tänäkin juhannuksena, ja jota kävin ohimennen vilkaisemassa viime vuonna, tietysti tulee keskelle kesää uutena vaihtoehtona, mutta ei aivan tarjoa sitä, mitä minä ajan takaa.
Ymmärrän myös, että keskikesälle festaritarjontaa ei Suomeen enempää mahtuisikaan ilman, että sen järjestäminen olisi taloudellisesti liian iso riski. Suuria tapahtumia on jo ihan tarpeeksi, mutta esimerkiksi toukokuussa niitä ei vielä ole. Se olisi mukavaa aikaa festaroida esimerkiksi Monsters of Popin tapaan!
Luvassa on nimittäin yksi parhaita kotimaisen indiemusiikin keikkaspektaakkeleita pitkään aikaan, kun molemmat alkuvuodesta uudet levynsä julkaisseet Soliti Musicin artistit, Black Twig ja Delay Trees saapuvat Telakalle. Vielä kun samaan pakettiin oltaisiin saatu Big Wave Riders, olisin kussut hunajaa. Liput on jo haettu ennakkoon ihan varmuuden vuoksi, joten ei muuta kuin iltaa odottamaan.
Mitä hyviin kaupunkifestareihin ja keikkoihin tulee, mielestäni niitä saisi olla täällä kuitenkin enemmänkin. Mitä lähemmäs kesää tullaan, Tampere kuolee ja populaarimusiikki vie kaiken huomion. Toki täällä on järjestetty viime vuosina YleXpoppia, Tammerfest ja Blockfest kuuluvat jokaiseen kesään, mutta itse kaipaisin aiemmin mainittuja monipuolisempia tapahtumia myös valoisalle ajalle. Valtteri Festival, joka järjestetään tänäkin juhannuksena, ja jota kävin ohimennen vilkaisemassa viime vuonna, tietysti tulee keskelle kesää uutena vaihtoehtona, mutta ei aivan tarjoa sitä, mitä minä ajan takaa.
Ymmärrän myös, että keskikesälle festaritarjontaa ei Suomeen enempää mahtuisikaan ilman, että sen järjestäminen olisi taloudellisesti liian iso riski. Suuria tapahtumia on jo ihan tarpeeksi, mutta esimerkiksi toukokuussa niitä ei vielä ole. Se olisi mukavaa aikaa festaroida esimerkiksi Monsters of Popin tapaan!
perjantai 21. helmikuuta 2014
Murtumia
Tämä vuosi on alkanut levyjulkaisujen osalta melkoisen hienosti. Pelkästään suomalaisbändeiltä on ilmestynyt jo kaksi loistavaa albumia ja odotettavissa on vielä monta muutakin mahtavuutta.
Sen sijaan hiukan puskista tuli lontoolaisbändi Cymbalsin tammikuun lopulla ilmestynyt levy, jonka huomasin viime viikolla. Sitäkään en osannut odottaa, vaikka olin jo aiemmin bändiin tutustunut ja viime kesänä tännekin tuon 'The Natural Worldin' postasin. Vaikka itse löysin Cymbalsin vasta viime vuonna, niin uusin 'The Age of Fracture' on kuitenkin jo bändin kolmas albumi. Loputkin levyt löytyvät Spotifystä.
Nyt muutamaan otteeeseen levyn kuunnelleena iskee se omaan makuhermooni niin totaalisen väkevästi, että hyvin pystyn jo kuvittelemaan, miten tämä levy tulee pysymään tämän vuoden parhaiden levyjen TOP 10:ssä. Vaikka en enempää ole edes vielä muita julkaisemattomia levyjä kuullut :)
Aivan samperin hyvää indiehittiä toinen toisensa jälkeen, heleitä kitaroita ja riittävästi syntikkaa mausteena, biiseistä huokuu vahva 80-lukulaisuus. Hyvän levyn merkkihän on tietenkin se, että huonoja biisejä ei edes ole, mutta 'The Natural Worldin' lisäksi ylitse muiden ovat nousseet erityisesti biisit 'Empty Space', 'Like An Animal', 'Erosion', 'You Are' ja 'The End'. Täytyy myös antaa erikoismaininta aivan hemmetin tyylikkäästä levynkannesta, joka sekin on paljon velkaa sinne kasarin suuntaan. Toimii kyllä!
Sen sijaan hiukan puskista tuli lontoolaisbändi Cymbalsin tammikuun lopulla ilmestynyt levy, jonka huomasin viime viikolla. Sitäkään en osannut odottaa, vaikka olin jo aiemmin bändiin tutustunut ja viime kesänä tännekin tuon 'The Natural Worldin' postasin. Vaikka itse löysin Cymbalsin vasta viime vuonna, niin uusin 'The Age of Fracture' on kuitenkin jo bändin kolmas albumi. Loputkin levyt löytyvät Spotifystä.
Nyt muutamaan otteeeseen levyn kuunnelleena iskee se omaan makuhermooni niin totaalisen väkevästi, että hyvin pystyn jo kuvittelemaan, miten tämä levy tulee pysymään tämän vuoden parhaiden levyjen TOP 10:ssä. Vaikka en enempää ole edes vielä muita julkaisemattomia levyjä kuullut :)
Aivan samperin hyvää indiehittiä toinen toisensa jälkeen, heleitä kitaroita ja riittävästi syntikkaa mausteena, biiseistä huokuu vahva 80-lukulaisuus. Hyvän levyn merkkihän on tietenkin se, että huonoja biisejä ei edes ole, mutta 'The Natural Worldin' lisäksi ylitse muiden ovat nousseet erityisesti biisit 'Empty Space', 'Like An Animal', 'Erosion', 'You Are' ja 'The End'. Täytyy myös antaa erikoismaininta aivan hemmetin tyylikkäästä levynkannesta, joka sekin on paljon velkaa sinne kasarin suuntaan. Toimii kyllä!
torstai 20. helmikuuta 2014
Moronnääs
Mieletöntä, mikä jännitysnäytelmä jääkiekossa koettiin eilen. Leijonat pelasi todella loistavan pelin ja eteni Ruotsia vastaan välierään. Ainoa harmi näissä peleissä on otteluaika, joka ei sovi virastotyöaikaan lainkaan. Perjantainkin peli alkaa jo kahdelta, joten näkemättä jää ainakin itseltäni. Mutta sitten kivoihin uutisiin!
Sain vihiä jo etukäteen, että mut oli valittu Aamulehdessä Moron paikallisblogeja käsittelevään osioon, ja tänään siitä on lyhyt juttukin painetussa lehdessä. Aika mahtavaa! Viimeksihän kävin Moron kanssa testaamassa Tampereen rautatieaseman läheisyydessä sijaitsevan Foodstationin lokakuussa.
Tarkoituksena Moron toimituksella on ollut nostaa näkyviin pirkanmaalaisesta näkökulmasta kirjoitettuja blogeja. Minun lisäkseni esittelyssä on kolmen Kissojen Suojelu Kisu ry:hyn kuuluvan naisen pitämä Elämää Kisun ensikodissa -blogi, pääasiassa sisustukseen keskittynyt 40+ neljän lapsen äidin Sally's sekä kahden ulkomaalaisen ja yhden suomalaisen näkövinkkelistä kirjoittama Dirty Cars and Million Cows.
Nämä blogit löytyvät Moron etusivulta, Reteitä blogeja -laatikosta, josta päivityksiä voi kätevästi seurata. Tietenkin voit edelleen seurata tätä myös Bloglovin'in, Blogilistan ja nyt myös uutena Facebookin kautta!
Vaikka oma blogi on aika musiikkipainotteinen, niin kirjoittelen kuitenkin myös paljon kaikesta mitä Tampereella tapahtuu ja mikä itseäni kiinnostaa. Saatan kertoa keikoista, elokuvista, usein vaihtoehtoisista sellaisista, arvioida uusia ja vanhoja ravintoloita, sekä käsitellä omaan tapaani tamperelaisille tuttuja paikkoja, välillä fiilistellen myöskin 80-lukua. Se paikallinen näkökulma täällä kuitenkin aina on vahvasti esillä.
Eilen käytiin tosiaan katsomassa uusin Kummeli -elokuva, eikä kyllä tarvinnut pettyä. Juonessa ei ollut päätä eikä häntää, mutta sillä ei ollut väliäkään. Tarinat itsessään olivat ominaan viihdyttäviä, ja leffassa oli takuuvarmaa hölmöilyä ja loistavia roolihahmoja, suosittelen! Olis pitäny laskea, että kuinka monta eri roolia ydinryhmä tuossa näytteli, mutta kyllä niitä varmasti toistakymmentä oli. Tietysti käytiin ennen leffaa myös Hookissa siivillä.
Sain vihiä jo etukäteen, että mut oli valittu Aamulehdessä Moron paikallisblogeja käsittelevään osioon, ja tänään siitä on lyhyt juttukin painetussa lehdessä. Aika mahtavaa! Viimeksihän kävin Moron kanssa testaamassa Tampereen rautatieaseman läheisyydessä sijaitsevan Foodstationin lokakuussa.
Tarkoituksena Moron toimituksella on ollut nostaa näkyviin pirkanmaalaisesta näkökulmasta kirjoitettuja blogeja. Minun lisäkseni esittelyssä on kolmen Kissojen Suojelu Kisu ry:hyn kuuluvan naisen pitämä Elämää Kisun ensikodissa -blogi, pääasiassa sisustukseen keskittynyt 40+ neljän lapsen äidin Sally's sekä kahden ulkomaalaisen ja yhden suomalaisen näkövinkkelistä kirjoittama Dirty Cars and Million Cows.
Nämä blogit löytyvät Moron etusivulta, Reteitä blogeja -laatikosta, josta päivityksiä voi kätevästi seurata. Tietenkin voit edelleen seurata tätä myös Bloglovin'in, Blogilistan ja nyt myös uutena Facebookin kautta!
Vaikka oma blogi on aika musiikkipainotteinen, niin kirjoittelen kuitenkin myös paljon kaikesta mitä Tampereella tapahtuu ja mikä itseäni kiinnostaa. Saatan kertoa keikoista, elokuvista, usein vaihtoehtoisista sellaisista, arvioida uusia ja vanhoja ravintoloita, sekä käsitellä omaan tapaani tamperelaisille tuttuja paikkoja, välillä fiilistellen myöskin 80-lukua. Se paikallinen näkökulma täällä kuitenkin aina on vahvasti esillä.
Eilen käytiin tosiaan katsomassa uusin Kummeli -elokuva, eikä kyllä tarvinnut pettyä. Juonessa ei ollut päätä eikä häntää, mutta sillä ei ollut väliäkään. Tarinat itsessään olivat ominaan viihdyttäviä, ja leffassa oli takuuvarmaa hölmöilyä ja loistavia roolihahmoja, suosittelen! Olis pitäny laskea, että kuinka monta eri roolia ydinryhmä tuossa näytteli, mutta kyllä niitä varmasti toistakymmentä oli. Tietysti käytiin ennen leffaa myös Hookissa siivillä.
keskiviikko 19. helmikuuta 2014
Haista V!
Tänään on sitten vihdoin uuden Kummeli V -elokuvan ensi-ilta, ja ollaan menossa se heti katsomaan. Mutta sitä ennen jännitetään Leijonien puolivälierää Sotshissa. Trailerit ainakin lupaavat tästä leffasta takuuvarmaa Kummelia, ja onpa yhteen elokuvaan kyllä saatu näyttelemään koko suomalaisen komediahistorian laaja kirjo.
Kummelin oman jengin lisäksi leffassa nähdään mm. monta Putouksesta tuttua näyttelijää, Hissu Hietalahti, Ville Myllyrinne, Aake Kalliala, Markku Toikka, Heikki Kinnunen, Tuija Ernamo ja Tom Lindholm sekä paljon muita. Elokuva palaa juurille Kummeli Stories tyyppiseen ratkaisuun, sillä siinä on neljä eri tarinaa, jotka nivoutuvat toisiinsa. Kummelin vahvuutenahan ovat aina olleet lyhyet sketsit ja hahmot. Niinpä odotan lähinnä niitä eniten myös tältä, sillä eiväthän nämä kuitenkaan elokuvina pärjää Kultakuumetta lukuunottamatta.
Mutta en minä ainakaan tätä halunnut nähdäkään laadukkaan elokuvakokemuksen vuoksi, vaan juurikin hauskoja miehiä tekemässä älyvapaata huumoria. Ei kaikkien elokuvien tarvitse olla huikeita ja laadukkaita, vaikka suomalaisittan ihan teknisesti pätevään lopputulokseen tuossa suhteessa onkin tällä kertaa päästy. Tämä menee osana sinne suomalaisen komediaperinteen jatkoksi, ja eihän multa turhaan löydy kaikkia tähän asti dvd:llä julkaistuja Kummeleita kotoa. Nimimerkillä Kummeli-fani vuodesta 1993 :)
Kummelin oman jengin lisäksi leffassa nähdään mm. monta Putouksesta tuttua näyttelijää, Hissu Hietalahti, Ville Myllyrinne, Aake Kalliala, Markku Toikka, Heikki Kinnunen, Tuija Ernamo ja Tom Lindholm sekä paljon muita. Elokuva palaa juurille Kummeli Stories tyyppiseen ratkaisuun, sillä siinä on neljä eri tarinaa, jotka nivoutuvat toisiinsa. Kummelin vahvuutenahan ovat aina olleet lyhyet sketsit ja hahmot. Niinpä odotan lähinnä niitä eniten myös tältä, sillä eiväthän nämä kuitenkaan elokuvina pärjää Kultakuumetta lukuunottamatta.
Mutta en minä ainakaan tätä halunnut nähdäkään laadukkaan elokuvakokemuksen vuoksi, vaan juurikin hauskoja miehiä tekemässä älyvapaata huumoria. Ei kaikkien elokuvien tarvitse olla huikeita ja laadukkaita, vaikka suomalaisittan ihan teknisesti pätevään lopputulokseen tuossa suhteessa onkin tällä kertaa päästy. Tämä menee osana sinne suomalaisen komediaperinteen jatkoksi, ja eihän multa turhaan löydy kaikkia tähän asti dvd:llä julkaistuja Kummeleita kotoa. Nimimerkillä Kummeli-fani vuodesta 1993 :)
tiistai 18. helmikuuta 2014
Love Sublime
Hampurin lahjalta nykydiskolle, Tensnakelta on tullut muutaman kuukauden sisään useampiakin uusia biisejä. Albumikin on tulollaan maaliskuussa, joten odotukset ovat korkealla. Tosin tälläiset dj- ja tanssimusiikkiartistit harvemmin julkaisevat tasavahvoja levykokonaisuuksia.
Potin räjäytti kuitenkin aivan äärimmäisen loistava aikamatkan 80-luvulle tekevä 'Love Sublime'. Mukana on herra Niemerskin viimeaikainen luottolaulaja Fiora ja biisiä on ollut myöskin tuottamassa funkin ja soulin kultasormi Nile Rodgers, jonka ehkä eniten viime aikoina on ollut esillä muuan Daft Punkin 'Random Access Memories' albumin kautta. Tuolla levyllähän bändi kahmi käsikaupalla myös Grammy -palkintoja. Tsekkaa gaalaesitys alta.
Eikä biisiä kuunnellessa vaikea ole kuvitella, että mukana on 80-luvun yksi nimekkäimmistä soultuottajista. Eroaahan tämä kuitenkin melkoisesti Tensnaken muusta tuotannosta, vaikka paljon tuttuakin on mukana. Oli miten oli, ja vaikka tiedän että monelle on pyhäinhäväistys sanoa näin, hakkaa 'Love Sublime' ne kaikki Daft Punkin biisit, joiden parissa herra Rodgers on työskennellyt.
Ja eivät nuo muutkaan biisit paljoa tälle kalpene, mutta näin väkevää ja täydellisestä nykykasaria kuulee äärimmäisen harvoin! Näen jo itseni siemailemassa kylmää drinkkiä Torremolinoksen kesäillassa :)
Potin räjäytti kuitenkin aivan äärimmäisen loistava aikamatkan 80-luvulle tekevä 'Love Sublime'. Mukana on herra Niemerskin viimeaikainen luottolaulaja Fiora ja biisiä on ollut myöskin tuottamassa funkin ja soulin kultasormi Nile Rodgers, jonka ehkä eniten viime aikoina on ollut esillä muuan Daft Punkin 'Random Access Memories' albumin kautta. Tuolla levyllähän bändi kahmi käsikaupalla myös Grammy -palkintoja. Tsekkaa gaalaesitys alta.
Eikä biisiä kuunnellessa vaikea ole kuvitella, että mukana on 80-luvun yksi nimekkäimmistä soultuottajista. Eroaahan tämä kuitenkin melkoisesti Tensnaken muusta tuotannosta, vaikka paljon tuttuakin on mukana. Oli miten oli, ja vaikka tiedän että monelle on pyhäinhäväistys sanoa näin, hakkaa 'Love Sublime' ne kaikki Daft Punkin biisit, joiden parissa herra Rodgers on työskennellyt.
Ja eivät nuo muutkaan biisit paljoa tälle kalpene, mutta näin väkevää ja täydellisestä nykykasaria kuulee äärimmäisen harvoin! Näen jo itseni siemailemassa kylmää drinkkiä Torremolinoksen kesäillassa :)
maanantai 17. helmikuuta 2014
Raakaa peliä Tampereella
Säästä viis, ruokien osalta oli ehkä paras Ravintolapäivä tähän saakka. Aurinko tietysti olisi voinut helliä, mutta toisaalta kun helmikuussa on näin lämpimät kelit, ei oikeastaan voi valittaa. Paitsi siitä harmaudesta ;)
Hyviä vaihtoehtoja oli tällä kertaa vähän liiankin kanssa, ja niiden välillä oli vaikea valita. Mutta koska olen kuitenkin ollut kiinnostunut noista raakaruuista jo jonkin aikaa, ja niitä ei oikein muulloinkaan täältä mistään saa, oli oma valintani aika selkeä. On hienoa, että tuo on yleistynyt näin paljon juurikin Ravintolapäivänä, ja lopulta raw foodia tarjoavia paikkoja oli eilen niin monta, että kaikissa ei edes pystynyt käymään.
Ensimmäisenä tehtiin kaikkien äitien ohjeiden vastaisesti, ja mentiin makean perässä Pikku Paratiisiin Hallituskadulle, joka on siis kokonaisvaltainen superfoodiin erikoistunut yritys. Siinä ja siinä, voiko sitä pop upiksi kutsua, koska he ovat siirtämässä toimintaansa Pirkkalasta tuohon kyseiseen liiketilaan pysyvästi maaliskuun aikana. Mutta koska tila ei vielä ollut smoothie- ja superfoodkahvilana, voi sen varmaankin hyväksyä :) Ja miten hyviä nuo raakakakut olivatkaan? Parhaita koskaan syömiäni!
Toinen oli Fazerinatäytteellä jossa mustikka sopi komboon täydellisesti, ja toinen superraikas vadelma-mango. Tarjolla olisi ollut myöskin perinteisempää mustikkapiirakan makuista kakkua, sekä brownieita, mutta ei makeaa mahan täydeltä. Aivan mielettömän hyviä kakkuja siis kerta kaikkiaan, joten jos näitä jatkossakin kahvilan valikoimaan kuuluu, kannattaa suunnata popot Hallituskadun suuntaan!
Tämän jälkeen suunnattiin Ekokampaamo Oranssiin, jonne oli päivän ajaksi perustettu myöskin raakaruokaan erikoistunut Kolmen Kaveruksen Kahvila. Paikka sijaitsee yhdellä Tampereen kauneimmista asuinalueista aivan Puu-Pyynikin ytimessä. Tarjolla olisi ollut myös makeita tuotoksia, mutta nyt piti saada jo jotakin kunnollista syötävää maaruun. Itse valitsin aivan mahtavia porkkana-selleri-siemenpyöryköitä, siemenleipää valkosipulivoilla ja jugurttidippiä, guacamolea sekä paprikasalsaa. Nuo pyörykät veivät kielen mennessään, jopa niin totaalisesti, että piti ostaa niitä lähtiessä muutamia mukaankin. Myös salsa oli aivan mielettömän hyvää, ja siinä ollut korianteri jätti suuhun vielä hyvän maun pitkäksi aikaa jälkeenkin. Erityismaininta pitää antaa erittäin edullisista hinnoista, pyöryköitä ja dippejä sai 50 sentin kappalehintaan ja siemenleipä oli euron.
Edellisen liiketila oli myöskin erittäin viihtyisä, ja hyvällä maulla sisustettu. En ollut tuollaisesta kampaamosta ennen kuullutkaan, mutta kyseessä on siis mahdollisimman ekologisesti toimiva kampaamokonsepti. Turhapa tuota on suotta lähteä tiivistämään, yrityksen ideologiasta parhaiten voit lukea heidän kotisivultaan.
Maha tuli jälleen näistä jo suhteellisen täyteen, mutta ei kuitenkaan ähkyyn saakka, kuten ei raw foodista yleensäkään. Avasin ajatuksiani raakaruuan vaikutuksista edellisen Ravintolapäivä -postauksen yhteydessä.
Mieli teki kuitenkin vielä käydä jossakin syömässä, ja vaihtoehtona olikin Burger Bro's pop up Ojakadun päässä. Itse tehtyjä hampurilaisia kolmella eurolla ei olisi ollut huono diili todellakaan, mutta raaka-aineet pääsivät hetkellisesti loppumaan juuri kun sinne olisi ollut tarkoitus mennä. Jatkettiin siis matkaa Ravintola Jooneksen ohi, jossa oli taas pitkät jonot ikkunan alla. Sieltä olisi saanut myös hevoskebabbia, joka olisikin kiinnostanut, mikäli jonoa ei olisi ollut noin paljoa. Sen sijaan jatkettiin matkaa Tammelaan ja kohti Lähiruokapuoti Lempiä.
Sinne pop up -pisteensä oli pistänyt Gohan-ya, jossa oli tarjolla japanilaisia herkkuja, joista osa oli jo ehtinyt loppua kahteen mennessä. Mutta tarjolla oli kuitenkin vielä herkullisia makeja ja misokeittoa, jota mekin päädyimme syömään. Jälkiruokakahvit hoituivatkin myöhemmin jo Ravintolapäivän ulkopuolelta Café Europassa.
Seuraava Ravintolapäivä lienee tulossa jo toukokuussa, kuten yleensä, joten sitä odotellessa. Keväällä olisi mukava päästä maistelemaan jälleen raw foodia. Haaste on heitetty!
Voice of Finlandista ei oikeastaan jäänyt mitään muuta käteen perjantailta kuin Emma Schnittin ja Tiia Erämeren fantastinen duetto. Sanon duetto, enkä kaksintaistelu, koska siinä oli pari, keiden äänet mätsäsivät täydellisesti yhteen. Emman lämmin ja pehmeä syvä, ja Tiian korkea ja kova ääni täydensivät tässä esityksessä toisiaan. Kerrassaan huikea esitys.
Molemmathan ovat olleet omia suosikkejani ensiesiintymisistään saakka, mutta Emma on silti kyllä jotakin todella ainutlaatuista, se ääni ja ne kylmät väreet, huh huh. Onneksi tällä kaudella uutena mahdollisuutena on tuo Kaappaus -osio, jossa muut valmentajat voivat halutessaan ottaa pudotetun laulajan omaan tiimiinsä. Mutulla nimittäin niitä on tuolta Elastisen tiimistä vapautumassa useampiakin hyviä lähiviikkoina. Tiia pääsi muutenkin nyt parempaan, omaa laulutyyliään vastaavaan tiimiin Michael Monroen ansiosta.
Hyviä vaihtoehtoja oli tällä kertaa vähän liiankin kanssa, ja niiden välillä oli vaikea valita. Mutta koska olen kuitenkin ollut kiinnostunut noista raakaruuista jo jonkin aikaa, ja niitä ei oikein muulloinkaan täältä mistään saa, oli oma valintani aika selkeä. On hienoa, että tuo on yleistynyt näin paljon juurikin Ravintolapäivänä, ja lopulta raw foodia tarjoavia paikkoja oli eilen niin monta, että kaikissa ei edes pystynyt käymään.
Ensimmäisenä tehtiin kaikkien äitien ohjeiden vastaisesti, ja mentiin makean perässä Pikku Paratiisiin Hallituskadulle, joka on siis kokonaisvaltainen superfoodiin erikoistunut yritys. Siinä ja siinä, voiko sitä pop upiksi kutsua, koska he ovat siirtämässä toimintaansa Pirkkalasta tuohon kyseiseen liiketilaan pysyvästi maaliskuun aikana. Mutta koska tila ei vielä ollut smoothie- ja superfoodkahvilana, voi sen varmaankin hyväksyä :) Ja miten hyviä nuo raakakakut olivatkaan? Parhaita koskaan syömiäni!
Toinen oli Fazerinatäytteellä jossa mustikka sopi komboon täydellisesti, ja toinen superraikas vadelma-mango. Tarjolla olisi ollut myöskin perinteisempää mustikkapiirakan makuista kakkua, sekä brownieita, mutta ei makeaa mahan täydeltä. Aivan mielettömän hyviä kakkuja siis kerta kaikkiaan, joten jos näitä jatkossakin kahvilan valikoimaan kuuluu, kannattaa suunnata popot Hallituskadun suuntaan!
Tämän jälkeen suunnattiin Ekokampaamo Oranssiin, jonne oli päivän ajaksi perustettu myöskin raakaruokaan erikoistunut Kolmen Kaveruksen Kahvila. Paikka sijaitsee yhdellä Tampereen kauneimmista asuinalueista aivan Puu-Pyynikin ytimessä. Tarjolla olisi ollut myös makeita tuotoksia, mutta nyt piti saada jo jotakin kunnollista syötävää maaruun. Itse valitsin aivan mahtavia porkkana-selleri-siemenpyöryköitä, siemenleipää valkosipulivoilla ja jugurttidippiä, guacamolea sekä paprikasalsaa. Nuo pyörykät veivät kielen mennessään, jopa niin totaalisesti, että piti ostaa niitä lähtiessä muutamia mukaankin. Myös salsa oli aivan mielettömän hyvää, ja siinä ollut korianteri jätti suuhun vielä hyvän maun pitkäksi aikaa jälkeenkin. Erityismaininta pitää antaa erittäin edullisista hinnoista, pyöryköitä ja dippejä sai 50 sentin kappalehintaan ja siemenleipä oli euron.
Edellisen liiketila oli myöskin erittäin viihtyisä, ja hyvällä maulla sisustettu. En ollut tuollaisesta kampaamosta ennen kuullutkaan, mutta kyseessä on siis mahdollisimman ekologisesti toimiva kampaamokonsepti. Turhapa tuota on suotta lähteä tiivistämään, yrityksen ideologiasta parhaiten voit lukea heidän kotisivultaan.
Maha tuli jälleen näistä jo suhteellisen täyteen, mutta ei kuitenkaan ähkyyn saakka, kuten ei raw foodista yleensäkään. Avasin ajatuksiani raakaruuan vaikutuksista edellisen Ravintolapäivä -postauksen yhteydessä.
Mieli teki kuitenkin vielä käydä jossakin syömässä, ja vaihtoehtona olikin Burger Bro's pop up Ojakadun päässä. Itse tehtyjä hampurilaisia kolmella eurolla ei olisi ollut huono diili todellakaan, mutta raaka-aineet pääsivät hetkellisesti loppumaan juuri kun sinne olisi ollut tarkoitus mennä. Jatkettiin siis matkaa Ravintola Jooneksen ohi, jossa oli taas pitkät jonot ikkunan alla. Sieltä olisi saanut myös hevoskebabbia, joka olisikin kiinnostanut, mikäli jonoa ei olisi ollut noin paljoa. Sen sijaan jatkettiin matkaa Tammelaan ja kohti Lähiruokapuoti Lempiä.
Sinne pop up -pisteensä oli pistänyt Gohan-ya, jossa oli tarjolla japanilaisia herkkuja, joista osa oli jo ehtinyt loppua kahteen mennessä. Mutta tarjolla oli kuitenkin vielä herkullisia makeja ja misokeittoa, jota mekin päädyimme syömään. Jälkiruokakahvit hoituivatkin myöhemmin jo Ravintolapäivän ulkopuolelta Café Europassa.
Seuraava Ravintolapäivä lienee tulossa jo toukokuussa, kuten yleensä, joten sitä odotellessa. Keväällä olisi mukava päästä maistelemaan jälleen raw foodia. Haaste on heitetty!
Voice of Finlandista ei oikeastaan jäänyt mitään muuta käteen perjantailta kuin Emma Schnittin ja Tiia Erämeren fantastinen duetto. Sanon duetto, enkä kaksintaistelu, koska siinä oli pari, keiden äänet mätsäsivät täydellisesti yhteen. Emman lämmin ja pehmeä syvä, ja Tiian korkea ja kova ääni täydensivät tässä esityksessä toisiaan. Kerrassaan huikea esitys.
Molemmathan ovat olleet omia suosikkejani ensiesiintymisistään saakka, mutta Emma on silti kyllä jotakin todella ainutlaatuista, se ääni ja ne kylmät väreet, huh huh. Onneksi tällä kaudella uutena mahdollisuutena on tuo Kaappaus -osio, jossa muut valmentajat voivat halutessaan ottaa pudotetun laulajan omaan tiimiinsä. Mutulla nimittäin niitä on tuolta Elastisen tiimistä vapautumassa useampiakin hyviä lähiviikkoina. Tiia pääsi muutenkin nyt parempaan, omaa laulutyyliään vastaavaan tiimiin Michael Monroen ansiosta.
lauantai 15. helmikuuta 2014
Her
Eilen kävin vihdoin katsomassa tämän Joaquin Phoenixin viimeisimmän elokuvan.
Olin odottanut tätä jo kuukauden päivät, sillä traileri vaikutti jotenkin niin sympaattiselta ja siitä itsessään tuli jo hyvä mieli. Lisäksi Theodore Twombly on tyylikäs näky silmälaseineen ja viiksineen. Ja kaiken muun hyvän lisäksi elokuvan soundtrackista vastaa Arcade Fire ja siinä kuullaan mm. upea 'Supersymmetry'.
Her on aivan omanlaisensa tarina, sellainen josta ei ole takuulla tehty aiemmin elokuvaa. Kaikki totutut elokuvakaavat oli käännetty nurin, pirstottu sirpaleiksi ja palaset liimattu uudelleen yhteen niin kiehtovalla tavalla, että lopputulos oli taidetta. Kerronta, dialogi, kuvaus, lavastus, kaikki! Tosin makuasioitahan nämä on, koska ainakin muutama teini-ikäinen katsoja teatterista lähti kesken elokuvan pois.
Ehkäpä se oli nuoremmille katsojille hieman liian hidastempoinen. Ja rauhallinen se oli myös minun mielestäni, ainakin jos vertaa esimerkiksi viime syksynä näkemääni visuaalisesti erilaiseen Mood Indigoon, joka siis myös oli itselleni jotain ennen näkemätöntä, mutta eri lähtökohdista. Toisaalta se olikin aivan erilainen ja visuaalisesti huumaavan hengästyttävä, vaikka ei tässäkään kaikki ollut aivan realistista. Jonkin verran sellaisia elementtejä tässä oli, että elokuva luokitellaan myös sci-fiksi ja määrittelemättömään lähitulevaisuuteenhan tämä sijoittuukin.
Romanttisia elokuviahan maailma on täynnä, mutta tässä eronnut mies ystävystyy innovatiivisen käyttöjärjestelmän kanssa ja lopulta rakastuu siihen. Se, että tietokone, Samantha, jonka äänestä vastaa Scarlett Johansson saa entiseen suhteeseensa vielä takertuneen miehen näkemään kaikki maailman mahdollisuudet ja saa hänet jälleen nauttimaan elämästä, on olennainen osa elokuvan punaista lankaa. Nörttiaihe tai ei, tämä on aidosti hauska, realistinen, tunteita herättävä, erikoinen ja lämminhenkinen elokuva ihmissuhteista.
Leffa ei ilmeisesti ole täällä ottanut vielä samalla tavalla tuulta alleen kuin maailmalla, koska se pyöri Plevnan 8. salissa perjantai-iltana, mutta muualla siitä on tykätty. Siitä kertoo IMDB:n 8,4 pisteytys yli 60000 äänellä. Spike Jonze on aiemmin ohjannut mm. sellaisia klassikoita kuten Being John Malkovich ja Adaption, joista jälkimmäistä itse en jaksanut koskaan katsoa alkua pidemmälle. Ehkä pitäisi? Kaikki leffat kun ovat saaneet hyviä arvosteluja osakseen. Jonze on kunnostautunut myös musiikkivideoissa ohjattuaan niitä mm. Beastie Boysille, Björkille ja Chemical Brothersille.
Ennen elokuvaa käytiin kokeilemassa Kehräsaaressa Ravintola 931:n savulohisalaatti. Myös tätä on aikaisemmin 365 days with Idan -blogissa suositeltu, mutta itse en ollut tuolla koskaan syönyt mitään suolaista.
Ja aivan tajuttoman hyvää ja raikasta se olikin. En voinut kuin hämmästellä kaikessa yksinkertaisuudessa niin vähistä raaka-aineista tehdyn salaatin makua. Makua ja kokoa oli runsaasti, ja hintaakin salaateilla on vain 9,90€, maha tulee varmasti täyteen. Jos jotakin kritiikkiä pitäisi väkisin keksiä, on sitä salaatinkastikkeen määrä, sitä oli annosteltu annoksen kokoon nähden turhan nuukasti :) Mutta nälkä heräsi nyt myös päästä kokeilemaan paikan muita salaatteja, etenkin paahtopaisti- ja halloumisalaatit näyttivät ainakin paperilla todella kiehtovilta. Salaattien lisäksi 931:n listalla on lisäksi erittäin hyvältä kuulostavia lämpimiä leipiä.
Ja muistakaapa vielä huominen Ravintolapäivä! Tampereellekin on tullut runsaasti lisäyksiä viikon varrella, ja esimerkiksi raakaruokaa ja luomua on nyt tarjolla useissa paikoissa. Lähiruokapuoti Lempissä puolestaan on tarjolla japanilaisen keittiön herkkuja.
Olin odottanut tätä jo kuukauden päivät, sillä traileri vaikutti jotenkin niin sympaattiselta ja siitä itsessään tuli jo hyvä mieli. Lisäksi Theodore Twombly on tyylikäs näky silmälaseineen ja viiksineen. Ja kaiken muun hyvän lisäksi elokuvan soundtrackista vastaa Arcade Fire ja siinä kuullaan mm. upea 'Supersymmetry'.
Her on aivan omanlaisensa tarina, sellainen josta ei ole takuulla tehty aiemmin elokuvaa. Kaikki totutut elokuvakaavat oli käännetty nurin, pirstottu sirpaleiksi ja palaset liimattu uudelleen yhteen niin kiehtovalla tavalla, että lopputulos oli taidetta. Kerronta, dialogi, kuvaus, lavastus, kaikki! Tosin makuasioitahan nämä on, koska ainakin muutama teini-ikäinen katsoja teatterista lähti kesken elokuvan pois.
Ehkäpä se oli nuoremmille katsojille hieman liian hidastempoinen. Ja rauhallinen se oli myös minun mielestäni, ainakin jos vertaa esimerkiksi viime syksynä näkemääni visuaalisesti erilaiseen Mood Indigoon, joka siis myös oli itselleni jotain ennen näkemätöntä, mutta eri lähtökohdista. Toisaalta se olikin aivan erilainen ja visuaalisesti huumaavan hengästyttävä, vaikka ei tässäkään kaikki ollut aivan realistista. Jonkin verran sellaisia elementtejä tässä oli, että elokuva luokitellaan myös sci-fiksi ja määrittelemättömään lähitulevaisuuteenhan tämä sijoittuukin.
Romanttisia elokuviahan maailma on täynnä, mutta tässä eronnut mies ystävystyy innovatiivisen käyttöjärjestelmän kanssa ja lopulta rakastuu siihen. Se, että tietokone, Samantha, jonka äänestä vastaa Scarlett Johansson saa entiseen suhteeseensa vielä takertuneen miehen näkemään kaikki maailman mahdollisuudet ja saa hänet jälleen nauttimaan elämästä, on olennainen osa elokuvan punaista lankaa. Nörttiaihe tai ei, tämä on aidosti hauska, realistinen, tunteita herättävä, erikoinen ja lämminhenkinen elokuva ihmissuhteista.
Leffa ei ilmeisesti ole täällä ottanut vielä samalla tavalla tuulta alleen kuin maailmalla, koska se pyöri Plevnan 8. salissa perjantai-iltana, mutta muualla siitä on tykätty. Siitä kertoo IMDB:n 8,4 pisteytys yli 60000 äänellä. Spike Jonze on aiemmin ohjannut mm. sellaisia klassikoita kuten Being John Malkovich ja Adaption, joista jälkimmäistä itse en jaksanut koskaan katsoa alkua pidemmälle. Ehkä pitäisi? Kaikki leffat kun ovat saaneet hyviä arvosteluja osakseen. Jonze on kunnostautunut myös musiikkivideoissa ohjattuaan niitä mm. Beastie Boysille, Björkille ja Chemical Brothersille.
Ennen elokuvaa käytiin kokeilemassa Kehräsaaressa Ravintola 931:n savulohisalaatti. Myös tätä on aikaisemmin 365 days with Idan -blogissa suositeltu, mutta itse en ollut tuolla koskaan syönyt mitään suolaista.
Ja aivan tajuttoman hyvää ja raikasta se olikin. En voinut kuin hämmästellä kaikessa yksinkertaisuudessa niin vähistä raaka-aineista tehdyn salaatin makua. Makua ja kokoa oli runsaasti, ja hintaakin salaateilla on vain 9,90€, maha tulee varmasti täyteen. Jos jotakin kritiikkiä pitäisi väkisin keksiä, on sitä salaatinkastikkeen määrä, sitä oli annosteltu annoksen kokoon nähden turhan nuukasti :) Mutta nälkä heräsi nyt myös päästä kokeilemaan paikan muita salaatteja, etenkin paahtopaisti- ja halloumisalaatit näyttivät ainakin paperilla todella kiehtovilta. Salaattien lisäksi 931:n listalla on lisäksi erittäin hyvältä kuulostavia lämpimiä leipiä.
Ja muistakaapa vielä huominen Ravintolapäivä! Tampereellekin on tullut runsaasti lisäyksiä viikon varrella, ja esimerkiksi raakaruokaa ja luomua on nyt tarjolla useissa paikoissa. Lähiruokapuoti Lempissä puolestaan on tarjolla japanilaisen keittiön herkkuja.
torstai 13. helmikuuta 2014
Yksi Tuoppi
Huomasin jo uutena vuotena mainoksesta, että yksi entisistä lempipubeistani on käynyt läpi remontin ja laajentanut konseptiaan sisältämään myös ruokia. Kyseessä on Pyynikintorin Tuoppi, jossa on takavuosina tullut istuttua kerran jos toisenkin päiväkaljalla, joskus illallakin.
Pidin siis paikasta jo ennenkin, ja kyllähän siinä sellaista ajattomuutta onkin, se kun on tiettävästi Tampereen vanhimpia edelleen toiminnassa olevia juottoloita Pispalan Pulterin ja Salhojankadun Pubin ohella. Mutta piti käydä tietenkin toteamassa tilanne uudistuksen jälkeen yhtenä lauantaipäivänä ihan henkilökohtaisesti.
Tuopista saa nyt myös saman Armas -perheen evästä paikan päällä syötäväksi, jota olen käynyt lähiaikoina syömässä ihan Armaksen omassa Katukeittiö & Viinibaarissakin Tuomiokirkonkadulla. Listassa näkyi olevan ainakin nyhtöpossuleipää sekä kuuluisia hevosenliha- ja kasviskebabeja. Loistava idea tarjota hiukan erilaista pubiruokaa. Tosin minun siellä käydessäni päiväaikaan en nähnyt kenenkään syövän, nestemäinen ruokavalio oli silloin huudossa. Niin itsellenikin, ajattelin, ja jätin siellä ruokailun odottamaan seuraavaa kertaa.
Mutta remontti on ollut aivan onnistunut kasvojen kohotus. Jonkin verran standardimaista osuuskaupparavintolan fiilistä siellä oli havaittavissa, onhan se kuulunut S-ryhmälle ties miten pitkään, mutta ei pahalla tavalla. Viihtyisyyttä oli lisätty mm. uusilla kalusteilla ja olipa nurkkaan löytänyt paikkansa mukavan näköinen sohvaryhmäkin. Ainoa negatiivinen asia, jonka keksin, oli, että perinteinen jukeboksi oli saanut väistyä, eikä Tuopissa enää voi kuunnella omavalintaista musiikkia. Siitäkin huolimatta pitää mennä käymään pian uudelleen!
Pidin siis paikasta jo ennenkin, ja kyllähän siinä sellaista ajattomuutta onkin, se kun on tiettävästi Tampereen vanhimpia edelleen toiminnassa olevia juottoloita Pispalan Pulterin ja Salhojankadun Pubin ohella. Mutta piti käydä tietenkin toteamassa tilanne uudistuksen jälkeen yhtenä lauantaipäivänä ihan henkilökohtaisesti.
Tuopista saa nyt myös saman Armas -perheen evästä paikan päällä syötäväksi, jota olen käynyt lähiaikoina syömässä ihan Armaksen omassa Katukeittiö & Viinibaarissakin Tuomiokirkonkadulla. Listassa näkyi olevan ainakin nyhtöpossuleipää sekä kuuluisia hevosenliha- ja kasviskebabeja. Loistava idea tarjota hiukan erilaista pubiruokaa. Tosin minun siellä käydessäni päiväaikaan en nähnyt kenenkään syövän, nestemäinen ruokavalio oli silloin huudossa. Niin itsellenikin, ajattelin, ja jätin siellä ruokailun odottamaan seuraavaa kertaa.
Mutta remontti on ollut aivan onnistunut kasvojen kohotus. Jonkin verran standardimaista osuuskaupparavintolan fiilistä siellä oli havaittavissa, onhan se kuulunut S-ryhmälle ties miten pitkään, mutta ei pahalla tavalla. Viihtyisyyttä oli lisätty mm. uusilla kalusteilla ja olipa nurkkaan löytänyt paikkansa mukavan näköinen sohvaryhmäkin. Ainoa negatiivinen asia, jonka keksin, oli, että perinteinen jukeboksi oli saanut väistyä, eikä Tuopissa enää voi kuunnella omavalintaista musiikkia. Siitäkin huolimatta pitää mennä käymään pian uudelleen!